• news.cision.com/
  • Viking Line Abp/
  • Viking Glorylla joogataan ja nautitaan kaikkialle avautuvista merimaisemista – ennen elämykseksi riitti hytti autokannen alapuolella

Viking Glorylla joogataan ja nautitaan kaikkialle avautuvista merimaisemista – ennen elämykseksi riitti hytti autokannen alapuolella

Report this content

Kun ensimmäiset matkustajat astuvat Viking Linen lippulaivalle Viking Glorylle maaliskuussa, heitä vastassa on ennennäkemättömiä elämyksiä hitaasti pyörivästä VIP-näköalakabinetista uskomattomilla merimaisemilla aina Itämeren ensimmäiseen joogasaliin. Punaiset laivat ovat hätkähdyttäneet aina: Apollolla päästiin ensi kertaa tax-free-kauppaan, Turella esitteli autokannen alla sijainneen diskon ja kimaltelevan 80-luvun Mariellalla oli hyttipaikka kaikille matkustajille.

”Menneinä vuosikymmeninä jo pelkkä risteilylle pääsy oli luksusta: matka taittui aivan mukavasti kansipaikalla ja verovapaat tuliaispullot ostettiin tyytyväisinä kioskin luukulta. Uuteen Gloryyn rakensimme asiakkaidemme toiveiden perusteella esimerkiksi Itämeren ensimmäisen kuntosalin ja joogahuoneen. Tämä kertoo laivamatkustamisen muutoksesta: etenkin moni reittimatkustaja viettää aikaansa mieluummin jumpaten kuin juhlien”, Viking Gloryn intendentti Stig Pernell kertoo yli 40 vuoden kokemuksellaan punaisilta laivoilta.

 

Matkustajien odotukset niin laivamatkailun kuin ylipäätään vapaa-ajan vieton suhteen ovat kasvaneet vuosikymmen vuosikymmeneltä – ja jokainen uusi punainen laiva on nostanut rimaa entisestään tarjoamalla oman aikansa wau-elämyksiä. Esimerkiksi maailman suurimman matkustaja-autolautan Mariellan valmistuminen vuonna 1985 oli iso tapaus. Silloin uutta ajattelua edusti muun muassa se, että kaikille 2 500 matkustajalle oli oma hyttipaikka ja valittavana oli useita erilaisia ravintoloita.

 

”Muistan, kuinka ihmiset ihastelivat Mariellan upeaa sisustusta. Erityisesti avaran sisääntuloaulan kolmen kannen läpi kulkenut valokuilu ja upeat messinkivalaisimet saivat tulijan haukkomaan henkeään. Viking Gloryn sisustuksessa pääosassa ovat sen sijaan saaristo ja meri, joita voi ihailla kaikkialta laivasta”, Stig Pernell sanoo.

 

Tietyt asiat eivät muutu. ”Kun kerromme saapuvamme tunnin päästä Tukholmaan, joku matkustaja aina murjaisee, onko se Suomen vai Ruotsin aikaa”, Stig Pernell jatkaa hymy huulilla.

 

 

Uutta ja ihmeellistä läpi vuosikymmenten – näin Viking Glory uudistaa matkaelämystä

 

Kuvaparien ensimmäinen kuva kertoo laivaelämästä menneillä vuosikymmenillä, lähinnä 1970- ja 1980-luvuilla. Toinen kuva esittelee uutta Viking Glorya.

 

Kuva, joka sisältää kohteen henkilö, sisä, kannettava

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen sisä, lattia, seinä, vuode

Kuvaus luotu automaattisesti

 

Kansipaikoilta muhkeisiin parivuoteisiin
Vielä 1980-luvulla matkan saattoi taittaa kansipaikalla. Hytit olivat nykymittapuulla kovin ahtaita, ja suurinta luksusta edusti ikkuna. Huokeimmat hyttiluokat sijaitsivat autokannen alla. Viking Glorylla alin hyttikansi on 5. kansi. Jo osassa Standard-hyteistä yövytään parivuoteessa, muhkeilla kotimaisilla joustinpatjoilla. Ja jos todella haluaa nautiskella elämästä, voi varata designsviitin, jonka porealtaastakin avautuvat mielettömät merinäköalat.

 

Kuva, joka sisältää kohteen henkilö

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen sisä, sisäkatto, lattia, huone

Kuvaus luotu automaattisesti

Diskoilua ja tähtien tuiketta
Tanssiorkesterit vierailivat Viking Linen laivoilla jo 1960-luvulla. Ensimmäinen disko peilipalloineen ja plyysisohvineen avattiin 1979 Turellalle, autokannen alle. Monet aikansa supersuosikit kuten Armi ja Danny tekivät laivoilla kiertueita. Punaisilla laivoilla on myös tv-visailtu: Passi ja hammasharja kuvattiin Cinderellalla, Megavisa Isabellalla. Viking Glorylla iltaelämän keskus ei suinkaan ole hämärä luola vaan näköalaravintola Vista Room. Tila muuntuu myös korkealuokkaiseksi esiintymisareenaksi kansainvälisille showtuotannoille ja suomalaisille tanssiartisteille.

Kuva, joka sisältää kohteen henkilö, pöytä, ruoka, sisä

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen sisä, pöytä

Kuvaus luotu automaattisesti

Voileipäpöydästä se lähti
Viking Linen ensimmäisillä laivoilla voileipäpöydän antimista vastasivat itseoppineet ahvenanmaalaiset pitokokit ja kylmäköt. Vadeilta löytyi muun muassa paahtopaistia, erilaisia salaatteja ja kylmiä kalaruokia. 1980- ja 1990-luvuilla erityisen suosittuja olivat italialaiset ja aasialaiset teemaviikot. Viking Glorylla ravintolaelämystä uudistaa muun muassa kauppahallimainen Market, jonka kojuista seurueen jokainen jäsen voi valita mieleisiään herkkuja. Laivan erikoisuus on pyörivä yksityisravintola Fyren, jonka voi varata pienen seurueen illalliselle tai cocktail-tilaisuuteen.

Kuva, joka sisältää kohteen sisä, huone, makuuhuone

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen sisäkatto, sisä, huone, huonekalu

Kuvaus luotu automaattisesti

Pallomeren lumo ei katoa
Värikkäällä 1970-luvulla leikittiin kurkkumopoilla villien Marimekko-kuosien katveessa. Silloin avautuivat myös pallomeret. Laivakissa Ville Viking on asustanut punaisilla laivoilla 1980-luvulta alkaen. Toki pallomeri ja tuttu maskotti löytyvät myös Viking Glorylta. Lasten leikkihuoneen lisäksi uudella laivalla on omat tilansa myös nuorille, ja sieltä löytyy muun muassa kiipeilyseinä.

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, henkilö, sisä, kauppa

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen teksti, sisä, lattia, henkilö

Kuvaus luotu automaattisesti

Tullivapaita tuliaisia kotiin
Ensi alkuun verottomia tuotteita myytiin laivalla olevista kioskeista. Niiden valikoimassa oli aluksi vain alkoholia ja tupakkaa, myöhemmin myös makeisia ja hajuvesiä. Ensimmäinen tax-free-myymälä avattiin 1970 Apollo-laivalla. Oli uutta, että ostokset sai itse poimia hyllyiltä. Alkoholijuomat piti kuitenkin jättää yöksi säilytykseen myymälään. Käytäntö päättyi vasta Suomen EU-jäsenyyden myötä. Viking Gloryn avara Shopping World tarjoaa laajan valikoiman ostosmahdollisuuksia laatuviineistä kosmetiikkaan, vaatteisiin ja koruihin.

”Tuliaisiksi eivät enää riitä viina, tupakka ja makeiset, joita matkustajat aiempina vuosikymmeninä hamstrasivat. Niiden rinnalla ihmiset haluavat shoppailla vaatteita, kosmetiikkaa ja laatuviinejä”, Viking Gloryn intendentti Stig Pernell kertoo.

Kuva, joka sisältää kohteen taivas, henkilö, ulko, ryhmä

Kuvaus luotu automaattisestiKuva, joka sisältää kohteen pöytä, ruokailu, aseta, näköala suuntaan

Kuvaus luotu automaattisesti

Elämää aurinkokannella
Kaunista kesäpäivää vietettiin 1960-luvulla taitettavissa kansituoleissa – mutta huonolla tai kylmällä säällä aurinkokannelle ei ollut mitään asiaa. Viking Gloryn Viking Terrace, yhdistelmä kattobaaria ja kesäterassia, on ensimmäinen laatuaan Itämerellä. Lasituksen ja infrapunalämmittimien ansiosta Viking Terracen kesä alkaa aikaisin keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Tarjolla on aamiaista, grilliherkkuja ja iltaisin myös musiikkia.  

Viking Glory seilaa parhaillaan Kiinasta koti-Suomeen ja aloittaa liikennöintinsä Turku–Maarianhamina–Tukholma-reitillä maaliskuussa. Viking Gloryn kotimatkaa voi seurata lähes livenä Viking Linen some-kanavissa: Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa, YouTubessa, LinkedInissä ja Twitterissä.

Listätietoja:

Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja
johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00

Christa Grönlund, tiedotuspäällikkö
christa.gronlund@vikingline.com, puh. +358 9 123 51

 

Tilaa

Liitteet & linkit

Lainaukset

”Menneinä vuosikymmeninä jo pelkkä risteilylle pääsy oli luksusta: matka taittui aivan mukavasti kansipaikalla ja verovapaat tuliaispullot ostettiin tyytyväisinä kioskin luukulta. Uuteen Gloryyn rakensimme asiakkaidemme toiveiden perusteella esimerkiksi Itämeren ensimmäisen kuntosalin ja joogahuoneen. Tämä kertoo laivamatkustamisen muutoksesta: etenkin moni reittimatkustaja viettää aikaansa mieluummin jumpaten kuin juhlien.”
Stig Pernell, Viking Gloryn intendentti
”Muistan, kuinka ihmiset ihastelivat Mariellan upeaa sisustusta. Erityisesti avaran sisääntuloaulan kolmen kannen läpi kulkenut valokuilu ja upeat messinkivalaisimet saivat tulijan haukkomaan henkeään. Viking Gloryn sisustuksessa pääosassa ovat sen sijaan saaristo ja meri, joita voi ihailla kaikkialta laivasta.”
Stig Pernell, Viking Gloryn intendentti