Viking Linelta uudenlainen viihdekattaus Helsinki–Tukholma-reitille

Report this content

Syyskuun alussa M/S Gabriellan ja M/S Mariellan viihdetarjonta uudistuu rakentuen päivittäin vaihtuvien teemojen ympärille. Tämän myötä asiakkaat voivat valita risteilypäivänsä juuri omien viihdetoiveidensa mukaan. Alkuviikosta tarjolla on perinteistä tanssimusiikkia, jonka jälkeen jatketaan keskiviikon rock- ja blues-henkisen tunnelman kautta kohti loppuviikon bileitä.

Viking Line haluaa tarjota matkustajille selkeät päiväkohtaiset viihdeteemat, joista on helppo valita omien mieltymystensä mukaan. Ohjelmistossa korostuvat nyt myös entistä enemmän asiakkaiden toivomat kotimaiset tähtiartistit, jotka pääsevät esiintymään uusittujen laivojen yökerhojen hulppeille estradeille. Uudistuksen myötä tanssilähtöjen määrä tuplaantuu, kun kotimaiset tanssiartistit tähdittävät Helsingistä maanantaisin ja tiistaisin lähteviä risteilyjä. Luvassa on pyörähtelyä mm. Heidi Pakarisen, Lea Lavenin, Finlandersin ja vuoden tangokuninkaallisten tahtiin.

Keskiviikkojen Ikinuoret merellä -teemalähdöillä kuullaan musiikkia aina bluesista rock’n’rolliin, kun lavalle nousevat kovat kestotähdet Pepe Willbergistä Dannyyn ja Jiri Nikkinen & Beatles Tribute Band -bändiin. Torstaisin reitillä esiintyvät kotimaiset kuumat nimet Jari Sillanpäästä Eriniin, Ellinooraan, Jonne Aaroniin ja Anssi Kelaan.

Perjantaisin Punaisten laivojen Tukholman-reitillä nostetaan tunnelma kunnolla kattoon bilebändien voimin. Aamuyön tunteina klubitunnelmaa Itämeren aalloille luovat vierailevat DJ:t. Viikonlopun viihdetarjonta ja Club Marin tanssilattia on omistettu kokonaan I Love DJs -klubille.

­– Laadukas viihde on monille matkustajillemme risteilyn suola. Laivoilla pääsee todella mukavalla ja helpolla tavalla omien suosikkiartistiensa keikoille, ja vieläpä ilman erillistä maksua. Asiakkaamme ovat toivoneet laivoillemme erityisesti suomalaisia viihdeartisteja, joten uuden viihdekonseptin myötä Helsinki–Tukholma-reitillä esiintyykin syyskuusta lähtien entistä enemmän kotimaisia tähtiä, kertoo Viking Linen linjapäällikkö Lauri Orpana.

Nuorten viihde valtaa Punaiset laivat syyslomalla

Syysloma-aikaan, 14.10.–6.11., Punaisilla laivoilla on luvassa erikoisohjelmaa, kun laivaan astuvat nuorison suosikit Roope Salminen & Koirat, Anna Abreu, Benjamin ja Kasmir. Tällöin luvassa on myös Ville Vikingin erikoisohjelmaa, sekä mm. mahdollisuus osallistua Circus Hot Spot -sirkuskouluun.

Lauri Orpana

Route Manager

358 9 123 5252 lauri.orpana@vikingline.com

Christa Grönlund

Communications Manager, Marketing Communications

358 9 123 5242 christa.gronlund@vikingline.com

Johanna Boijer-Svahnström

Vice President, Corporate Communications

358 18 270 00 johanna.boijer@vikingline.com

Viking Line is a public limited company and a market-leading brand in passenger traffic on the northern Baltic Sea. It offers passenger services, recreation and cargo carrier services on the vessels Gabriella, Mariella, Amorella, Rosella, Viking Cinderella, Viking XPRS and on the flagship Viking Grace

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Laadukas viihde on monille matkustajillemme risteilyn suola. Laivoilla pääsee todella mukavalla ja helpolla tavalla omien suosikkiartistiensa keikoille, ja vieläpä ilman erillistä maksua. Asiakkaamme ovat toivoneet laivoillemme erityisesti suomalaisia viihdeartisteja, joten uuden viihdekonseptin myötä Helsinki–Tukholma-reitillä esiintyykin syyskuusta lähtien entistä enemmän kotimaisia tähtiä.
Lauri Orpana, linjapäällikkö, Viking Line Abp