• news.cision.com/
  • VTT Info/
  • VTT: Infrarakentaminen valintojen edessä, lisäpanostuksiin ei juurikaan mahdollisuuksia

VTT: Infrarakentaminen valintojen edessä, lisäpanostuksiin ei juurikaan mahdollisuuksia

Report this content

 

Suomen ja Ruotsin investoinnit infrarakentamiseen ovat kansainvälisesti verrattuna korkeita. Jatkossa Suomella ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia nostaa infraan käytettäviä panostuksia lähivuosien heikkojen talousnäkymien, julkisen sektorin rahoitusvajeen sekä infrarakentamisen kohonneiden kustannusten takia. Tilanne pakottaa miettimään entistä tarkemmin infrarakentamisen tulevia painotuksia.

Suomessa ja Ruotsissa käytetään vuosittain infrarakentamiseen noin 1000 euroa henkilöä kohden, eli noin kolme prosenttia bruttokansantuotteesta. Määrä on kansainvälisesti korkea, sillä esimerkiksi Euroopassa infrarakentamiseen investoidaan keskimäärin 600 euroa henkilöä kohden, eli runsas kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta.

Ruotsi on kasvattanut infrarakentamista viime vuosina merkittävästi. Panostukset ovat keskittyneet erityisesti ratojen, teiden, ja energiantuotannon rakentamiseen, eikä talouden taantuma ole vaikuttanut investointien määrään. Aikaisemmin Ruotsin investoinnit infrastruktuuriin ovat olleet vähäisempiä, ja investointien kasvun ansiosta Ruotsi on noussut infrarakentamisessa muiden Pohjoismaiden tasolle.

Suomessa ei juuri ole mahdollisuutta kasvattaa infraan käytettäviä panostuksia nykytasosta. Täällä panostusten määrä oli pitkään Ruotsia suurempi, minkä lisäksi kasvua rajoittavat lähivuosien heikot talousnäkymät, julkisen sektorin rahoitusvaje ja infrarakentamisen kohonneet kustannukset. Infrarakentamisen kustannusten nousu on viime vuosina ollut selvästi yleistä hintojen nousua nopeampaa: kun inflaation kasvu on kymmenen vuoden aikana ollut vajaa 2 prosenttia vuodessa, infrarakentamisen kustannukset ovat nousseet samaan aikaan yli 4 prosenttia vuodessa. Kustannuksia ovat nostaneet muun muassa polttoaineiden ja monien raaka-ainehintojen nousu.

Tilanne pakottaa miettimään entistä tarkemmin infrarakentamisen tarpeita, painotuksia ja kohteita. Infrarakentamista ohjaavat samat tekijät kuin muutakin rakentamista: elinkeinojakauman muutokset, kestävä kehitys, väestön ikääntyminen ja määrä, kaupungistuminen sekä globalisaatio. Myös liikkumisen tarpeet ja tavat muuttuvat. Teknologian kehitys parantaa etäyhteyksiä, saavutettavuutta ja tavoitettavuutta, vähentää liikkumistarvetta sekä lisää väylien kapasiteettia, toimintavarmuutta ja turvallisuutta. EUROCONSTRUCT-asiantuntijajärjestön mukaan infrarakentaminen on Euroopassa painottumassa raideliikenteeseen, vesiväyliin ja energiainfraan sekä olemassa olevien verkostojen uudistamiseen.

Kustannusten nopea nousu lisää paineita myös tuottavuuden kehittämiseen, kun samalla rahalla on saatava entistä enemmän. Tuottavuuden parantamiseen on nykytilanteessa runsaasti mahdollisuuksia. Keskeistä on tiedonhallinnan, digitaalisuuden ja automaation hyödyntäminen koko rakentamis-, ylläpito- ja kunnossapitoprosessissa. Myös teollistaminen ja esivalmistus tarjoavat hyviä edellytyksiä, sillä tuottavuuskehitys on tehdasolosuhteissa paljon parempi kuin työmaalla. Lisäksi on otettava huomioon koneiden oikea valinta, koneketjujen optimaalinen hyödyntäminen sekä hankinta- ja toteutusmuodot.

Infra-alan tuottavuus kehittyi myönteisesti 1990-luvulla, mutta ei sen jälkeen ole ollut merkittävää. Töiden painottuminen kasvukeskuksiin sekä kunnossapito- ja korjaustöihin tuo nykytilanteessa tuottavuuden parantamiseen haasteita: työt on tehtävä liikenteen tai muun toiminnan lomassa, ja kohteet ovat pieniä ja ahtaita.

VTT:n johtava neuvonantaja Pekka Pajakkala puhui tiistaina 6.3.2012 INFRA 2012 -tapahtuman infrapoliittisessa iltapäivässä Helsingissä.

Mediamateriaali: http://www.vtt.fi/news/2012/060312vtt_nfrarakentaminen_valintojen_edessa.jsp

Lisätietoja:

Pekka Pajakkala,
Johtava neuvonantaja, VTT
puh. 020 722 3404                                                        
pekka.pajakkala@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
Puh. 020 722 6747
olli.ernvall@vtt.fi

www.vtt.fi

________________________________________________________________________________________________________

VTT - 70 vuotta teknologiaa yhteiskunnan ja elinkeinoelämän hyväksi

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.
Lue ja katso lisää VTT:n historiasta ja visiosta 2020.

Avainsanat:

Tilaa