VTT ja Odebrecht kehittävät selluloosapohjaista etanolin tuotantoa Brasiliassa

Report this content

VTT vie osaamistaan biomassan jalostusteknologian kehittäjänä Brasiliaan. Monialayritys Odebrecht, yksi eteläisen pallonpuoliskon suurimpia yrityksiä, valmistautuu toisen sukupolven etanolintuotantoon ja suunnittelee demonstraatiolaitoksen rakentamista. VTT toimii Odebrechtin tutkimuskumppanina tehtävänään kehittää prosessia varten teknologiaa.

VTT hyödyntää hankkeessa kokemustaan biomassan jalostusteknologian kehittämisessä Brasilian sokeriruokobiomassan jalostukseen. VTT:n Brasilian tutkimuskeskus on saanut 10 miljoonan reaalin (noin 3,8 milj. euroa) rahoituksen Brasilian sokerienergiateollisuuden uudistamista tukevalta PAISS-ohjelmalta Odebrechtin demonstraatiolaitoksen tuotantoteknologian kehittämiseksi.

Kehityshankkeen tavoitteena on yhdistää selluloosapohjainen toisen sukupolven etanolinvalmistus ensimmäisen sukupolven etanolin valmistukseen ja integroida tuotanto sähköenergian tuotantoon.

Rahoituksen myöntänyt PAISS on Brasilian sokerienergia- ja sokerikemiasektorin uudistamista vauhdittava tukiohjelma, jonka ovat perustaneet kansallinen kehityspankki BNDES ja tutkimusprojektien rahoitusorganisaatio FINEP.

VTT vie Brasiliaan osaamistaan erityisesti biomassan jalostusteknologian kehittäjänä. Se toimii paikallisten yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa biomassan hyödyntämiseksi kemikaaleiksi, energiaksi ja sellupohjaisiksi tuotteiksi. VTT:n vuonna 2010 perustettu Brasilian tutkimuskeskus toimii yhteistyössä maassa toimivien suomalaisyhtiöiden kanssa.

Odebrecht on Brasiliassa vuonna 1944 perustettu suuryritys, joka tytäryhtiöineen toimii muun muassa koneenrakennuksen, rakentamisen, kemian ja petrokemian alalla.

VTT = Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Lisätietoja:

VTT
Johtava tutkija Matti Siika-aho
puh. 020 722 5137, matti.siika-aho@vtt.fi

VTT Brasilia
Toimitusjohtaja Nilson Boeta
puh. +55 11 4064 9913, nilson.boeta@vttbrasil.com

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.

Avainsanat:

Tilaa