Epävarmuus kasvoi markkinoilla
Taloudellinen katsaus - kaksi vuosineljännestä 2001 Epävarmuus kasvoi markkinoilla Ensto-konsernin liikevaihto vuoden 2001 ensimmäisellä vuosipuoliskolla oli 97,3 miljoonaa euroa. Edellisen vuoden vastaavan jakson liikevaihto, 101,2 miljoonaa euroa, sisältää konsernista vuoden 2000 aikana poistuneita liiketoimintoja. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 7,7 %. Liikevoitto oli nyt 3,7 miljoonaa euroa, kun se vastaavalla kaudella viime vuonna oli 5,5 miljoonaa euroa (vertailukelpoisin luvuin 6,0 ME). * Liikevaihto oli 97,3 ME, vertailukelpoisin luvuin kasvua oli 7,7 %. * Liikevoitto oli 3,7 ME, eli 3,8 prosenttia liikevaihdosta. * Kesäkuussa Ensto myi Sormat Oy:n yhtiön toimivalle johdolle ja kahdelle teolliselle sijoittajalle. * Ensto Oy:n toimitusjohtajan Petteri Walldénin siirtyessä konsernin ulkopuolisiin tehtäviin, uudeksi toimitusjohtajaksi 4.6.2001 alkaen nimitettiin Seppo Martikainen. * Konsernin keskimääräinen henkilöstövahvuus vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana oli 1 700 henkilöä (1 836). Ensto-konsernin kehitys vuoden 2001 kahdella ensimmäisellä neljänneksellä oli edelleen tyydyttävä. Uusi konsernirakenne tuli voimaan vuoden 2001 alusta. Kesäkuussa 2001 tehdyllä kaupalla Ensto myi Sormat Oy:n konsernin ulkopuolelle. Talotekniikassa voimakas tuotekehitystyö jatkui. EnstoNet-järjestelmän uudet tuotteet saivat positiivisen vastaanoton markkinoilla. Verkonrakennus vahvisti asemiaan Keski-Euroopassa rakentamalla uuden tuotantoyksikön Puolaan. Teollisuudessa erityisesti telekommunikaatioalan kysyntä on ollut hyvin tempoilevaa ja hintakilpailupaine kova. LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO 1.1.-30.6. Liikevaihto Liikevoitto ME 2001 2000 Muutos% 2001 2000 Muutos% Talotekniikka 30,5 28,8 +5,9 2,4 2,9 -16,3 Verkonrakennus 28,1 25,6 +9,6 3,3 3,2 +4,0 Kotelot ja 15,2 14,8 +2,7 0,3 0,5 -32,9 komponentit Teollisuus 35,7 34,5 +3,6 0,5 2,3 -79,5 -Muut ja -12,2 -2,5 -2,8 -3,4 eliminoinnit Yhteensä 97,3 101,2 -3,8 3,7 5,5 -33,4 LIIKETOIMINTA-ALUEET Talotekniikka Talotekniikan myynti kehittyi edelleen hyvin vuoden toisella neljänneksellä. Markkinakysynnässä esiintyi kuitenkin merkkejä rakennusalan toimeliaisuuden alenemisesta. Asennustyötä nopeuttavan ja tehostavan EnstoNet-tuotekonseptin markkinointi jatkui Euroopassa hyvällä menestyksellä. Kesäkuussa lanseerattiin uusi kodinohjausjärjestelmä Ensto Smart, joka mahdollistaa muun muassa lämmitys-, valaistus- ja turvallisuustoimintojen ohjaamista kodin seinälle asennetusta käyttöliittymästä, tarvittaessa myös langattomasti kodin ulkopuolelta. Verkonrakennus Verkonrakennustarvikkeiden kysyntä jatkui edelleen suotuisana, joskaan ei vuoden alkukuukausien tasolla. Energiasektorilla tapahtuneista rakennejärjestelyistä huolimatta jakeluverkkojen kunnossapitotoiminta säilyi aktiivisena erityisesti Pohjoismaissa. Keski-Euroopassa kysynnän kasvu on tasaantunut edellisen vuoden poikkeuksellisen vahvaan kehitykseen nähden. Tuotannollinen toiminta Keski-Euroopassa keskitetään uuteen Puolaan perustettuun Ensto Aspol -yhtiöön, joka rakentaa parhaillaan tehdasta Gdanskin alueelle. Verkonrakennus liiketoiminta-alueen johtajan Seppo Martikaisen siirryttyä Ensto Oy:n toimitusjohtajaksi, Markku Kokkonen nimitettiin hänen varamiehekseen Verkonrakennus liiketoiminta-alueella. Kotelot ja komponentit Kotelot- ja komponentit liiketoiminta-alueen tuotekysyntä kasvoi edelleen, joskin alkuvuotta hitaammin. Asiakaskunnan varovaisuus uusissa hankinnoissa näkyy myös tilauskannan lyhenemisenä. Yhdysvaltain markkinoilla kehitys on ollut Eurooppaa heikompi ja kysyntä on tällä alueella jäänyt viimevuotista alhaisemmaksi. Liiketoiminta-alueen toimintaa on alkuvuoden aikana kehitetty suuntaan, joka mahdollistaa eri yksikköjen synergiatekijöiden entistäkin parempaa hyödyntämistä. Teollisuus Telekommunikaatioalalla alkuvuonna vallinnut epävarmuus aiheutti voimakkaita vaihteluja Teollisuus liiketoiminta-alueen tuotteiden kysynnässä. Ensto Saloplastin ja TL-Coatingin sopimusvalmistuksessa tämä näkyi epätasaisena tilauskertymänä ja vahvistuneena hintapaineena. Ensto Parts, Ensto Tools ja Ensto Automation kehittyivät edelleen tasaisesti ja Ensto Audelin liikevaihto kasvoi voimakkaasti. Kesäkuussa Ensto myi koko Sormat Oy:n osakekannan yhtiön operatiiviselle johdolle ja kahdelle teolliselle sijoittajalle. Meconet Oy:n kanssa 6.6.2001 tehdyn sopimuksen mukaisesti Ensto Partsin meistattujen metalliosien valmistus tullaan ulkoistamaan syyskuun alusta alkaen. NÄKYMÄT Epävarmuus markkinoiden kehittymisestä kasvoi toisella vuosineljänneksellä. Hankintapäätöksiä siirrettiin ajallisesti eteenpäin ja merkit rakennusalan investointikysynnän heikkenemisestä voimistuivat. Enston tuotteiden markkinatilanne oli edelleen tyydyttävä vaikka kysynnän kehitys olikin selvästi alkuvuotta ja edellistä, Enston tähän mennessä parasta, vuotta heikompi. Uudet onnistuneet tuotelanseeraukset ja erinomainen toimitusvarmuus tukevat konsernin näkymiä toiselle vuosipuoliskolle. TILINPÄÄTÖSTIETOJA Tuloslaskelma, yhteenveto ME 1-6/2001 1-6/2000* Muutos% 1-12/2000* Liikevaihto 97,3 101,2 -3,8 200,7 Liikevoitto 3,7 5,5 -33,4 17,9 % liikevaihdosta 3,8 5,4 8,9 Voitto ennen 2,4 4,6 -46,9 16,0 satunnaisia eriä Taseen loppusumma 6/2001 6/2000* 12/2000* ME 125,3 133,6 -6,2 126,9 Muita tilastotietoja ME Vienti Suomesta 30,1 26,8 +12,2 55,9 Bruttoinvestoinnit 4,2 2,6 +65,1 8,3 % liikevaihdosta 4,4 2,5 4,1 Tuotekehitys 3,4 2,8 +22,6 5,8 % liikevaihdosta 3,5 2,8 2,9 Tilauskanta 14,7 18,5 -20,5 16,3 Oman pääoman 6,5 12,0 21,8 tuotto, % Sijoitetun pääoman 9,9 12,7 19,9 tuotto, % Omavaraisuusaste, 33,2 36,9 45,5 % Tulos/osake, E 0,08 0,14 0,67 Oma pääoma/osake, 2,43 2,96 3,51 E Henkilöstö 1 700 1 836 -7,4 1 748 keskimäärin Henkilöstö kauden 1 729 1 787 -3,3 1 649 lopussa *Vertailuluvut sisältävät vuoden 2000 aikana poistuneiden liiketoimintojen (isojen muoviosien sopimusvalmistus, tekninen keramiikka ja saattolämmitys) luvut. Ensto-konsernin taloudellinen katsaus kolmelta ensimmäiseltä vuosineljännekseltä julkaistaan 29.10.2001. Porvoo 30.7.2001 Ensto Oy Seppo Martikainen toimitusjohtaja Lisätietoja: Seppo Martikainen, toimitusjohtaja, Ensto Oy, puh. 0204 76 2210 ------------------------------------------------------------ Denna information skickades av Waymaker http://www.waymaker.se Följande filer finns att ladda ned: http://www.waymaker.net/bitonline/2001/07/30/20010730BIT00240/bit0002.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2001/07/30/20010730BIT00240/bit0002.pdf