Soilin seurassa presidentti Tarja Halonen

Report this content

Tarja Halonen on uudistanut suomalaista arvomaailmaa muun muassa yhteiskunnallisen tasavertaisuuden osalta. Halosen mukaan Suomella on paljon opittavaa Ruotsista. "Olisin sopinut Ruotsiin paremmin kuin Suomeen", hän naurahtaa. 

Kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi vuonna 2000, oli hän tehtävässä ensimmäinen nainen, ensimmäinen helsinkiläinen ja myös ensimmäinen työläiskaupunginosasta kotoisin oleva valtionpäämies.

Halonen syntyi Helsingin Kalliossa jouluaattona 1943, jatkosodan aikaan.

Hän toimi presidenttinä kahden kauden ajan vuoteen 2012 asti. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa YK:n eri foorumeissa kestävän kehityksen hyväksi.

Mikä on menestyksen avain? Pitää uskaltaa sanoa kyllä ja sitten tehdä parhaansa.

Tarja Halonen kertoo Soilin seurassa avoimesti elämästään Suomen politiikan keskipisteessä ja julkisuuden valokeilassa.

Haastattelija: Soili Huokuna

Ohjelma lähetetään Sisuradiossa lauantaina 26.8. kello 9.03. Nettisivulta sverigesradio.se/sisuradio ja Sveriges radio Play –apin kautta kuunneltavissa milloin vain. Kirjoita hakuruutuun: Soilin seurassa.

Lehdistökuva: http://sverigesradio.se/sida/images/2071/f7f05680-9d7f-4adf-a0d1-26c97e4db8a8.jpg
Foto: Stina Ericsson /Sveriges Radio

Lisätietoja:
Soili Huokuna, puh. 073-3280929
soili.huokuna@sverigesradio.se

Media

Media