Kiinalaiset kiinnostuivat Suomesta: korkea teknologia houkuttelee sijoituksia

Report this content

Vuoden 2016 aikana kiinalaiset sijoittivat ulkomaille ennätyksellisen paljon ja huomattava osa näistä investoinneista suuntautui Eurooppaan. Kiinalaiset ovat sijoittaneet innokkaasti myös Suomeen, esimerkkeinä suomalainen pelijätti Supercell, ohjelmistoyhtiö Rightware ja juuri julkistettu teknologiayritys CATL:n osakkuus Valmet Automotivesta. Korkea teknologia tuo Suomelle mahdollisuuksia tulevaisuudessakin.

Suomessa kiinalaisia yhtiöitä kiinnostavat perinteisten raaka-aineinvestointien lisäksi turvallinen toimintaympäristö, tietotaito ja nyt erityisesti korkea teknologiaosaaminen. ”Yhteistyö kiinalaisten yritysten kanssa auttaa suomalaisyrityksiä pääsemään houkutteleville Kiinan markkinoille. Kiinalaiset sijoitukset tuovat Suomeen lisää pääomaa, mutta yhteistyön ja yrityskauppojen uhkakuvana voidaan nähdä teknologiaosaamisen karkaaminen Kiinaan”, sanoo Deloittella yritysjärjestelypalveluista vastaava osakas Jan Söderholm.

Suomella kolme kasvavaa teknologiavalttia hihassaan

Kiinalaisia kiinnostavat eri teknologia-alueet kuten finanssiteknologia eli fintech, jossa Kiina on yksi maailman edelläkävijämaa. ”Kiinassa kuluttajien luottamus perinteiseen pankkitoimintaan ei ole yhtä syvää kuin länsimaissa, joten fintech-toimijoiden on länsimaita helpompaa saada ratkaisuilleen käyttäjiä”, huomauttaa Deloitte Digitalin Suomen vetäjä Mikko Räty. Esimerkiksi online-jätti Alibaban perustama Alipay käsittelee valtaosan Kiinan mobiilimaksuista.

Muita kiinalaisten kiinnostuksen kohteita teknologian alueella ovat terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvä medtech ja luonnonvarojen kestävää käyttöä edistävä cleantech. Cleantechin merkitys korostui entisestään maaliskuussa 2016, jolloin esiteltiin Kiinan talouden viisivuotissuunnitelma. Suunnitelmassa ilmoitettiin merkittävistä lisäpanostuksista vihreään energiaan. Tavoitteena on muun muassa kaksinkertaistaa tuulivoiman ja kolminkertaistaa aurinkovoiman tuotanto. Myös medtechillä on Kiinan markkinoilla huikea kasvupotentiaali. ”Kiinan suuri ja vanheneva väestöpohja luo valtavat markkinat erilaisille teknologisille terveyspalveluille. Näitä ovat esimerkiksi puettavat sensorit ja mobiilisovellusten kautta tehtävät diagnoosit, perusmittaukset ja kokeet”, näkee Söderholm.

”Slushin ja peliteollisuuden menestystarinoiden ansiosta Suomi tunnetaan Kiinassa vahvana ja elinvoimaisena startup-ympäristönä. Tälle maineelle on hyvä rakentaa uusia teknologiaosaamiseemme perustuvia kumppanuuksia Kiinan markkinoille”, summeeraa Räty.

 

 

Jan Söderholm
Managing Partner, Financial Advisory, Deloitte
jan.soderholm@deloitte.fi
0405606018

 

Mikko Räty
Partner, Deloitte Digital
mikko.raty@deloitte.fi
050 3308 466

 

Deloitte on yksi maailman johtavista asiantuntijayrityksistä ja tavoitteenamme on vaikuttaa asiakkaisiimme, toisiimme ja yhteiskuntaamme merkityksellisellä tavalla päivittäisen työmme kautta. Palvelemme asiakkaitamme yli 150 maassa tilintarkastuksella, vero- ja lakipalveluilla, liikkeenjohdon konsultoinnilla, riskienhallinnalla ja yritysjärjestelypalveluilla. Suomen 450 deloittelaista tuovat asiakkaillemme globaalia osaamista yli 244 000 kollegan kanssa. www.deloitte.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Yhteistyö kiinalaisten yritysten kanssa auttaa suomalaisyrityksiä pääsemään houkutteleville Kiinan markkinoille. Kiinalaiset sijoitukset tuovat Suomeen lisää pääomaa, mutta yhteistyön ja yrityskauppojen uhkakuvana voidaan nähdä teknologiaosaamisen karkaaminen Kiinaan.
Jan Söderholm
Slushin ja peliteollisuuden menestystarinoiden ansiosta Suomi tunnetaan Kiinassa vahvana ja elinvoimaisena startup-ympäristönä. Tälle maineelle on hyvä rakentaa uusia teknologiaosaamiseemme perustuvia kumppanuuksia Kiinan markkinoille
Mikko Räty