Yhteiskunnallinen vaikuttavuus noussut suuryritysten tärkeimmäksi onnistumisen mittariksi
Davos: Suuryritykset ovat edellisen vuoden aikana alkaneet voimakkaasti kehittää palveluitaan ja tuotteitaan huomioiden niiden yhteiskunnalliset vaikutukset. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus nähdään jo liikevaihtoa tärkeämpänä onnistumisen mittarina. Pohjoismaissa organisaatiot sijoittavat uusiin teknologioihin murtaakseen nykyisiä liiketoimintarakenteita, mutta ovat samalla selkeästi kansainvälisiä yrityksiä huolestuneempia teknologioiden etiikasta.Forbes Insightsin ja Deloitten poikkeuksellisen kattavassa suuryritysten ylimmän johdon näkemyksiä luotaavassa neljännen teollisen
Suomi on edelleen yksi maailman parhaista maista mitattaessa valtion kykyä vastata väestön sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin ja elinympäristöön liittyviin tarpeisiin. Tämä selviää tämän vuoden Social Progress Index (SPI) 2018 -tutkimuksesta. Vaikka Suomi on listauksen mukaan maailman yhdenvertaisin maa, kokonaisvertailussa sijoituksemme tippui sijalta kaksi sijalle viisi. Suomella on parannettavaa erityisesti kansalaisten tasavertaisessa pääsyssä laadukkaaseen terveydenhuoltoon.Kansainvälisessä elämänlaatua mittaavassa vertailussa ykköspaikalle kipusi tänä vuonna Norja. Toisen sijan sai
OP ja Deloitte haastoivat Aalto-yliopiston opiskelijat innovoimaan kevään aikana uusia palvelukeinoja hiljenevien seutujen asukkaille. Social Hackathon -kilpailun voittajaksi valittiin 23.3. neljän Aalto-yliopiston Creative Sustainability -maisteriopiskelijajoukkueen idea. Sen tavoitteena on saada ikääntyvä väestö liikkumaan ja verkottumaan sekä lisätä samalla heidän turvallisuuttaan.Kilpailussa etsittiin uusia yhteistyömalleja ja digitaalisia palveluinnovaatioita, joilla voidaan purkaa fyysisen maailman rajoitteita ja parantaa elämän laatua tyhjentyvillä paikkakunnilla. Voittava
Vuoden 2016 aikana kiinalaiset sijoittivat ulkomaille ennätyksellisen paljon ja huomattava osa näistä investoinneista suuntautui Eurooppaan. Kiinalaiset ovat sijoittaneet innokkaasti myös Suomeen, esimerkkeinä suomalainen pelijätti Supercell, ohjelmistoyhtiö Rightware ja juuri julkistettu teknologiayritys CATL:n osakkuus Valmet Automotivesta. Korkea teknologia tuo Suomelle mahdollisuuksia tulevaisuudessakin.Suomessa kiinalaisia yhtiöitä kiinnostavat perinteisten raaka-aineinvestointien lisäksi turvallinen toimintaympäristö, tietotaito ja nyt erityisesti korkea teknologiaosaaminen. ”
Pohjoismainen finanssiteknologian osaaminen on kovassa nousussa ja se kerää enemmän sijoituksia kuin mikään muu kasvuyritysalue. Ruotsi näyttää investointiaktiivisuudellaan suuntaa muille Pohjoismaille.Yhä useammin näemme Pohjoismaiden kilpailevan tunnettujen finanssiteknologian keskusten kuten Lontoon ja Singaporen kanssa. Deloitten ja Nordic Webin julkaisemasta Fintech in the Nordics -tutkimuksesta selviää, että Pohjoismaissa on satoja fintech-yrityksiä, joilla on toinen toistaan innovatiivisempia teknologiaratkaisuja.
Tutkimuksesta selviää, että fintech on nopeimmin kasvava
Kannettavat tietokoneet ovat suositumpia kuin koskaan. Samanaikaisesti tablettien suosio on saavuttanut huippunsa ja älypuhelin löytyy lähes jokaisen suomalaisen taskusta. Verkkosivut ovat yhä useammin mobiilioptimoituja - sovelluksia ladataan harkiten.Sovellusähky vaivaa selkeästi suomalaisia. Deloitten tuoreen Global Mobile Consumer -tutkimuksen mukaan suomalaisista vain 15 % on ladannut yli 20 sovellusta älypuhelimeensa. Sovellusmarkkinat ovat muuttuneet: alkuinnostus on nyt mennyt ohi ja sovelluksia ladataan vain tarpeeseen.
Yhä useammat verkkosivut ovat mobiilioptimoituja, minkä