Gasumin vuoden 2020 kaasurahaston apurahat haettavissa tammikuussa

Report this content

Tutkimus, teknologia ja innovaatiot ovat keskeisessä roolissa matkalla kohti puhdasta ja kestävää pohjoismaista kaasuekosysteemiä. Kaasu- ja energia-alan edelläkävijänä Gasum panostaa uusien teknologioiden, konseptien ja energiajärjestelmien kehitykseen. Gasum jakaa vuosittain apurahoja tutkijoille. Vuoden apurahojen hakuaika käynnistyy tammikuun alussa 2020.

Kaasurahaston tavoitteena on vastata yhteiskunnan muutoshaasteeseen kehittämällä kaasuun perustuvia energiaratkaisuja ja tuottamalla kaasualan kehitystä tukevaa tietoa.

Tuettavat aihealueet voivat liittyä esimerkiksi:

  • kaasuun liittyvään kierto- ja biotalouteen
  • kaasun kuljettamiseen ja logistiikkaan
  • kaasun käyttöä edistäviin hajautettuihin energiaratkaisuihin tai
  • kaasuun perustuva energian varastointiteknologioihin (esim. power-to-gas).

Kaasurahasto on yksi Tekniikan edistämissäätiön (TES) erikoisrahastoista ja rahaston hoidosta ja hallinnoinnista vastaa TES.

Kenelle apurahoja myönnetään?

Apurahoja myönnetään jatko-opiskelijoille väitöskirjatyöhön. Poikkeustapauksissa voidaan myöntää rahoitusta myös korkeatasoisiin maisteritason lopputöihin. Tukea myönnetään Suomessa tehtävään tutkimukseen mukaan lukien mahdolliset työn ulkomaanjaksot. Kaasurahaston tavoitteena on tukea päätoimista tutkimusta. Päätoimista tutkimusta pyritään tukemaan kokopäivärahojen avulla. Lisäksi kaasurahasto pyrkii opiskelijan pitkäjänteiseen rahoittamiseen. Näin ollen rahaston kautta on mahdollista hakea rahoitusta myös useampana peräkkäisenä vuotena. Tämä edellyttää kuitenkin näyttöä edistymisestä. Edistyminen tulee käydä ilmi sekä hakemuksesta että työn ohjaajan tai valvojan suosituskirjeestä.

Kaasurahastolle osoitetut hakemukset käsitellään rahaston neuvottelukunnassa, jonka puheenjohtaja on TkT Lars Gädda ja muut jäsenet ovat professori Jukka Rintala Tampereen teknillisestä yliopistosta, professori Esa Vakkilainen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta, Marianna Jokila Tekniikan edistämissäätiöstä ja Gasumin toimitusjohtaja TkT Johanna Lamminen.

Vuonna 2019 kaasurahastosta myönnettiin 8 apurahaa, arvoltaan 62 200 euroa. Apurahoja on myönnetty vuodesta 2005 alkaen. Tutustu viime vuoden apurahojen saajiin ja tutkimusaiheisiin >

Tutustu myös TES:n sivustoon apurahojen hakuun liittyen >


Lisätietoja:
Viljami Kinnunen, kehitysinsinööri, Gasum
p. +358 50 33 10308, etunimi.sukunimi@gasum.com


Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija, joka kumppaniensa kanssa rakentaa siltaa kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa maalla ja merellä. www.gasum.com.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Kaasurahasto on yksi Tekniikan edistämissäätiön (TES) erikoisrahastoista ja rahaston hoidosta ja hallinnoinnista vastaa TES.
Tweettaa
Vuonna 2019 kaasurahastosta myönnettiin 8 apurahaa, arvoltaan 62 200 euroa. Apurahoja on myönnetty vuodesta 2005 alkaen.
Tweettaa

Lainaukset

Kaasurahaston tavoitteena on vastata yhteiskunnan muutoshaasteeseen kehittämällä kaasuun perustuvia energiaratkaisuja ja tuottamalla kaasualan kehitystä tukevaa tietoa.
Viljami Kinnunen, kehitysinsinööri, Gasum