Gasumin Itämeri-sitoumus Ship Waste Actioniin – Biokaasua rahtilaivojen jätevesistä
Itämerellä liikennöi joka hetki noin 2 000 rahtialusta, ja näillä aluksilla seilaa arvioilta 25 000 merenkulkijaa. Rahtialuksilla syntyvät talous- ja käymäläjätevedet saa laillisesti purkaa Itämereen. Miten jätevesiä voisi hyödyntää kiertotaloudessa? Paljonko laivaperäisistä jätevesistä saisi tuotettua uusiutuvaa biokaasua? Gasumin tavoitteena on selvittää Itämereen päätyvien jätevesien määrä ja hyödyntämisen potentiaali biokaasun tuotannossa. Itämeri-sitoumuksellaan Gasum tulee mukaan Baltic Action Sea Groupin (BSAG) HaminaKotkan satamassa viime vuonna käynnistämään Ship Waste Action -
Energiayhtiö Gasum on julkaissut yritysvastuuraporttinsa sekä yritysvastuun edistymisaskeleet vuodelta 2021. Raportti keskittyy toiminnan keskeisiin vaikutuksiin sosiaalisesta-, ympäristö- ja taloudellisesta näkökulmasta.Vastuullisuustyö on olennainen osa Gasumin strategiaa, jossa tavoitteena on edistää kehitystä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta teollisuudessa sekä maa- ja meriliikenteessä. Yhtiön vastuullisuustyötä ohjaavat yhtiön vastuullisuusohjelma ja -tavoitteet, jotka kattavat ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun sekä vastuullisen liiketoiminnan ja hallintotavan.
Yhtiö on
Logistiikkayhtiö DACHSER Finland investoi vähäpäästöisiin kuljetuksiin hankkimalla pääkaupunkiseudun aluejakeluunsa kymmenen biokaasukäyttöistä kuorma-autoa. Ympäristöystävällisen ja täysin uusiutuvan biokaasun valinta auttaa pienentämään hiilidioksidipäästöjä. Paineistetulla biokaasulla (CBG) kulkeva kalusto on osa yhtiön kuljetuksista aiheutuvan hiilijalanjäljen pikaiseen pienentämiseen tähtäävää ilmastonsuojelustrategiaa ja tukee samalla myös yhtiön logistiikka-asiakkaiden ympäristötavoitteita.”Meille on erityisen tärkeää, että jatkamme ympäristöystävällisempien liikenneratkaisujen
Gasum jakaa vuosittain apurahoja tutkijoille. Tutkimus, teknologia ja innovaatiot ovat keskeisessä roolissa matkalla kohti puhdasta ja kestävää pohjoismaista kaasuekosysteemiä. Kaasu- ja energia-alan edelläkävijänä Gasum panostaa uusien teknologioiden, konseptien ja energiajärjestelmien kehitykseen. Vuoden 2022 apurahojen hakuaika on auki tammikuun 11. päivänä ja päättyy helmikuun 10. päivänä 2022.Kaasurahaston tavoitteena on vastata yhteiskunnan muutoshaasteeseen kehittämällä kaasuun perustuvia energiaratkaisuja ja tuottamalla kaasualan kehitystä tukevaa tietoa siirtymässä kestävään
Rahtialuksilla syntyvät käymäläjätevedet saa purkaa laillisesti Itämereen, vaikka ne pahentavat sen rehevöitymistä. Baltic Sea Action Group kokoaa toimijat uuteen Ship/t Waste Action -yhteistyöhankkeeseen, jossa alusten käymäläjätevedet puretaan satamaan ja niistä tuotetaan biokaasua.Yhteistyöllä vauhditetaan kiertotalouden mukaista toimintamallia, jossa alusten käymäläjätevesistä tuotetaan biokaasua raskaan liikenteen polttoaineeksi. Ship/t Waste Action -yhteistyössä kehitetään jätehuollon arvoketjua eri toimijoiden kesken, ensimmäisenä HaminaKotkan satamassa.
”Tavoitteemme puhtaammasta
Gasum ja Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre ovat sopineet yhteistyöstä Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan osana toimivan biokaasulaitoksen biokaasun jalostuksessa. Metsä Fibre vastaa laitoksen kokonaistoiminnasta ja Gasumin roolina on biokaasun jalostuksen päivittäinen etäoperointi ja kunnossapito. Gasum ostaa Metsä Fibren laitokselta valmistuvan biokaasun, joka hyödynnetään liikenteen polttoaineena yhtiön tankkausasemaverkostossa.Metsä Fibren omistama Äänekosken biokaasulaitos valmistaa biokaasua ja voimalaitoksilla energiatuotannossa käytettäviä biopellettejä biotuotetehtaan
Energiayhtiö Gasum ja suomalainen Hycamite TCD Technologies alkavat tutkia maa- ja biokaasun vähähiilistämistä. Maa- ja biokaasu koostuvat suurimmaksi osaksi metaanista ja Hycamiten teknologian avulla kaasun metaanimolekyylit voidaan hajottaa päästöttömästi alkuaineikseen, eli vedyksi ja puhtaaksi, kiinteäksi hiileksi. Puhdas hiili soveltuu esimerkiksi sähköautojen akuissa käytettäväksi raaka-aineeksi, ja vetyä voidaan käyttää esimerkiksi puhtaassa energiatuotannossa ja teollisuuden raaka-aineena.Gasumin ja Hycamiten yhteistyön tavoitteena on tutkia maa- ja biokaasun vähähiilistämisen
Gasum on mukana Hydgoren and Carbon Value Chains in Green Electrification (HYGCEL) -tutkimus- ja konsortiohankkeen julkisessa tutkimusosassa. Hanke valmisteltiin CLIC Innovationin koordinoimana ja mukana olevat yliopistot ovat tutkimusosuutta vetävä LUT-yliopisto, sekä Tampereen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto. Koko konsortiohankkeessa on 19 osapuolta ja osalla yrityksistä on oma rinnakkaishanke. Konsortio sai lokakuussa Business Finlandilta 10 miljoonan euron rahoituspäätöksen.HYGCEL-hankkeen tavoitteena on vastata hiilivapaiden tuotteiden globaaliin kysyntään. LUTissa uskotaan, että
Tamron logistiikkaan vaikuttavat vastuullisuustavoitteiden lisäksi lääkkeiden ja terveystuotteiden kuljetusta koskeva lainsäädäntö. Kuljetuskumppaninsa PostNordin biokaasuautoilla logistiikka hoituu turvallisesti, kustannustehokkaasti ja ilmastoa säästäen.Suomen johtavan lääkkeiden ja terveystuotteiden jakelijan ja palveluntarjoajan Tamron kuljetuksista osa matkaa asiakkaille Gasumin biokaasun voimalla. Tamron asiakkaat sijaitsevat ympäri Suomen isoista kaupungeista ja taajamista pienempiin paikkakuntiin, joten kuljetuskilometrejä kertyy paljon jo viikkotasolla. Logistiikka onkin Tamron
Gasum ja Outokumpu ovat allekirjoittaneet uuden 10 vuoden sähkönhankintasopimuksen uusiutuvasta tuulienergiasta. Sopimuksella saatava tuulivoimaenergia kattaa lähes kokonaan Outokummun Kemin kaivoksen sähkönkulutuksen. Sopimuksen mukaan toimitukset alkavat kesällä 2023.Gasum toimittaa uusiutuvaa tuulienergiaa Outokummulle 10 vuoden sähkönhankintasopimuksella. Tuulivoima on Gasumin kumppanien tuottamaa uutta tuulivoimaa Suomesta. Kumppanuus edistää Gasumin strategiaa toimittaa puhtaampaa energiaa teollisuuteen ja sähkön- ja lämmöntuotantoon.Tuulivoimasopimus on askel kohti Outokummun
Gasum tukee kaasualan tutkimusta ja kehitystä kaasurahastonsa avulla. Tutkimus, teknologia ja innovaatiot ovat keskeisessä roolissa matkalla kohti puhdasta ja kestävää pohjoismaista kaasuekosysteemiä. Gasumin Kaasurahaston vuoden 2021 apurahoja myönnettiin Helsingissä kuudelle tutkijalleGasumin kaasurahaston tavoitteena on tukea päätoimista tutkimusta liittyen kaasuun perustuviin energiaratkaisuihin ja tuottaa kaasualan kehitystä tukevaa tietoa. Kaasurahasto on yksi Tekniikan edistämissäätiön (TES) erikoisrahastoista ja rahaston hoidosta sekä hallinnoinnista vastaa TES. Rahastosta on jaettu
Gasum on liittynyt mukaan YK:n Global Compact ‑yritysvastuualoitteeseen. Vastuullisuustyö on olennainen osa Gasumin kasvustrategiaa, jonka tavoitteena on edistää kehitystä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta teollisuudessa sekä maa- ja meriliikenteessä.YK:n hallinnoima UN Global Compact on vapaaehtoisuuteen perustuva kansainvälinen yritysvastuualoite, joka sisältää kymmenen ihmisoikeuksiin, työelämään, ympäristöön ja korruption vastaiseen toimintaan liittyvää periaatetta. YK:n Global Compact haastaa yritykset kautta maailman sitoutumaan näihin periaatteisiin ja raportoimaan niiden
Gasum kehittää uusia konsepteja jätevesilietteiden ravinteiden talteenottoon ja kierrätykseen.Biokaasuteknologialla on keskeinen rooli sekä lietteiden ravinteiden kierrätyksessä että uusiutuvan liikennepolttoaineen tuotannossa osana energiatehokasta lietteidenkäsittelyä. Jätevesilietteiden käsittely ja ravinteiden talteenotto entistä jalostetummissa muodoissa on ollut viime vuosien aktiivinen tutkimusaihe niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Kehittyneet käsittelymenetelmät vaativat usein merkittäviä investointeja, jolloin keskitetty käsittely on perusteltua.
Ympäristöministeriön
Gasumin Suomen biokaasulaitokset ovat nyt sertifioitu ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001 ja ISO 50001 vaatimusten mukaisesti. Laatua, ympäristöä, työturvallisuutta ja energiaa koskevat standardien mukainen toiminta parantaa Gasumin kilpailukykyä ja niiden hyödyt kertautuvat myös asiakkaille.Energiayhtiö Gasum on laajentanut johtamisjärjestelmän sertifiointia ISO 14001, ISO 45001 ja ISO 50001 järjestelmien osalta Suomen biokaasulaitoksilleen . Sertifiointi kattaa Honkajoen, Huittisten, Kuopion, Oulun, Riihimäen, Turun ja Vehmaan
Gasumin ja Stora Enson ainutlaatuisen yhteistyön tuloksena Ruotsin Nymöllaan avattu biokaasulaitos on malliesimerkki kiertotalouden hyödyntämisestä teollisessa mittakaavassa. Laitos toimii Stora Enson tehtaan yhteydessä, ja se tuottaa nesteytetty biokaasua tehtaan prosessivedestä.Gasum on avannut Ruotsin Nymöllaan Pohjoismaiden ensimmäisen biokaasulaitoksen, joka toimii suoraan laitoksen raaka-ainetta tuottavan Stora Enson sellu- ja paperitehtaan yhteydessä. Huhtikuussa 2021 avattu laitos tuottaa Stora Enson tehtaan prosessivedestä nesteytettyä biokaasua (LBG), jota voidaan käyttää
Nolla tapaturmaa -foorumi nosti Gasumin turvallisimpien työpaikkojen korkeimpaan eli Maailman kärjessä -tasoluokkaan vuodelle 2020.Jäsenyrityksensä eri tasoluokkiin työturvallisuuden perusteella jakava Nolla tapaturmaa -foorumi on nostanut Gasumin yhdessä 34 muun suomalaisen yrityksen kanssa korkeimpaan eli Maailman kärjessä -luokkaan vuodelle 2020. Gasum oli myös yksi niistä yrityksistä, jotka ylsivät nollan tapaturman tavoitteeseen. Nollan tapaturman tavoitteeseen pääsee, jos yritys on onnistunut välttämään sairauspoissaoloihin johtaneet työtapaturmat.
Gasumilla kaiken työnteon
Gasum on aloittanut biokaasun testitoimitukset Rajavartiolaitokselle. Ensimmäinen erä toimitetaan Gasumin biokaasulaitokselta Turusta ja toinen yhtiön Norjan Risavikassa sijaitsevalta tuotantolaitokselta. Nyt toimitettavien erien tarkoituksena on testata toimituslogistiikkaa ja biokaasun käyttöä ulkovartioaluksella sekä esitellä biokaasua merenkulun uusiutuvana energialähteenä.Gasum toimittaa Rajavartiolaitokselle kaksi testierää nesteytettyä biokaasua (LBG). Gasumin Turun biokaasulaitokselta sekä yhtiön tuotantolaitokselta Norjan Risavikasta Helsinkiin toimitettavien biokaasuerien avulla
Energiayhtiö Gasum on julkaissut yritysvastuuraporttinsa sekä yritysvastuun edistymisaskeleet vuodelta 2020. Raportti keskittyy toiminnan keskeisiin vaikutuksiin sosiaalisesta-, ympäristö- ja taloudellisesta näkökulmasta.Työllämme on yhteinen tarkoitus: puhtaampi energia. Gasum edistää määrätietoisesti kestävää kehitystä kiertotalouden periaattein ja tukemalla asiakkaiden vastuullisuustyötä mahdollistamalla päästöjen vähentämisen puhtaammilla energiaratkaisuilla. Omassa toiminnassamme edistämme henkilöstömme hyvinvointia ja turvallisuutta, pienennämme ympäristövaikutuksiamme ja varmistamme
Gasum etenee kohti hiilineutraaliutta asettamalla uusia vastuullisuustavoitteita ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Yhtiö tavoittelee miljoonan tonnin kumulatiivista hiilidioksidipäästövähenemää lisäämällä biokaasun saatavuutta. Yhtiö aikoo tuoda vuoteen 2025 mennessä markkinoille 4 TWh biokaasua yhtiön omasta ja sertifioitujen eurooppalaisten kumppanien tuotannosta, vähentää omassa toiminnassaan nesteytetyn maakaasun (LNG) ja biokaasun tuotantoketjujen päästöjä ja toteuttaa energiatehokkuustoimia omissa toiminnoissaan.”Vastuullisuus on keskeinen osa Gasumin strategiaa. Kehitämme jatkuvasti
Gasum jakaa vuosittain apurahoja tutkijoille. Tutkimus, teknologia ja innovaatiot ovat keskeisessä roolissa matkalla kohti puhdasta ja kestävää pohjoismaista kaasuekosysteemiä. Kaasu- ja energia-alan edelläkävijänä Gasum panostaa uusien teknologioiden, konseptien ja energiajärjestelmien kehitykseen. Vuoden apurahojen hakuaika on nyt auki ja päättyy helmikuun 10. päivänä 2021.Kaasurahaston tavoitteena on vastata yhteiskunnan muutoshaasteeseen kehittämällä kaasuun perustuvia energiaratkaisuja ja tuottamalla kaasualan kehitystä tukevaa tietoa.
Tuettavat aihealueet voivat liittyä esimerkiksi:
Olympiakomitea ja Gasum jakavat kannustuspalkintoja Tähtiseuroille. Vuoden 2020 lasten ja nuorten liikunnan Tähtiseuraksi valittiin Juniori-Kalpa, joka palkittiin 5 000 euron pääpalkinnolla. Tähtiseura-palkintojen avulla halutaan tukea liikunnan ja urheilun harrastamista Suomessa ja nostaa esiin seurojen tekemää tärkeää työtä. Lisäksi 14 muuta seuraa palkittiin 1 000 euron alueellisilla kannustuspalkinnoilla. Gasum on tukenut lasten ja nuorten seuratoimintaa yhteistyössä Suomen Olympiakomitean kanssa vuodesta 2016 lähtien.Kuopiolainen jääkiekkoseura Juniori-KalPa hakeutui Tähtiseura-
Energiayhtiö Gasum edistää strategiansa mukaisesti kestävää kehitystä. Gasum julkaisi yritysvastuun edistymisaskeleet vuonna 2019. Yhtiö paransi puhtaamman energian saatavuutta asiakkailleen maa- ja meriliikenteessä, teollisuudessa ja energiantuotannossa. Turvallisuuskulttuuria on kehitetty voimakkaasti ja siinä on otettu edistysaskelia.Gasum edistää määrätietoisesti kestävää kehitystä kiertotalouden periaattein sekä tarjoamalla puhtaampia energiaratkaisuja Pohjoismaissa. Yhtiön vastuullisuustyötä ohjaa yritysvastuuohjelma, joka on kiteytetty kuuteen teemaan ja niihin liittyviin
Gasum-konserni julkaisi vuoden 2019 taloudellisen katsauksen, yritysvastuuraportin ja hallinnointi- ja palkitsemisraportin.Vuonna 2019 pohjoismainen energiayhtiö Gasum otti määrätietoisesti askeleita kohti puhtaampaa huomista. Yhtiö vei strategiaa eteenpäin ja kehitti pohjoismaista kaasumarkkinaa mahdollistaen entistä laajemman tarjonnan vähäpäästöisiä energiaratkaisuja sekä teollisuuden että maa- ja meriliikenteen asiakkaiden kasvavaan kysyntään.
Vuoden vaihteessa Suomen putkikaasumarkkina avautui kilpailulle ja Gasumin siirtoliiketoiminnan eriyttäminen saatiin päätökseen, kun uusi