Bolla-näytelmä Helsingin Kaupunginteatteriin Milja Sarkolan ohjaamana

Report this content

Tiedote 20.8.2021

Helsingin Kaupunginteatteri  Bolla  Kuvassa Samuli Niittymki Mikko Kauppila ja Jessica Grabowsky  Kuva Ilkka Saastamoinen

Pajtim Statovcin Finlandia-palkitun romaanin ensimmäinen näyttämösovitus Bolla saa ensi-iltansa 2. syyskuuta Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Tuomas Timosen dramatisoiman uutuuden ohjaa palkittu teatterintekijä Milja Sarkola.

Bolla kertoo riipaisevan tarinan kielletystä rakkaudesta naimisissa olevan perheenisän, albaani Arsimin (Samuli Niittymäki) sekä serbi Milošin (Mikko Kauppila) välillä sodan olosuhteissa 1990-luvun lopun Kosovossa. Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen tarina nostaa esiin kysymyksiä mahdottomista suhteista, mutta on samalla kuvaus ihmisen ristiriitaisuudesta, avioliitosta ja kaipauksesta. Onko tilanteita, joissa on oikein tehdä väärin? Bolla on suuri, sodan keskelle sijoittuva rakkaustarina, jossa hyvyys ja pahuus eivät ole mustavalkoisia.

”Kaikkein kiinnostavinta Bollassa on mielestäni ihmisen ristiriitaisuuden kuvaus. Se miten sama ihminen voi ahtaissa olosuhteissa olla hyvinkin julma, raaka ja väkivaltainen, mutta silti rakastava ja hellä”, sanoo ohjaaja Milja Sarkola.

Tuomas Timosen näyttämöversiossa Arsimin vaimo Ajshe (Jessica Grabowsky) nousee miespäähenkilöiden rinnalle ja avaa näytelmään uuden naisnäkökulman. Ohjaaja ja näytelmäkirjailija Milja Sarkola kehuu Timosen dramatisointia.

”Timosen dialogi on ladattua. Rivien välissä on hyvää draamaa ja valtavan paljon tunteita. Sen ruumiillistaminen ja näyttäminen on kiinnostavaa. On ollut inspiroivaa mennä toisen tekstin sisään. Ja vapauttavaa, kun ei tule häpeää omasta tekstistä.

"Bollan tarinassa on ajatonta suuren tragedian voimaa samaan tapaan kuin klassisissa antiikin tragedioissa. Lisäksi se kertoo Euroopan lähihistoriasta, josta ei Suomessa tiedetä kovinkaan paljon tällä tarkkuudella", Sarkola jatkaa.

Bollan rooleissa nähdään Samuli Niittymäen, Mikko Kauppilan ja Jessica Grabowskyn lisäksi Otto RokkaUrsula Salo ja Jouko Klemettilä.

Näytelmän lavastuksen on suunnitellut Kaisa Rasila ja pukusuunnittelusta vastaa Elina Kolehmainen. Valosuunnittelija on Kari Leppälä ja äänisuunnittelija Aleksi Saura. Naamioinnin suunnittelusta vastaa Jaana Nykänen.

Milja Sarkola (s. 1975) on palkittu näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja. Hänen kirjoittamiaan näytelmiä ovat mm. Jotain toista – Henkilökohtaisen halun näyttämö, Allt som sägs sekä Perheenjäsen, jonka Sarkola myös ohjasi, ja joka voitti Thalia-palkinnon vuonna 2012. Esikoisromaani Pääomani ilmestyi 2020 ja sen näytelmäversio kantaesitettiin Q-teatterissa (2020). Helsingin Kaupunginteatterissa hän aiemmin ohjannut näytelmät Brevet från Siberien (2007), Kirje Siperiasta (2010), I taket lyser stjärnorna (2012) ja En BLICK är en BLICK är en BLICK (2019).

Bolla-ensi-ilta 2.9.2021 Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä (Eläintarhantie 5)
Opiskelijalippu 20,50 € (ma-to), eläkeläislippu 38 € (ma-to), peruslippu 41 €
#bolla @hktfi

 

Helsingin Kaupunginteatterin asiakaspalvelu ja lipunmyynti puhelimitse numerossa 09 394022 ma-pe klo 9-16. Lippupiste ma-pe klo 9 - 17, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm)
www.hkt.fi

Yhteinen turvallisuutemme on meille tärkeää. Huolehdimme turvavälien toteutumisesta katsomoissa ja yleisötiloissa. Tutustuthan huolella turvallisuusohjeisiimme Turvallisesti teatteriin -osiossamme.

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Pajtim Statovcin Finlandia-palkitun romaanin ensimmäinen näyttämösovitus Bolla saa ensi-iltansa 2. syyskuuta Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Tuomas Timosen dramatisoiman uutuuden ohjaa palkittu teatterintekijä Milja Sarkola.
Tweettaa

Lainaukset

Kaikkein kiinnostavinta Bollassa on mielestäni ihmisen ristiriitaisuuden kuvaus. Se miten sama ihminen voi ahtaissa olosuhteissa olla hyvinkin julma, raaka ja väkivaltainen, mutta silti rakastava ja hellä.
ohjaaja Milja Sarkola
Timosen dialogi on ladattua. Rivien välissä on hyvää draamaa ja valtavan paljon tunteita. Sen ruumiillistaminen ja näyttäminen on kiinnostavaa. On ollut inspiroivaa mennä toisen tekstin sisään. Ja vapauttavaa, kun ei tule häpeää omasta tekstistä.
ohjaaja Milja Sarkola
Bollan tarinassa on ajatonta suuren tragedian voimaa samaan tapaan kuin klassisissa antiikin tragedioissa. Lisäksi se kertoo Euroopan lähihistoriasta, josta ei Suomessa tiedetä kovinkaan paljon tällä tarkkuudella.
ohjaaja Milja Sarkola