Helsingin Kaupunginteatterissa komeat 305 000 katsojaa!

Report this content

Helsingin Kaupunginteatteri  Pieni merenneito  Kuvassa keskell Tero Koponen ja Sonja Pajunoja  Kuva  Robert Seger

Helsingin Kaupunginteatteri ylitti vuonna 2019 sen ennätysvuosille 2002-2012 tyypillisen 300 000 katsojan rajan. Kaupunginteatterissa kävi vuoden aikana kaikkiaan 305 568 katsojaa. Kasvua edelliseen vuoteen 2018 (263 832) oli noin 15 prosenttia. Esityksiä nähtiin vuoden aikana 885, ja ohjelmistossa oli kaikkiaan 40 eri tuotantoa, joista ensi-iltoja oli 17. Lisäksi erilaisiin yleisötyön tapahtumiin osallistui vuoden aikana lähes 17 000 teatterin ystävää.

”Olen todella iloinen, että näin suuri yleisö on löytänyt esityksiimme! Siitä haluan kiittää yleisöä ja myös huippuosaavaa henkilökuntaamme. Haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme ja monimuotoisella ohjelmistollamme tarjota yleisölle elämyksellisiä tarinoita. Luulen, että nämä ajat myös vahvistavat tarinoiden ja teatterin vetovoimaa ja toisaalta kiinnostusta live-esityksen tarjoamaan kohtaamiseen”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

Eniten katsojia vuoden aikana keräsivät suuren näyttämön musikaalit Pieni merenneito (67 976) ja Kinky Boots (54 004), joista ensin mainittu jatkaa ohjelmistossa myös kevätkauden 2020.

Pienellä näyttämöllä yleisöä kiinnostivat erityisesti hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisesta kertova Tahto (8 778) ja Martti Suosalon tulkitsema Parasta elämässä (8 635). Studio Pasilan vetonauloja olivat Pertti Jarlan sarjakuvaan perustuva, edelleen ohjelmistossa jatkava Fingerpori (9 741) ja tilannekomedia Kolmen kimppa (7 924).

Farssikomedia Täydellinen lauantai (17 558) ja kevätkaudellakin ohjelmistossa jatkava, Taneli Mäkelän tulkitsema Mies, joka rakasti järjestystä (7 160) saivat eniten katsojia Arena-näyttämöllä.

Ruotsinkielisen Lilla Teaternin suosikkeja olivat ranskalaiskomedia Ens lite lugn i huset (4 452) ja uusi draamakomedia Äktenskapsgrejen (4 009). Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn Bonfire: Wandering Bands of Storytelling Sapiens sai 1 586 katsojaa.

HKT:n esityksiä nähtiin myös oman talon ulkopuolella. Ennätyssuosittu, vuodesta 2002 täysille saleille esitetty Kiviä taskussa vieraili kevään aikana 28 esityksen verran kolmellatoista paikkakunnalla. Lisäksi yleisötyön Valokeilassa Koillinen -hankkeen Taidetta koteihin toi esityksiä ihmisten olohuoneisiin.

Myös kevään 2020 ennakkomyynti näyttää erinomaiselta. Suurella näyttämöllä ensi-iltansa saa Emily Brontën mestariteos Humiseva harju Lauri Maijalan tuoreena ohjauksena. Pienellä näyttämöllä vuoden aloittaa Steve Martinin komediauutuus Tähtisadetta. Kevään kotimaisia uutuuksia ovat Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen Le Coq – taistelu ravintolasta Arena-näyttämöllä, Kari Heiskasen Stalinin suloinen ruoska pienellä näyttämöllä, Carl Knifin tanssiteos Kaksivärinen fuuga sekä Lilla Teaternin kotimaiset uutuudet, yleisöltä kerättyihin tositarinoihin pohjaava Faktiska händelser ja Marcus Rosenlundin näytelmädebyytti Morfars Mauser.

 

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-19 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) 
www.hkt.fi 
@hkt.fi #hktfi #helsinginkaupunginteatteri #yleisöävarten

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2019 komeat 305 000 katsojaa!
Tweettaa

Lainaukset

Olen todella iloinen, että näin suuri yleisö on löytänyt esityksiimme! Siitä haluan kiittää yleisöä ja myös huippuosaavaa henkilökuntaamme. Haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme ja monimuotoisella ohjelmistollamme tarjota yleisölle elämyksellisiä tarinoita. Luulen, että nämä ajat myös vahvistavat tarinoiden ja teatterin vetovoimaa ja toisaalta kiinnostusta live-esityksen tarjoamaan kohtaamiseen.
teatterinjohtaja Kari Arffman