Ilouutisia Tatu ja Patu -faneille: loka-marraskuun esitykset nyt myynnissä!

Report this content

Tiedote 19.2.2021

Helsingin Kaupunginteatteri  Tatu ja Patu Helsingiss  Kuvassa Paavo Kriinen ja Antti Timonen  Kuva Tuomo Manninen

 

Helsingin Kaupunginteatteri avaa odotetun Tatu ja Patu Helsingissä -musiikkinäytelmän lipunmyynnin loka-marraskuun 2021 esityksiin. Alkusyksylle siirtyvän ensi-illan tarkemmasta ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin. Teatterin esitystoiminta on peruutettu 31. maaliskuuta saakka, ja kevätkaudelle suunniteltu Humisevan harjun paluu ohjelmistoon siirtyy.

”Tatun ja Patun lippuvarauksia on koronarajoitusten vuoksi jouduttu siirtämään jo moneen kertaan viimeisen vuoden aikana. Tilanne on todella valitettava, ja haluan kiittää yleisöämme kärsivällisyydestä. Nyt aidosti toivomme, että ensi syksynä tähän ei enää tarvitsisi mennä ja yritämme pelata varman päälle. Tarjoamme yleisölle mahdollisuuden varata lippuja loka-marraskuun esityksiin, mutta varsinaisen, syyskauden alkupuolelle suunnitellun ensi-iltapäivän lyömme lukkoon vasta myöhemmin”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

”Odotamme malttamattomina kohtaamista yleisön kanssa. Kevään esitystoiminta näyttää epävarmalta, mutta tietysti toivon, että saamme loppukeväästä esitellä studio Pasilassa nuoria teatterintekijöitä Decameronen ja Nuori Näyttämö -festivaaliin tiimoilta ja voimme myös muilla näyttämöillämme jatkaa esitystoimintaa. Arena-näyttämöllä valmistuu kevään aikana Pasi Lampelan komediauutuus Turvamies, jonka rooleissa nähdään huikea näyttelijäkaksikko Martti Suosalo ja Katja Küttner. Myös Lillanissa Paavo Westerbergin ohjaaman Den besynnerliga händelsen med hunden om natten harjoitukset viedään loppuun kevään aikana. Tiedotamme molempien ensi-iltapäivistä myöhemmin. Henkilökuntamme eri osastoilla tekee upeaa työtä syksyn ensi-iltojen valmistamiseksi poikkeusoloissa. Tulossa onkin monipuolinen ja kiinnostava syysohjelmisto, ja kerromme siitä lisää myöhemmin keväällä”, Arffman sanoo.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän linjausten mukaan Helsingin Kaupunginteatteri peruu esityksensä 31. maaliskuuta saakka. Teatteri joutuu myös siirtämään Lauri Maijalan ohjaaman Humisevan harjun paluuta ohjelmistoon. Viime keväänä kesken jääneen esityskauden oli määrä saada jatkoa maalis-huhtikuussa. Teatteri on yhteydessä peruttujen esitysten asiakkaisiin ja hyvittää liput. 

Epävarman tilanteen vuoksi muutokset esitysaikatauluissa ovat mahdollisia, ja ajankohtaisin tieto löytyy teatterin kotisivuilta. Turvallisesti teatteriin -osiosta löytyvät ohjeistukset turvalliseen teatterissakäyntiin.

Helsingin Kaupunginteatterin asiakaspalvelu puhelimitse numerossa 09 394022 ma-pe klo 9-16. Lippupiste ma-pe klo 9 - 17, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) 
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

HKT:n Tatu ja Patu Helsingissä -musiikkinäytelmän lipunmyynti loka-marraskuun 2021 esityksiin on alkanut! Alkusyksylle siirtyvän ensi-illan tarkemmasta ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.
Tweettaa

Lainaukset

Tatun ja Patun lippuvarauksia on koronarajoitusten vuoksi jouduttu siirtämään jo moneen kertaan viimeisen vuoden aikana. Tilanne on todella valitettava, ja haluan kiittää yleisöämme kärsivällisyydestä. Nyt aidosti toivomme, että ensi syksynä tähän ei enää tarvitsisi mennä ja yritämme pelata varman päälle. Tarjoamme yleisölle mahdollisuuden varata lippuja loka-marraskuun esityksiin, mutta varsinaisen, syyskauden alkupuolelle suunnitellun ensi-iltapäivän lyömme lukkoon vasta myöhemmin.
Teatterinjohtaja Kari Arffman
Odotamme malttamattomina kohtaamista yleisön kanssa. Kevään esitystoiminta näyttää epävarmalta, mutta tietysti toivon, että saamme loppukeväästä esitellä studio Pasilassa nuoria teatterintekijöitä Decameronen ja Nuori Näyttämö -festivaaliin tiimoilta ja voimme myös muilla näyttämöillämme jatkaa esitystoimintaa. Arena-näyttämöllä valmistuu kevään aikana Pasi Lampelan komediauutuus Turvamies, jonka rooleissa nähdään huikea näyttelijäkaksikko Martti Suosalo ja Katja Küttner. Myös Lillanissa Paavo Westerbergin ohjaaman Den besynnerliga händelsen med hunden om natten harjoitukset viedään loppuun kevään aikana. Tiedotamme molempien ensi-iltapäivistä myöhemmin. Henkilökuntamme eri osastoilla tekee upeaa työtä syksyn ensi-iltojen valmistamiseksi poikkeusoloissa. Tulossa onkin monipuolinen ja kiinnostava syysohjelmisto, ja kerromme siitä lisää myöhemmin keväällä.
Teatterinjohtaja Kari Arffman