Kaupunginteatteri julkaisi poikkeusvuoden 2020 vuosikertomuksen ja katsoo toiveikkaana syksyyn

Report this content

Tiedote 28.5.2021

Helsingin Kaupunginteatteri Humiseva harju Kuvassa Oona Airola Kuva Robert Seger

Helsingin Kaupunginteatterissa tuotettiin koronarajoituksista ja toiminnan keskeytyksistä huolimatta vuonna 2020 yhteensä 15 uutta ensi-iltaa. Katsojia teatterissa kävi yhteensä 106 906 (2019: 305 568 katsojaa). Tämän lisäksi erilaisiin yleisötyön tapahtumiin osallistui yhteensä 14 420 henkilöä. Vuoden 2020 aikana toteutui yhteensä 451 esitystä. Koronan vuoksi yhteensä 347 esitystä ja 139 yleisötyötapahtumaa jouduttiin perumaan. Lipputulojen osalta viime vuosi olikin historiallisen alhainen.

Helsingin Kaupunginteatterin vuosikertomus 2020 on luettavissa teatterin verkkosivuilla.

”Olen erittäin ylpeä koko Helsingin Kaupunginteatterin henkilökunnasta – siitä yhteishengestä, vastuunkannosta ja ammattitaidosta, jonka avulla olemme selviytyneet tästä hankalasta vuodesta ja pystyneet varmistamaan, että pääsemme ensi syksynä tarjoamaan yleisöllemme parhaita elämyksiä turvallisesti ja laadukkaasti jokaisella viidellä näyttämöllämme. Toivottavasti tautitilanne ja viranomaisten ohjeet sallivat esitykset”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

”Olemme saaneet yleisöltämme valtavasti kannustusta näinä kummallisina aikoina. Kiitokseksi kaikesta tuesta, tsempistä ja kärsivällisyydestä henkilökuntamme valmisti videon, jossa toivotamme yhteen ääneen, Niin kuin taivaassa -musikaalin sävelin, yleisön tervetulleeksi teatteriin ensi syksynä. Todella odotamme tätä kohtaamista!”, Kari Arffman sanoo.

Syyskauden monipuolisen ohjelmiston suurella näyttämöllä avaa 26. elokuuta koskettava, yhteisön voimaa korostava musikaaliuutuus Niin kuin taivaassa, jonka ohjaa musiikkiteatterin uudistajana palkittu Jakob Höglund. Päärooleissa nähdään Tuukka Leppänen ja Oona Airola.

Pitkä odotus palkitaan, kun koko perheen vauhdikas Tatu ja Patu Helsingissä saa vihdoin 7. syyskuuta ensi-iltansa suurella näyttämöllä.

Arena-näyttämön komediallisen Baskervillen koiran päärooleissa Sherlock Holmesina ja tohtori Watsonina nähdään 25. elokuuta alkaen virtuoosimaiset näyttelijäkonkarit Santeri Kinnunen ja Risto Kaskilahti. Näytelmän muut 34 roolia hoidetaan huippunopeilla roolivaihdoilla vain kolmen näyttelijän voimin.

Pasi Lampelan kirjoittama ja ohjaama Turvamies saa ensi-iltansa 7. lokakuuta Arena-näyttämöllä. Uuden kotimaisen komedian rooleissa taituroivat Martti Suosalo ja Katja Küttner.

Pienellä näyttämöllä nähdään Suomen kantaesityksinä kaksi vahvaa draamaa: 2. syyskuuta Milja Sarkolan ohjaama Bolla päärooleissaan Samuli Niittymäki, Jessica Grabowky ja Mikko Kauppila ja 30. syyskuuta kolmen konkarinäyttelijän, Jukka-Pekka Palon, Jaana Saarisen ja Aino Sepon tähdittämä Lucy Kirkwoodin Lapset. Studio Pasilan uusi kotimainen komediauutuus, Mikko Reitalan Paahtimo tarttuu oivaltavasti työelämän ajankohtaisiin ilmiöihin Sini Pesosen ohjauksessa. Lilla Teaternin syksyn avaa Anna Takasen hieno Sörjen som blev 1. syyskuuta. Lillan Teaternin syyskautta jatkaa Paavo Westerbergin ohjaama palkitun romaanin näyttämösovitus Den besynnerliga händelsen med hunden om natten 2. lokakuuta alkaen.

Katso HKT:n henkilökunnan Elämä kantaa! -video täällä.

 

Alkusyksyn 2021 ensi-illat Helsingin Kaupunginteatterissa

Baskervillen koira ensi-ilta 25.8.2021 Arena-näyttämöllä, ohj. Sakari Hokkanen
Niin kuin taivaassa ensi-ilta 26.8.2021 suurella näyttämöllä, ohj. Jakob Höglund
Sörjen som blev ensi-ilta 1.9.2021 Lilla Teaternissa, ohj. Mikaela Hásan

Bolla ensi-ilta 2.9.2021 pienellä näyttämöllä, ohj. Milja Sarkola
Tatu ja Patu Helsingissä ensi-ilta 7.9.2021 suurella näyttämöllä, ohj. Sami Rannila

Paahtimo ensi-ilta 8.9.2021 studio Pasilassa, ohj. Sini Pesonen
Lapset ensi-ilta 30.9.2021 pienellä näyttämöllä, ohj. Johanna Freundlich
Den besynneriliga händelsen med hunden om natten ensi-ilta 2.10.2021 Lilla Teaternissa, ohj. Paavo Westerberg
Turvamies ensi-ilta 7.10.2021 Arena-näyttämöllä, ohj. Pasi Lampela
 

Syksyllä 2021 ohjelmistoon palaavat
Saikkua, kiitos! OSA 3 14.9.2021 alkaen Arena-näyttämöllä, ohj. Otto Kanerva
Everstinna 6.10.2021 alkaen pienellä näyttämöllä, ohj. Susanna Airaksinen
Once 13.9.2021 alkaen Lilla Teaternissa, ohj. Jakob Höglund
 

Helsingin Kaupunginteatterin asiakaspalvelu ja lipunmyynti puhelimitse numerossa 09 394022 ma-pe klo 9-16. Lippupiste ma-pe klo 9 - 17, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm)
www.hkt.fi

Yhteinen turvallisuutemme on meille tärkeää. Tutustuthan huolella turvallisuusohjeisiimme Turvallisesti teatteriin -osiossamme.

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Helsingin Kaupunginteatteri, viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, 
kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Lilla Teatern, PR & Marknadsföring, Ida Virkkunen
ida.virkkunen@lillateatern.fi, 050 357 4250

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Olen erittäin ylpeä koko Helsingin Kaupunginteatterin henkilökunnasta – siitä yhteishengestä, vastuunkannosta ja ammattitaidosta, jonka avulla olemme selviytyneet tästä hankalasta vuodesta ja pystyneet varmistamaan, että pääsemme ensi syksynä tarjoamaan yleisöllemme parhaita elämyksiä turvallisesti ja laadukkaasti jokaisella viidellä näyttämöllämme. Toivottavasti tautitilanne ja viranomaisten ohjeet sallivat esitykset.
teatterinjohtaja Kari Arffman
Olemme saaneet yleisöltämme valtavasti kannustusta näinä kummallisina aikoina. Kiitokseksi kaikesta tuesta, tsempistä ja kärsivällisyydestä henkilökuntamme valmisti videon, jossa toivotamme yhteen ääneen, Niin kuin taivaassa -musikaalin sävelin, yleisön tervetulleeksi teatteriin ensi syksynä. Todella odotamme tätä kohtaamista!
teatterinjohtaja Kari Arffman