Kaupunginteatteri valmistautuu kaikkien aikojen teatterisyksyyn

Report this content

Tiedote 23.3.2021

Helsingin Kaupunginteatteri  Turvamies  Kuvassa Katja Kttner ja Martti Suosalo  Kuva Robert Seger

 

Helsingin Kaupunginteatterin syysohjelmisto täydentyy, ja aiemmin julkistettujen Niin kuin taivaassa, Tatu ja Patu Helsingissä, Baskervillen koira ja Den besynnerliga händelsen om hunden på natten lisäksi ensi-iltaan tulevat syksyllä kotimainen komediauutuus Turvamies, Finlandia-palkitun Bollan näyttämösovitus, uutuusdraama Lapset, Mikko Reitalan työpaikkakomedia Paahtimo sekä sotalapsiaiheinen suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto Sörjen som blev. Teatteri julkistaa syyskauden ensi-iltapäivät myöhemmin, nyt myynnissä ovat liput loka-joulukuun 2021 esityksiin.

Helsingin Kaupunginteatteri tuo syksyllä ohjelmistoon Pasi Lampelan kirjoittaman ja ohjaaman komediauutuuden Turvamies. Varakkaan teollisuussuvun raikulipoika Antti Granqvist on valmistautumassa elämänsä treffeille, kun isän palkkaama turvamies yllättäen saapuu paikalle ja kieltää miestä lähtemästä. Perhe on joutunut kiristyksen kohteeksi, ja myös Antin henki on vaarassa. Tästä seuraa kahden täysin erilaisista lähtökohdista nousevan henkilön yhteentörmäys, jonka herkullisina tulkkeina nähdään Antin roolissa yllättävä Martti Suosalo ja turvamiehenä huikea koomikko Katja Küttner. Näytelmän kevätkaudelle suunniteltu ensi-ilta toteutuu Arena-näyttämöllä ensi syksynä. Karanteeniteatteri tuottaa live-striimauksen Turvamiehen ennakkoesityksestä 15. huhtikuuta.

Tähtikirjailija Pajtim Statovcin vuonna 2019 Finlandia-palkittu ja laajaa kansainvälistä kiinnostusta herättänyt Bolla saa ensi-iltansa pienellä näyttämöllä syksyllä 2021. Tuomas Timosen dramatisoiman uutuuden ohjaa palkittu teatterintekijä Milja Sarkola. Rooleissa nähdään Samuli Niittymäki, Mikko Kauppila, Jessica Grabowsky, Otto Rokka, Ursula Salo ja Jouko Klemettilä.

Bolla kertoo riipaisevan tarinan kielletystä rakkaudesta naimisissa olevan perheenisän, albaani Arsimin (Samuli Niittymäki) sekä serbi Milošin (Mikko Kauppila) välillä sodan olosuhteissa 1990-luvun lopun Kosovossa. Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen tarina nostaa esiin kysymyksiä mahdottomista suhteista, mutta on samalla kuvaus ihmisen ristiriitaisuudesta, avioliitosta ja kaipauksesta. Onko tilanteita, joissa on oikein tehdä väärin? Bolla on suuri, sodan keskelle sijoittuva rakkaustarina, jossa hyvyys ja pahuus eivät ole mustavalkoisia.

Pienen näyttämön syksyn toinen ensi-ilta on brittiläisen näytelmäkirjallisuuden kärkinimen Lucy Kirkwoodin Lapset (The Childern, 2016). Reita Lounatvuoren suomentaman näytelmän ohjaa Johanna Freundlich, ja rooleissa nähdään karismaattiset näyttelijät Jukka-Pekka Palo, Jaana Saarinen ja Aino Seppo.

Hazel ja Robin, eläkkeellä oleva ydininsinööripariskunta viettää maaseudulla yksinkertaista elämää suurelta maailmalta syrjässä, kun yllättäen vieraaksi saapuu nuoruuden ystävä ja entinen kollega Rose. Ilmassa kipinöivät rakkaus, ystävyys ja vanhat muistot. Ystävykset ruotivat lapsia, lastenlapsia, elettyä elämää ja tehtyjä valintoja. Miten pitkälle kukin on valmis menemään korjatakseen menneisyyttä ja sen jälkiä? Yllätyksellinen ihmissuhdedraama kysyy, mitä on hyvä elämä ja millaisen maailman jätämme tuleville sukupolville.

Mikko Reitalan työpaikkakomedia Paahtimo saa ensi-iltansa syksyllä studio Pasilassa. Sini Pesosen ohjaama komediauutuus tarttuu oivaltavasti työelämän ajankohtaisiin ilmiöihin. Mitä menestyminen tämän päivän työelämässä vaatii, kun mikään ei enää ole sitä miltä näyttää? Riittääkö pelkkä osaaminen vai onko itsensä brändääminen jo nykyään kansalaistaito?

Kolmekymppisellä Annilla on kaksi loppututkintoa ja erinomaiset arvosanat, silti työnhaussa jokin aina sakkaa. Persoonalliselle ja sosiaalisesti lahjakkaalle sisarpuolelle Olivialle sen sijaan satelee työpaikkoja ja mahdollisuuksia. Kun Anni hakee unelmiensa työpaikkaa artesaanikahveja valmistavasta pienpaahtimo Kofista, väärinkäsitys tarjoaa odottamattoman tilaisuuden yhdistää Annin osaaminen ja Olivian persoona.

Vastapaahdetussa kotimaisessa komediassa näyttelevät Vappu Nalbantoglu, Sanna-June Hyde, Leena Rapola, Pertti Koivula, Jarkko Niemi ja Jasir Osman.

Lilla Teaternin näyttämöllä saa 1. syyskuuta ensi-iltansa Anna Takasen sotalapsiaiheinen uutuusnäytelmä Sörjen som blev. Esitys perustuu Takasen vuonna 2019 julkaistuun samannimiseen kirjaan (suom. Sinä olet suruni, 2020). Ruotsinsuomalainen näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Anna Takanen pohjaa näytelmän omiin kokemuksiinsa sotalapsen lapsena. Isä Timo Takanen oli yksi Ruotsiin lähetetyistä 70 000 suomalaisesta sotalapsesta ja yksi niistä arviolta 15 000 lapsesta, jotka jäivät Ruotsiin eivätkä enää palanneet takaisin perheensä luokse Suomeen. Keitä he olivat ja miksi he jäivät? Entä kuinka heidän kokemuksensa vaikuttavat seuraaviin sukupolviin?

Takanen nousee itse, yhdessä muusikko Harri Kuusijärven kanssa, näyttämölle esittämään kolmen sukupolven tarinan surusta, häpeästä ja juurettomuudesta ja tekee samalla näyttelijädebyyttinsä suomalaisessa teatterissa. Esityksen ohjaa Mikaela Hasán. Kahden ruotsalaisteatterin, Riksteaternin ja Östgötateaternin, kanssa yhteistyössä toteutettava esitys kiertää loka-joulukuussa 2021 Ruotsissa. Kaikki Ruotsin kiertue-esitykset on jo myyty loppuun.

Yleisön suosikit jatkavat ohjelmistossa

Rosa Liksomin romaaniin (2017) perustuva, Susanna Airaksisen dramatisoima ja ohjaama, yleisön ja kriitikot hurmannut Heidi Heralan vaikuttavasti tulkitsema Everstinnapalaa pienen näyttämön ohjelmistoon syksyllä 2021.

Mikko KivisenVille Keskilän ja Kalle Pylvänäisen käsikirjoittaman, esittämän ja yhdessä Otto Kanervan kanssa ohjaaman huippusuositun trilogian kolmas osa, Saikkua, kiitos! OSA 3, palaa syyskaudella ohjelmistoon ja siirtyy studio Pasilasta suuremmalle Arena-näyttämölle Hämeentielle. 

Studio Pasilan ohjelmistossa jatkavat stand up -klubi Club act!one ja kaikki ennätykset rikkonut ikisuosikki, Martti Suosalon ja Mika Nuojuan tähdittämä Kiviä taskussa. Lilla Teaternin ohjelmistossa jatkaa Jakob Höglundin ohjaama musikaali Once.

Lue uusi Teatteriin extra täällä.

Alkusyksyn 2021 ensi-illat Helsingin Kaupunginteatterissa

Tatu ja Patu Helsingissä suurella näyttämöllä, ohj. Sami Rannila
Niin kuin taivaassa suurella näyttämöllä, ohj. Jakob Höglund
Turvamies Arena-näyttämöllä, ohj. Pasi Lampela
Baskervillen koira Arena-näyttämöllä, ohj. Sakari Hokkanen
Sörjen som blev, ensi-ilta 1.9.2021 Lilla Teaternissa, ohj. Mikaela Hásan
Bolla pienellä näyttämöllä, ohj. Milja Sarkola
Paahtimo studio Pasilassa, ohj. Sini Pesonen
Lapset pienellä näyttämöllä, ohj. Johanna Freundlich
Den besynneriliga händelsen med hunden om natten Lilla Teaternissa, ohj. Paavo Westerberg

Syksyllä 2021 ohjelmistoon palaavat

Lisää saikkua, kiitos! OSA 3 Arena-näyttämöllä, ohj. Otto Kanerva
Everstinna pienellä näyttämöllä, ohj. Susanna Airaksinen 
 

Helsingin Kaupunginteatterin asiakaspalvelu ja lipunmyynti puhelimitse numerossa 09 394022 ma-pe klo 9-16. Lippupiste ma-pe klo 9 - 17, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm)
www.hkt.fi

Yhteinen turvallisuutemme on meille tärkeää. Tutustuthan huolella turvallisuusohjeisiimme Turvallisesti teatteriin -osiossamme.

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Helsingin Kaupunginteatteri, viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, 
kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788
Lilla Teatern, PR & Marknadsföring, Ida Virkkunen
ida.virkkunen@lillateatern.fi, 050 357 4250

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Helsingin Kaupunginteatteri valmistautuu kaikkien aikojen teatterisyksyyn.
Tweettaa