Kaupunginteatterin syksyn esityskalenteri valmistui ja Pienen merenneidon lisäesitykset myynnissä

Report this content

Tiedote 22.4.2020

Helsingin Kaupunginteatteri  Pieni merenneito  Kuva  Robert Seger

 

Helsingin Kaupunginteatteri sai tänään myyntiin syyskaudelle 2020 lisäesityksiä Pieni merenneito -musikaalista kevään peruuntuneiden esitysten tilalle. Samalla suuren näyttämön syksyn esityskalenteriin tuli muutoksia. Päiväni murmelina- ja Tatu ja Patu Helsingissä -ensi-illat siirtyivät, ja myös pienen näyttämön Punaorvot sai uuden ensi-iltapäivän.

”Syyskauden uudistunut esityskalenteri on nyt valmis, ja Pienen merenneidon syksyn näytännöt täyttyvät lupaavasti. Pidämme tänä vuonna kesälomat etupainotteisesti, aloitamme harjoitukset jo heinäkuussa ja esitystoiminnan elokuussa. Seuraamme tietysti aktiivisesti koronatilannetta ja viranomaisten ohjeita, henkilökunnan ja yleisön turvallisuus on meille tärkeintä. Luotamme, että yhdessä tästä selviämme, ja odotamme innolla syksyä!”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

Rakastettu Pieni merenneito palaa suurelle näyttämölle 8. elokuuta alkaen. Hetkessä elämisen tärkeydestä muistuttavan ja Bill Murrayn tähdittämästä elokuvaversiosta tutun Päiväni murmelina -musikaalikomedian ensi-ilta siirtyy viikolla eteenpäin, ja uusi ensi-iltapäivä on 3. syyskuuta. Samalla Lauri Maijalan pienelle näyttämölle ohjaaman Punaorvot-näytelmän ensi-ilta siirtyy päivää aiemmaksi, 2. syyskuuta. Koko perheen musiikkinäytelmän Tatu ja Patu Helsingissä -ensi-ilta siirtyy loppusyksylle, ja uusi ensi-iltapäivä on 26. marraskuuta.

Muita Helsingin Kaupunginteatterin alkusyksyn ensi-iltoja ovat ystävyydestä ja unelmien vanhainkodista kertovan suosikkinäytelmän itsenäinen jatko-osa, Toinen pullo cavaa,  10. syyskuuta Arena-näyttämöllä ja niin ikään ystävyydestä mittaa ottava Sari Siikanderin ohjaama Illallinen ystävien kesken 17. syyskuuta studio Pasilassa. Lilla Teaternissa saa 5. syyskuuta Suomen kantaesityksensä Märta Tikkasen Män kan inte våldtas eli Miestä ei voi raiskata, ja palkittu Broadway-musikaali Once saa uuden taiteellisen johtajan Jakob Höglundin ohjaamana pohjoismaisen kantaesityksensä 28. lokakuuta. Loppusyksyn 2020 ohjelmisto julkaistaan näytäntövuoden avajaisissa 11.8.2020.

Teatteri on muuttuneiden esitysaikataulujen johdosta yhteydessä lippunsa lunastaneisiin ja varanneisiin asiakkaisiin ja tarjoaa mahdollisuutta lippujen vaihtoon, rahojen palautukseen tai lahjakorttiin. Lisätietoja teatterin kotisivujen Ajankohtaista-osiossa.

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, (09) 394022, ma-pe klo 9-16 sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm)  
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta
Lisätietoja: Helsingin Kaupunginteatteri, viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, 
kaisa.pelkonen@hkt.fi, 0405523788 

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

HKT:n syksyn 2020 päivitetty esityskalenteri valmis ja Pienen merenneidon lisäesitykset nyt myynnissä.
Tweettaa

Lainaukset

Syyskauden uudistunut esityskalenteri on nyt valmis, ja Pienen merenneidon syksyn näytännöt täyttyvät lupaavasti. Pidämme tänä vuonna kesälomat etupainotteisesti, aloitamme harjoitukset jo heinäkuussa ja esitystoiminnan elokuussa. Seuraamme tietysti aktiivisesti koronatilannetta ja viranomaisten ohjeita, henkilökunnan ja yleisön turvallisuus on meille tärkeintä. Luotamme, että yhdessä tästä selviämme, ja odotamme innolla syksyä!
Teatterinjohtaja Kari Arffman