Minna Lindgrenin hittiromaani Vihainen leski näyttämölle

Report this content

Tiedote 19.9.2019

Helsingin Kaupunginteatteri  Vihainen leski  Kuvassa Pia Runnakko Riitta Havukainen Eija Vilpas  Kuva Tapio Vanhatalo

Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön syyskausi jatkuu Minna Lindgrenin suosittuun romaaniin (2018) perustuvan Vihaisen lesken kantaesityksellä 10. lokakuuta. Henna Piirron dramatisoima ja Kimmo Virtasen ohjaama elämänmakuinen draamakomedia kertoo tunnistettavasti maamme eniten kasvavasta ikäryhmästä, yli 70-vuotiaista. Pääroolissa loistaa Riitta Havukainen.

Näytelmän päähenkilö Ulla-Riitta Rauskio eli Ullis (Riitta Havukainen) on elänyt koko elämänsä niin kuin kunnon ihmisen kuuluu: mennyt naimisiin, hankkinut kaksi lasta, hoitanut kotia ja tehnyt työtä ja viimeiset 12 vuotta toiminut miehensä omaishoitajana. Avioliitto ei tuonut onnea, mutta kun puoliso kuolee, alkaa uusi elämä. Nuoruuden kaveriporukka palaa yhteen ja luotsaa Ullista läpi senioridiskojen, hotjoogan ja yllätystreffien. Saako yli seitsemänkymppinen pitää hauskaa vai onko hänen paikkansa hoitokodissa?

Vihaisessa leskessä näkökulma on yli 70-vuotiaan naisen. Häntä ei nähdä yhteiskunnan, lasten tai lastenlasten näkökulmasta, vaan itsenäisenä, rakkautta ja läheisyyttä kaipaavana ihmisenä. Näytelmä muistuttaa, ettei ihminen vanhetessaan muutu subjektista objektiksi, yli 70-vuotias ei ole vain yhteiskunnan rasite tai lasten tulevaisuutta turvaava isovanhempi”, sanoo ohjaaja Kimmo Virtanen.

Vihaisessa leskessä kyse on ikäryhmästä, jota kirjailija Minna Lindgren kuvaa teini-ikäisen ja seniorin yhdistävällä termillä ”seenager”. Heillä on kaikkea, mistä teinit haaveilevat: oma kämppä ja auto, säännölliset tulot ilman työtä eikä pelkoa raskaudesta.

Ulliksen roolissa nähtävän Riitta Havukaisen lisäksi näytelmän muissa rooleissa nähdään teatterilavalle palaava Kai Lehtinen, Pia Runnakko, Eija Vilpas, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Kirsi Karlenius, Martti Manninen, Kari Mattila, Leena Rapola, Heikki Sankari, Marjut Toivanen, Kaisa Torkkel ja Vesa Wallgren.

Lavastuksen on suunnitellut Katariina Kirjavainen, puvut Elina Vättö ja koreografian Jari Saarelainen. Valosuunnittelusta vastaa Mika Ijäs ja äänisuunnittelusta Jaakko Autio. Naamioinnin on suunnitellut Jutta Kainulainen.

 

Vihainen leski -ensi-ilta 10.10.2019 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (Eläintarhantie 5)
20 € - 45 € (sis. pm.)

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-19 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) 
www.hkt.fi 
Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

 

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788
Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Minna Lindgrenin hittiromaani Vihainen leski näyttämölle. Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 10.10.
Tweettaa

Lainaukset

Vihaisessa leskessä näkökulma on yli 70-vuotiaan naisen. Häntä ei nähdä yhteiskunnan, lasten tai lastenlasten näkökulmasta, vaan itsenäisenä, rakkautta ja läheisyyttä kaipaavana ihmisenä. Näytelmä muistuttaa, ettei ihminen vanhetessaan muutu subjektista objektiksi, yli 70-vuotias ei ole vain yhteiskunnan rasite tai lasten tulevaisuutta turvaava isovanhempi.
Ohjaaja Kimmo Virtanen