Yleisö löysi takaisin Helsingin Kaupunginteatteriin

Report this content

Tiedote 12.1.2023

Helsingin Kaupunginteatteri  Priscilla aavikon kuningatar  Kuvassa Niki Rautn Clarissa Jrni Lauri Mikkola  Kuva Robert Seger

Helsingin Kaupunginteatterissa kävi vuoden 2022 aikana kaikkiaan 176 030 katsojaa (2021: 104 117, 2020: 106 906, 2019: 305 568). Syyskauden aikana yleisö selkeästi palasi esittävän taiteen äärelle ja katsomot alkoivat täyttyä koronaa edeltävän ajan tapaan.

Vuoden 2022 alussa esitystoiminta oli pandemian vuoksi vielä rajoitettua, ja Kaupunginteatteri siirsi kauden aloituksensa tammikuulta maaliskuulle. Syksy 2022 oli syksyn 2019 jälkeen ensimmäinen näytäntökausi ilman koronan aiheuttamia rajoituksia.

”Olemme erittäin kiitollisia ja iloisia, että yleisö on löytänyt takaisin esityksiimme! Syksyn täyttöaste kaikilla viidellä näyttämöllämme oli lähes 80 prosenttia, ja suurella näyttämöllämme lähes 90 prosenttia. Myös ryhmä- ja yritysmyynti on palannut lähes entisiin määriinsä. Elävälle esitykselle, elämykselliselle tarinalle ja kohtaamiselle tuntuu pandemian jälkeen olevan entistä suurempi tarve”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

Esityksiä nähtiin vuoden 2022 aikana yhteensä 548, ja ohjelmistossa oli kaikkiaan 31 eri tuotantoa, joista ensi-iltoja oli 20. Lisäksi erilaisiin yleisötyön tapahtumiin ja yleisötilaisuuksiin osallistui vuoden aikana yli 21 000 teatterin ystävää. 

Eniten katsojia vuoden aikana keräsivät suuren näyttämön kassamagneetiksi muodostunut bilemusikaali Priscilla, aavikon kuningatar (53 261) ja koko perheen musiikkiseikkailu Tatu ja Patu Helsingissä (10 655), joista ensin mainittu jatkaa ohjelmistossa vielä kevätkauden 2023.

Pienellä näyttämöllä yleisöä kiinnostivat erityisesti Kari Heiskasen ja Merja Larivaaran tähdittämä Hiljaiset sillat (5 477) ja Milja Sarkolan ohjaama Minä valitsin sinut (4 174), jotka molemmat jatkavat ohjelmistossa myös kevätkaudella.

Kevätohjelmistossa jatkavat myös Arena-näyttämön suosikit, brittifarssi Näytelmä joka menee pieleen (14 325) ja ennätykset rikkonut ikisuosikki Kiviä taskussa (9 354).

Ruotsinkielisen Lilla Teaternin suosikkeja olivat muuminäytelmä Kris och katastrof i Mumindalen (4 938) ja Elena Ferranten menestysromaaneihin perustuva Min fantastiska väninna (4 197), joista ensin mainittu jatkaa ohjelmistossa myös kevätkaudella.

Studio Pasilan katsotuimpia esityksiä olivat Leea Klemolan ja Rosa-Maria Perän Vaarallisia suhteita (4 674) ja stand up -klubi Club Act!one (4 037).

Tänä vuonna 50-vuotisjuhlaansa viettävän tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn esityksistä eniten katsojia sai Valtteri Raekallion ohjaama tanssiteos Lomonosovin moottori (3 015).

HKT:n esityksiä nähtiin myös oman talon ulkopuolella. Mika Nuojuan ja Martti Suosalon tähdittämä Kiviä taskussa vieraili vuoden aikana kuudella paikkakunnalla ja esitettiin myös striimattuna Karanteeniteatterissa. Milja Sarkolan ohjaama Bolla nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa. Lisäksi yleisötyön Pääroolissa Malmi -hankkeen nuortenteatteriesitys WHO DIS? sai neljä esitystä Malmitalolla. Kulttuurin kummilapsille suunnattu Mukavaa matkaa! -vauvateatteriesitys kiersi helsinkiläisissä leikkipuistoissa.

Myös kevään 2023 esitysten ennakkomyynti näyttää lupaavalta. Talven ensi-iltojen, Ei kertonut katuvansa ja Asmodeus ja 1313 sielua, myynti on alkanut hyvin. Fannyn ja Alexanderin kevätkauden esitykset ovat täynnä ja toukokuulle saakka ohjelmistossa jatkavan Priscillan tammi- ja helmikuun esitykset ovat lähes täysiä (86 %). Ohjelmistoon palaavien suosikkiesitysten Näytelmä joka menee pieleen, Once (suomeksi) ja Turvamies kysyntä on osoittanut, että lisäesitykset tulivat tarpeeseen.

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti ja asiakaspalvelu puhelimitse (09) 3940 22 ma-pe klo 9–17. Lippumyymälät Ensi linja 2, ma-pe klo 12-17, Eläintarhantie 5, la klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippu.fi ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) 
www.hkt.fi 
@hktfi #hktfi #helsinginkaupunginteatteri

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, 
kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Helsingin Kaupunginteatterissa kävi vuoden 2022 aikana kaikkiaan 176 030 katsojaa. Syyskauden aikana yleisö selkeästi palasi esittävän taiteen äärelle ja katsomot alkoivat täyttyä koronaa edeltävän ajan tapaan.
Tweettaa

Lainaukset

Olemme erittäin kiitollisia ja iloisia, että yleisö on löytänyt takaisin esityksiimme! Syksyn täyttöaste kaikilla viidellä näyttämöllämme oli lähes 80 prosenttia, ja suurella näyttämöllämme lähes 90 prosenttia. Myös ryhmä- ja yritysmyynti on palannut lähes entisiin määriinsä. Elävälle esitykselle, elämykselliselle tarinalle ja kohtaamiselle tuntuu pandemian jälkeen olevan entistä suurempi tarve.
Teatterinjohtaja Kari Arffman