Näin kokoat vastuullisemman joulupöydän lähikaupasta

Report this content

Perinteinen jouluruoka on yhä suosittua, mutta siihen haetaan enenevissä määrin vaihtelua kala-, kasvis- ja vegaanivaihtoehdoilla. Taustalla näkyy kuluttajien voimistunut halu kuluttaa kestävämmin. Joulupöydän voi kasata eettisemmin ja ekologisemmin esimerkiksi suosimalla luomulihaa, riista- ja porotuotteita, kasvisproteiineja sekä sertifioitua kalaa ja suklaata.

Suomalaisista peräti 86 prosenttia arvostaa perinteisiä jouluruokia, mutta niiden lisäksi yli puolet Lidlin jouluruokatutkimukseen vastanneista kaipaa jouluaterialle uusia makuja ja vaihtelua. Kalan ja kasvisten lisääminen ja lihaa korvaavien proteiinilähteiden kokeileminen kulkevat käsi kädessä myös vastuullisia valintoja korostavan trendin kanssa. Herkullisen joulupöydän pystyykin kokoamaan vastuullisista raaka-aineista suomalla ruokakaupassa muutaman ajatuksen tekemilleen valinnoille.

– Tiivistetysti jouluruoasta saa astetta vastuullisemman, kun korvaa lihaa kasviksilla ja kalalla, suosii sertifioituja tuotteita, ja tietysti tärkeimpänä ei heitä ruokaa roskiin, neuvoo Lidl Suomen vastuullisuusasiantuntija Riikka Pöllänen.

Lidlin teettämän jouluruokatutkimuksen mukaan muutosta on jo tapahtunut, sillä lihan korvaavien proteiinilähteiden käyttäminen jouluruoissa yleistyy. Peräti 45 prosenttia jouluruoan suhteen kokeilunhaluisista suomalaisista aikoo ottaa jouluna käyttöön nyhtökauraa, härkistä, tofua tai quornia. Suurin osa suomalaisista syö silti jouluna lihaa, mutta kysyntää on nyt erityisesti puhtaassa pohjoismaisessa luonnossa eettisesti tuotetulle lihalle.

– Riista ja poro ovat luonnonmukaisia vaihtoehtoja, sillä eläimet viettävät elämänsä lajityypillisessä elinympäristössään. Kinkkua puolestaan saa laajalti luomulaatuisena. Kyselymme mukaan suomalaisista jo 13 prosenttia ostaa kinkun luomuna, Pöllänen kertoo.

Kysyntään Lidl vastaa koko joulusesongin saatavilla olevalla kotimaisella luomukinkulla ja ennätyksellisen laajalla poro- ja hirvituotteiden kokonaisuudella.

Vastuullisuussertifikaatit helpottavat valintaa kala- ja suklaaostoksilla

Kyselyn mukaan yleisimmin perinteisiin jouluruokiin ja niiden rinnalle haetaan vaihtelua kalasta tai kasviksista, joita aikoi käyttää joulupöydässä 60 prosenttia kokeilunhaluisista suomalaisista. Suosiotaan kymmenen vuoden takaiseen joulupöytään verrattuna ovatkin kasvattaneet muun muassa kylmä- ja lämminsavustettu lohi, mäti ja äyriäiset.

– Sertifikaatti kalapakkauksessa on keino varmistua kestävistä kalastus- ja kalankasvatusmenetelmistä. Ympäristöstä ja ekosysteemeistä huolta kantavalle hyviä vaihtoehtoja ovat myös kotimaiset kalalajit, kuten siika ja muikku. Näihin mekin Lidlissä panostamme. Tavoitteemme on, että kaikki omien merkkiemme kalatuotteet ovat joko kotimaisia tai MSC- tai ASC-sertifioituja vuoden 2020 loppuun mennessä, kertoo Pöllänen.

Makeissa jouluherkuissa kestävämpiä valintoja voi tehdä ostamalla suklaatuotteita, joissa käytetään sertifioitua kaakaota.

– Jouluna suklaan kulutuksessa on selkeä piikki. Määrät ovat isoja ja siksi valitsemalla sertifioidusta kaakaosta tehtyä suklaata voi aidosti vaikuttaa ympäristö- ja työoloihin kaakaon tuotantomaissa. Lidlissä kaikilla omien merkkiemme suklailla on pakkauksessa näkyvä UTZ- tai Fairtrade Cocoa Program -vastuullisuussertifikaatti, kertoo Riikka Pöllänen iloisena.

Tutkimustiedot perustuvat Lidlin tilaamaan jouluruokatutkimukseen. Taloustutkimuksen tekemä kampanjatutkimus toteutettiin lokakuussa 2016 ja siihen vastasi 1242 joulua viettävää 18–79-vuotiasta suomalaista kuluttajaa.

Lisätietoja:
Tiedottaja Anna Rissanen, Lidl Suomi Ky, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.


Avainsanat:

Multimedia

Multimedia