Raportti rautatieliikenteen täsmällisyydestä vuonna 2009 julkaistiin

Report this content

Liikennevirasto on julkaissut toisen vuosiraportin rautatieliikenteen täsmällisyydestä. Siinä kuvataan rautatieliikenteen täsmällisyyttä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä vuonna 2009. Raportti on jatkoa vuoden 2008 täsmällisyysraportille, joka oli kattavuudessaan ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Raportissa tarkastellaan henkilökaukoliikenteen, tavaraliikenteen ja Helsingin seudun lähiliikenteen täsmällisyyttä erikseen. Raportti painottuu radanpidon täsmällisyysvaikutuksiin, mutta kuvaa kuitenkin koko rautatiesektorin toiminnan vaikutuksia täsmällisyyteen.

Vuoden 2009 täsmällisyyshaasteet ratatöissä ja vaikeassa talvikelissä

Vuosi 2009 oli erittäin vilkas ratatyövuosi, mikä näkyi myös liikenteen täsmällisyydessä. Vaikka töiden ajoitus ja käytettävät työmenetelmät suunnitellaan etukäteen ja sovitetaan yhteen liikenteen kanssa, ei täsmällisyysvaikutuksilta täysin vältytä.

Vuoden lopussa alkanut vaikea talvikeli myöhästytti junia koko maassa. Liikennevirasto tarkistaa talvikunnossapidon varautumista ennen seuraavaa talvea.

Karkeasti voidaan sanoa, että henkilöliikenteen myöhästymisistä noin kolmasosa johtuu radanpitäjästä, kolmasosa liikennöitsijästä ja kolmasosa ulkopuolisista syistä. Henkilökaukoliikenteessä vuonna 2009 määräasemalleen saapui täsmällisesti 89,4 % junista. Suurin osa kaukoliikenteen myöhästymisistä oli alle 15 minuuttia. Lähiliikenteen junista vuonna 2009 kulki täsmällisesti 95,5 %, ja tavaraliikenteen junista oli täsmällisiä 87,6 %.

Talvikelit ja routa huonontavat vuoden 2010 täsmällisyysennustetta

Liikennevirasto tekee aktiivisesti työtä rautatieliikenteen täsmällisyyden parantamiseksi muun muassa suuntaamalla tietyn osan investoinneista erityisesti täsmällisyyttä parantaviin toimenpiteisiin. Liikennevirasto tekee tiivistä ja kattavaa yhteistyötä VR-Yhtymä Oy:n kanssa sekä täsmällisyyden seurannassa että häiriöitä ja niiden liikennevaikutuksia vähentävien toimenpiteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Täsmällisyystyö ei ole ainoastaan havaittuihin puutteisiin reagoimista, vaan myös tilanteiden ennakoimista ja erilaisiin häiriöihin varautumista. Vuoden 2010 rautatieliikenteen täsmällisyysennuste näyttää kuitenkin tehdystä työstä huolimatta edeltäjiään huonommalta, sillä täsmällisyyteen ovat vaikuttaneet vaikeat talvikelit ja roudasta johtuvat nopeusrajoitukset.

Raportin voi lukea osoitteessa www.liikennevirasto.fi.

Lisätietoja:
ylitarkastaja Heli Mattila, p. 020 637 3859.

Liikennevirasto vastaa liikenteen palvelutason ylläpidosta ja kehittämisestä valtion hallinnoimilla liikenneväylillä. www.liikennevirasto.fi

Avainsanat: