Johtoryhmätutkimus paljastaa: suomalaisjohdon heikoin osa-alue on tekoäly
Liftedin tuoreen tutkimuksen mukaan 39 prosenttia organisaatioista ei saavuta yhtäkään keskeisistä liiketoimintatavoitteistaan. Tutkimuksen heikoimman arvion saa tekoälyn ja datan hyödyntäminen, joka on johtoryhmissä vielä alkutekijöissä. Samalla tutkimus tunnistaa, mikä menestyviä johtoryhmiä yhdistää.
HELSINKI (19.5.2026) – Suomalaisen johtamisen kehittämiseen ja valmennukseen erikoistuneen Lifted Oy:n tänään julkaisema Suuri johtoryhmätutkimus 2026 osoittaa, että johtoryhmät eivät ole vielä valmiita
Suomen suurin autojen siirtoajoihin erikoistunut teknologiayritys Flovi julkaisee vuoden 2025 dataa yli 160 000 siirtoajosta. Esimerkiksi automerkeistä Volkswageneita ja sähköautoista Tesloja ajetaan eniten eri puolelle Suomea. Samalla sähköautojen kasvava suosio näkyy siinä, että niiden siirtoajot tuplaantuivat edellisvuoteen verrattuna.HELSINKI (23.4.2026) – Suomalaisessa autokaupassa yhä useampi auto liikkuu paikasta toiseen ennen ostoa. Kun vuonna 2025 myytiin noin 643 000 käytettyä henkilöautoa
Knowit sai sairauspoissaolot laskemaan merkittävästi panostamalla esihenkilöiden inhimillisen johtamisen taitoihin. Yrityksen mukaan kyse on strategisesta liiketoimintaa tukevasta ratkaisusta, ei kertaluontoisesta työhyvinvointiprojektista, sillä vaikutus näkyy suoraan kannattavuudessa.HELSINKI (24.3.2026) – Digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö Knowit on saavuttanut merkittäviä tuloksia inhimilliseen johtajuuteen ja tunnejohtamiseen panostaneessa kehityshankkeessaan Suomen markkina-alueella. Vuonna 2023 käynnistetyn työn seurauksena mielenterveysperusteiset
Pelkästään vuonna 2024 yli 100 000 autojensiirtoa tehnyt Flovi lanseeraa Suomessa valtakunnallisen autojen kotiintoimituspalvelun kaikenkokoisille autoliikkeille. Näin Flovi mahdollistaa autojen kotiintoimituspalvelun myös erityisesti pienille ja keskisuurille autoliikkeille. Uudessa palvelussa kotiintoimituksia ajavat Flovin kaikista kokeneimmat kuskit.HELSINKI (21.1.2026) – Flovin , Suomen suurimman autonsiirtoihin erikoistununeen teknologiayrityksen, kehittämä palvelu tuo autoliikkeille mahdollisuuden tarjota asiakkaalle autojen kotiintoimituksen ilman, että
Flovin tekoälypohjainen alusta modernisoi Puolan manuaalisen ja aikaa vievän autojensiirtoprosessin. Puolalaiset asiakkaat voivat nyt tilata autonsiirron muutamalla klikkauksella ja saada toimituksen perille jo 1–2 päivässä.Varsova, Puola (1.10.2025) – Flovi , Suomen suurin autonsiirtoihin erikoistunut teknologiayritys, laajentaa toimintaansa Puolaan. Flovin avulla autoliikkeet, vuokraus- ja leasingyhtiöt sekä yhteiskäyttöautopalvelut voivat siirtää autoja nopeasti, vaivattomasti ja kustannustehokkaasti, mahdollistaen laajemman kattavuuden ja liiketoiminnan kasvun.
Globaalin luottovakuutusyhtiö Atradiuksen tuoreen maksukäytäntöbarometrin mukaan amerikkalaisyritysten talousdata näyttää paremmalta vuoden takaiseen verrattuna. Trumpin tullien arvioidaan kuitenkin aiheuttavan merkittäviä häiriöitä toimitusketjuihin sekä kauppakustannuksiin.HELSINKI (30.9.2025) – Atradiuksen tuoreesta maksukäytäntöbarometrista selviää, että amerikkalaisyritysten maksukäytännöt ovat parantuneet Trumpin vuonna 2025 harjoittaman tullipolitiikan