Original Sokos Hotel Wiklund ja viisi uutta ravintolaa Turkuun
Alkukeväästä 2019 Turun kauppatorin viereen avataan uudistettu ja urbaani Original Sokos Hotel Wiklund. Wiklundin monipuolista viihtymisen, syömisen, shoppailun ja majoittumisen kokonaisuutta täydentävät Wiklundin uudet ravintolat – Trattoria, VENN, Rapido ja Coffee House sekä kaupunkilaisten oma kattobaari.- Turun alueen viimeaikainen kehitys muun muassa meriklusterin, lääketieteen, biotalouden ja useiden luovien alojen osalta luo hyvän perustan myös hotelli-, ravintola- ja elämysbisneksen kehittämiselle. Lisäksi Turun jatkuvasti kasvava vetovoima suurten yleisötapahtumien ja kongressien
S-ryhmän ketjut pärjäsivät jälleen hyvin Pohjoismaiden laajimmassa kestävän kehityksen bränditutkimuksessa (Sustainable Brand Index). Suomalaiskuluttajat arvioivat Prisman, Sokos Hotellit ja S-Pankin oman toimialansa vastuullisimmiksi toimijoiksi.Vuosittain Pohjoismaissa suoritettavassa tutkimuksessa lähes 40 000 kuluttajaa arvioi brändejä sen mukaan, kuinka vastuullisina kuluttajat niitä pitävät. Jokaista brändiä on arvioinut vähintään 1000 yli 16-vuotiasta henkilöä. Brändien lisäksi tutkimuksessa selvitetään trendejä ja vastuullisen kuluttamisen ajureita.
- Tänä vuonna kautta linjan on
Helsingin keskeisimmällä paikalla sijaitseva, vuoden 1952 olympialaisiin avautunut hotelliklassikko uudistuu. Original Sokos Hotel Vaakunan kaikki huoneet, huonekerrokset sekä hotelliaula uudistetaan talon alkuperäinen henki säilyttäen. Työt aloitetaan huhtikuussa 2018, ja ne valmistuvat alkuvuodesta 2019.
Vaakuna–Sokoksen rakennus on arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelema funkkistyylin taidonnäyte, joka kätkee sisäänsä runsaasti oman aikansa alkuperäisiä kalusteita ja designesineitä. Hotellin 1950-luvun tunnelma säilytetään uudistuksessa lisäämällä sen uniikkiin tyyliin ripaus