Rakennusyhtiö Firan henkilöstöanti kolminkertaisti yhtiön omistajat
– Henkilöstöannilla tavoittelimme henkilöstön sitouttamista kannattavaan ja kasvavaan yritykseen sekä annoimme mahdollisuuden myös tulosten jakamiseen, sanoo Firan toimitusjohtaja Jussi Aho.Henkilöstöannilla Fira halusi paitsi sitouttaa osaajansa yhtiöön, mutta ennen kaikkea yhtenäistää firalaisten tavoitteet ja laajentaa vastuunkantoa koko yhtiön toiminnasta ja tuloksesta. Henkilöstöannissa yhtiö myi omistamiaan osakkeita yhtiössä työskenteleville toimihenkilöille noin 10 prosenttia koko yhtiön osakekannasta. Merkinnän teki 23 työntekijää, joista vain neljä oli aiemmin omistajia.