Hyviä uutisia Puolangalta — kytketään valtakunnan verkkoon aikataulussa
Uuden sähkölinjan rakentaminen Seitenoikealta Lietekylään on edennyt ripeästi. Parannustöiden ajan varayhteydellä ollut Puolangan taajama voidaan näillä näkymin kytkeä valtakunnan verkkoon suunnitellusti kesäkuun lopussa.Kajave parantaa sähkön toimitusvarmuutta Puolangalla rakentamalla uutta 110 kilovoltin (kV) sähkölinjaa Seitenoikealta Lietekylään. Maaliskuussa alkaneiden rakennustöiden ajan Puolangan taajamaan on syötetty sähköä 20 kilovoltin (kV) varayhteyden kautta.
"Alkukevään pakkaskelit pelastivat paljon. Saimme tehtyä hyvät pohjatyöt, ja niiden ansiosta projekti lähti
Kajave on julkaissut verkkosivuillaan Sähköverkon työmaat -kartan, josta on nähtävissä mitä verkkoalueen työmailla tapahtuu tai on suunnitteilla.Kartalta näkyy missä ja milloin rakennetaan uutta ilmajohtoa, maakaapeloidaan tai tehdään kunnossapitotöitä. Myös johtokatujen raivaukset, joilla ennaltaehkäistään myrskyjen ja lumikuormien aiheuttamia vaurioita sähköverkolle, näkyvät kartalta.
- Sähköverkon työmaat -kartta palvelee erinomaisesti asiakkaitamme, kuntia sekä muita sidosryhmiämme, sillä nyt laajan verkkoalueemme työmaat ja projektit ovat ajantasaisesti nähtävissä kartalta,
Säävarmaa sähköverkkoa maakaapeloidaan kesän aikana lähes joka kunnan taajamassaSähköverkon toimitusvarmuutta parannetaan kesän aikaan lähes 40:ssä eri hankkeessa. Tänä vuonna sähköverkkoyhtiö Kajave Oy investoi toimitusvarmuuden ylläpitoon yhteensä 28 miljoonaa euroa.
Esimerkiksi Uuno-myrskyn aiheuttama suurhäiriö kohdentui erityisesti pienjänniteverkkoon. Pienjänniteverkkoa saneerataan nykyisen elinkaaren päättyessä mahdollisuuksien mukaan maakaapeliksi. Verkon rakenteeksi vaikoituu kokonaisvaltaisesti taloudellisin ratkaisu. Valintaan vaikuttaa mm. rakennettavan verkon sijainti ja
Sähkönjakelun varmistaminen on tänä päivänä entistäkin tärkeämmässä roolissa. Kajave keskittää sähköverkon rakentamisen ja muuntamoiden toimituksen kolmen urakoitsijan ja kahden laitetoimittajan kanssa.Sähköverkon rakentamiseen valitut kumppanit ovat Efficient Network Partner Oy (ENP), Enerke Oy ja Omexom. Muuntamot toimittaa Alfen Elkamo Oy AB ja kaukokäytön ala-asematoimittaja on Kuumic Oy. Urakat kilpailutettiin julkisen hankintamallin kautta ja sopimukset allekirjoitettiin eilen tiistaina.
Allekirjoitetut sopimukset laajemmista hankekokonaisuuksista yhtenäistävät toimintamalleja ja
Kajave muuttaa pohjavesialueilla kulkevaa ilmajohtoverkkoa maakaapeliksi. Samalla pylväissä sijaitsevat muuntamot vaihtuvat ympäristöriskiltään turvallisiin puistomuuntamoihin tai pylväsmuuntamoihin, joissa käytetään ympäristöystävällistä Midel-öljyä.Kuluvan vuoden laajimpia kohteita on ollut Kajaanin Koutaniemen pohjavesialueen ilmajohtoverkon maakaapelointi. Maakaapeloinnin yhteydessä maalaismaisemasta poistuu pylväsmuuntamoita, jotka korvaantuvat viidellä ympäristöystävällisellä puistomuuntamolla. Elinkaarensa päähän tulleet pylväsmuuntamot ovat kohtalaisen riskialttiita esim. salaman
Loiste Sähköverkko on aloittanut maakaapelointityömaat Prikaati - Vimpelinvaara - Huuhkajanvaara sekä Hetteenmäki - Suvantola - Kontiosaari -alueilla. Kaapelointityöt alkoivat kesäkuussa ja kestävät viimeistelytöineen lokakuun loppuun.Rakennamme säävarmaa verkkoa ja muutamme kaupunkialueilla sijaitsevat ilmajohdot maakaapeleiksi. Työmaat sijoittuvat pääasiassa Vimpelin ja Pöllyvaaran ulkoilureittien ja latupohjien varteen sekä lähellä sijaitsevien asuinalueiden kevyen liikenteen väylille.
Kulku estyy väliaikaisesti urakoiden aikana
Kaivuutöiden vuoksi urakoitsijat joutuvat tekemään
Loiste Sähköverkon vuoden 2019 suurin jakeluverkkoinvestointi noin 1,4M€:a sijoittuu Hyrynsalmelle. Hankkeeseen kuuluu Väisälä-Ukkohalla -alueen maakaapelointi sekä verkon etäkäytön lisääminen viankorjauksen nopeuttamiseksi.- Investointitasomme on jatkossakin kasvussa ja näkyy siirtohintatason nousuna, Loiste Sähköverkon toimitusjohtaja Heikki Juntunen sanoo.
Loiste investoi tänä vuonna sähköverkkoon yhteensä 21,9 M€:a. Investoinnit kohdentuvat pääosin jakeluverkkoon eli lähellä asiakasta olevaan verkonosaan. Investointisumma nousee edellisestä vuodesta noin kaksi miljoonaa euroa.
Ilmattaren tuulipuiston verkonrakentamishanke on edennyt tulevan sähkölinjan raivaukseen ja puuston poistoon. Lopullisia investointipäätöksiä voimajohdosta ja tuulipuistosta ei kuitenkaan ole vielä tehty. Kokonaisuus tulisi olemaan yksi Suomen suurimmista tuulipuistoista.40 kilometrin pituisen 110 kV voimajohdon ja kolmen 110/33 kV sähköaseman hankinnoista on julkaistu erilliset EU-tason ilmoitukset. Hankintojen yhteisarvo on yli 10 miljoonaa euroa. Hankintailmoitus ei vielä sido tekemään urakkasopimuksia.
"Piiparinmäki-Murtomäki on yksi merkittävimpiä investointeja suomalaiseen