Kansainvälisten matkahakujen määrä Suomeen kasvanut
Maailman talousfoorumi julkaisi huhtikuussa 2017 raportin maailman turvallisimmista maista, ja Suomi sijoittui listan kärkeen. Kansainvälinen kiinnostus Suomea kohtaan onkin noussut viime vuosina, selviää lento- ja hotellihakukone momondo.fin tilastoista.Kansainvälinen kiinnostus maailman turvallisimmaksi maaksi listattua Suomea kohtaan on kasvanut matkahakujen perusteella 14 prosenttia viime vuonna. ”Suomi on ollut viime aikoina paljon esillä kansainvälisessä mediassa – ja positiivisessa valossa. Suomesta tiedetään maailman parhaana pidetyn koululaitoksen ja