Merkittävä Horisontti 2020 -rahoitus soluterapian testaukseen AVH-kuntoutuksessa
EU:n rahoittamassa laajassa tutkimushankkeessa selvitetään soluterapian tehoa aivoverenkiertohäiriöpotilailla ensimmäistä kertaa maailmassa. Itä-Suomen yliopisto, Tampereen yliopisto ja Medfiles Oy Kuopiosta ovat mukana RESSTORE-konsortiossa, jolle on myönnetty Horisontti 2020 -ohjelmasta 6,3 miljoonan euron rahoitus rasvakudoksesta eristettyjen kantasolujen tehon tutkimiseksi. Aivoverenkiertohäiriöt (AVH) ovat tärkein aikuisiän vammaisuutta aiheuttava tekijä. Valitettavasti tehokkaita keinoja ei ole löydetty potilaiden kuntoutumisen edistämiseen. Soluterapiat ovat yksi lupaava tapa