Fennian Pirkanmaan alueelle merkittävästi uusia yritysasiakkaita
Fennian Pirkanmaan alueen yritysasiakaskanta kasvoi merkittävästi. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kautta vakuutettavaksemme siirtyi vuonna 2017 melkein 1 400 uutta työntekijää.– Tämä on vahva tulos. Pirkanmaan alueen taloustilanne on kehittynyt mukavassa myötätuulessa ja on hienoa, että yrittämisen kasvu on siivittänyt myös meidän onnistumistamme ja mahdollisuuksiamme satsata palveluiden kehittämiseen, kertoo Fennian Pirkanmaan alueen aluejohtaja Heikki Tiihonen. Korvausmenot olivat edellisen vuoden tapaan maltilliset ja näin vuodesta muodostui tuloksellisesti hyvä. – Toisaalta