KOMISSIO LEIKKASI SUOMALAISEN SÄHKÖNTUOTANNON PÄÄSTÖOIKEUKSIA
Lehdistötiedote 4.6.2007Komission päätös Suomen kansallisesta hiilidioksidin päästöoikeuksien jakosuunnitelmasta päästökauppakaudelle 2008 - 2012 oli pitkälti odotetun kaltainen. Komissio on johdonmukaisesti leikannut jäsenmaiden ehdotuksia päästökaupan piirissä oleville toimijoille jaettavien päästöoikeuksin määriksi.Keskeisenä perusteena komissio on käyttänyt vuonna 2005 toteutuneita päästöjä. Yhden, ja Suomen tapauksessa erittäin poikkeuksellisen, vuoden käyttämistä referenssinä ei voida pitää oikeana. Vuonna 2005 Suomen päästöt olivat poikkeuksellisen alhaiset mm. hyvän vesivuoden,