Suomalaiset elokuvat ja sarjat positiivisessa nosteessa – kansainväliset katsojat vihdoin löydetty
Audiovisuaalinen toimiala Suomessa on kasvanut ja kansainvälistynyt vauhdilla viimeisen viiden vuoden aikana. Merkittävä rooli on ollut käsikirjoitetun sisällön budjettien kasvulla, jonka on mahdollistanut kansainväliset investoinnit sekä Business Finlandin vuonna 2017 aloittanut tuotantokannustin. Toimialalle rakennetaan nyt poikkeuksellista kasvusopimusta, joka tuo yhteen julkisen ja yksityisen sektorin toimijat kiihdyttämään alaa entistä kovempaan kasvuun.Globaali televisio- ja elokuvamarkkinoiden murros näkyy suomalaisessa tuotannoissa. Suoratoistopalvelut avaavat uusia jakeluväyliä ja