Enersense mukaan Porin kaupungin rakentamaan kansainväliseen merituulivoiman osaamis- ja operointikeskittymään
Enersense International OyjLehdistötiedote 20.06.2023 klo 06.00Päästöttömien energiaratkaisujen toteuttaja Enersense on mukana merituulivoiman ympärille perustuvassa kansainvälisessä osaamis- ja operointikeskittymässä, jota Porin kaupunki on alkanut rakentaa. Hankkeen ohjausryhmässä on edustus Porin kaupungin, sataman sekä kaupungin omistaman Suisto Kiinteistöjen lisäksi Suomen Hyötytuulella, Enersensellä sekä sataman logistiikkapalveluja tarjoavalla hollantilaisella Olmarilla. Osaamiskeskukseen tavoitellaan lisäksi merituulivoiman kansainvälisiä teknologia- ja palvelutoimittajia. ”