Suora palaute on paras palaute
Psykologisen turvallisuuden tunne on edellytys toimivalle palautekulttuurille organisaatioissa.· Palautteen tarkoitus on auttaa toista. · Uutuuskirjassa halutaan rohkaista jokaista antamaan palautetta sekä tarjotaan ajatuksia siitä, kuinka palaute kannattaa ottaa vastaan. · Suoraa palautetta – Viisaan keskustelun käsikirja ilmestyi syyskuussa.
Suomalaisia pidetään suorapuheisena kansana. Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa, mutta palautteen antajina olemme passiivisia. Näin sanovat Suoraa palautetta – Viisaan keskustelun käsikirja -teoksen kirjoittajat Minna Oulasmaa ja Mika Pesonen.
Psykologinen turvallisuus on monen yhtiön ja organisaation vuositavoitteessa tai teemana. Mutta kuinka hyvin se toteutuu käytännön tasolla? Muun muassa tätä kysymystä ratkotaan uutuuskirjassa Rohkea organisaatio – Turvallinen työyhteisö menestyy.”Kysyn usein yhteistyökumppaneiltani, mitä he haluaisivat muuttaa tavassaan toimia organisaationa”, kertoo kirjailija Nina Rinne.
”Usein vastauksina kuulee toiveita, että ihmiset suhtautuisivat asioihin entistäkin ennakkoluulottomammin tai että muutoksiin sopeuduttaisiin nopeammin”, Rinne jatkaa.
”Myös avoimuuden lisääminen on usein esiin