Kun bisnestarinoiden asiantuntija tuli itsekin tenhoavan tarinan höynäyttämäksi
Uutuuskirja sen kertoo: vastuullisuustrendin aallonharjalla aito bisnestarina on ylivoimainen sepitettyyn nähden. Mutta niin vain on tietokirjailijan itsekin pitänyt oppia tarinan iskuvoimasta kantapään kautta. Helmi Saksalan Uskallus ja tarinat bisneksessä jäljittää, mistä vakuuttava bisnestarinankerronta on tässä ajassa tehty.Kaksitoista ainutlaatuista yritystarinaa sisältävästä tietokirjasta jäi pois juttu, jonka kirjoittaja todella olisi halunnut kertoa. Viestinnän valmentaja Helmi Saksala haastatteli teokseensa Uskallus ja tarinat bisneksessä (Alma Talent, 2022) muun muassa the other
Porilaissyntyinen Jenni Ahtiainen sai kuulolaitteet. Eräänä lauantai-iltana ennen saunaan menoa hän keksi, miten rumista kojeista saa näyttävät korut – ja tuli samalla ratkaisseeksi muutaman muun miljoonan ihmisen ongelman. Jukka Kurttila sanoitti Finlaysonin arvot yhtiökumppaneidensa kanssa ja niiden johdattelemana toimii yritysaktivistina kodin sisustustekstiilibisneksestä käsin. Kalsarikuningas Tommi Lähde kirjoitti the other danish guyn persetarinan uusiksi ja rakentaa nyt alusvaatefirman brändiä epätäydellisyyden ylistyksenä.
Helmi Saksala on haastatellut kirjaansa Uskallus ja tarinat
Tarinat vaikuttavat meihin päivittäin. Jopa niin, että emme välttämättä edes tiedosta tulleemme tarinan iskemiksi. Myös yritykset rakentavat liiketoimintaansa koko ajan enemmän tarinoiden varaan – tarina kun kiteyttää toiminnan olemassaolon oikeutuksen sekä auttaa erottumaan massasta ja luomaan positiivista muutosta. Helmi Saksala on haastatellut kirjaansa Uskallus ja tarinat bisneksessä varten monia pioneereja, jotka kertovat avoimesti omista onnistumisistaan ja kompuroinneistaan.”Minut ajoi tarinoiden ja liiketoiminnan risteyskohtaan halu herätellä toimijoita pohtimaan tarkoitusta