Biolan, Gasum ja Pöytyän Maanparannus yhdistivät voimansa kierrätysravinteissa – Uusi Kiertoravinne Oy palvelee teollisuutta ja maataloutta koko Suomessa
Biolanin, Gasumin ja Pöytyän Maanparannuksen uusi yhteisyritys Kiertoravinne Oy toimittaa teollisuuden ja maatalouden tarpeisiin biokaasulaitosten mädätepohjaisia lannoitetuotteita ja kierrätysravinteita. Kierrätysravinteiden kysyntä on jatkuvassa kasvussa niiden hyvän saatavuuden ja peltomaan kasvukunnolle positiivisten vaikutusten vuoksi.Biolan, Gasum ja Pöytyän Maanparannus ovat yhdistäneet elokuun alussa voimansa yhteisyritys Kiertoravinne Oy:ssa. Kiertoravinne on alun perin Biolanin vuonna 2021 perustama, kierrätysravinteisiin keskittyvä yritys. Elokuun alusta sen omistuspohja laajeni,
Itämerellä liikennöi joka hetki noin 2 000 rahtialusta, ja näillä aluksilla seilaa arvioilta 25 000 merenkulkijaa. Rahtialuksilla syntyvät talous- ja käymäläjätevedet saa laillisesti purkaa Itämereen. Miten jätevesiä voisi hyödyntää kiertotaloudessa? Paljonko laivaperäisistä jätevesistä saisi tuotettua uusiutuvaa biokaasua? Gasumin tavoitteena on selvittää Itämereen päätyvien jätevesien määrä ja hyödyntämisen potentiaali biokaasun tuotannossa. Itämeri-sitoumuksellaan Gasum tulee mukaan Baltic Action Sea Groupin (BSAG) HaminaKotkan satamassa viime vuonna käynnistämään Ship Waste Action -
Rahtialuksilla syntyvät käymäläjätevedet saa purkaa laillisesti Itämereen, vaikka ne pahentavat sen rehevöitymistä. Baltic Sea Action Group kokoaa toimijat uuteen Ship/t Waste Action -yhteistyöhankkeeseen, jossa alusten käymäläjätevedet puretaan satamaan ja niistä tuotetaan biokaasua.Yhteistyöllä vauhditetaan kiertotalouden mukaista toimintamallia, jossa alusten käymäläjätevesistä tuotetaan biokaasua raskaan liikenteen polttoaineeksi. Ship/t Waste Action -yhteistyössä kehitetään jätehuollon arvoketjua eri toimijoiden kesken, ensimmäisenä HaminaKotkan satamassa.
”Tavoitteemme puhtaammasta
Gasum ja Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre ovat sopineet yhteistyöstä Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaan osana toimivan biokaasulaitoksen biokaasun jalostuksessa. Metsä Fibre vastaa laitoksen kokonaistoiminnasta ja Gasumin roolina on biokaasun jalostuksen päivittäinen etäoperointi ja kunnossapito. Gasum ostaa Metsä Fibren laitokselta valmistuvan biokaasun, joka hyödynnetään liikenteen polttoaineena yhtiön tankkausasemaverkostossa.Metsä Fibren omistama Äänekosken biokaasulaitos valmistaa biokaasua ja voimalaitoksilla energiatuotannossa käytettäviä biopellettejä biotuotetehtaan
Uudenmaan kehyskaupungit Hanko, Hyvinkää, Lohja, Loviisa, Porvoo ja Raasepori alkavat kuljettaa vesilaitosten jätevesilietteitä ja Rosk’n Roll Oy Ab:n keräämät biojätteet Gasumin biokaasulaitosverkostoon raaka-aineiksi vähäpäästöisellä biokaasulla lokakuun 2021 alusta alkaen.Vuosittaisilla noin 30 000 tonnin jätevesilietteillä ja biojätteillä saavutetaan vuosittain jopa 7 000 tonnin hiilidioksidipäästövähenemä, mikä tarkoittaa noin yli 3 000 henkilöauton vuosittaisia päästöjä. Gasumin uusiutuvalla nesteytetyllä
Ruotsin hallitus ilmoitti 17. syyskuuta lisäävänsä biokaasun tuotannon investointitukea 500 MSEK vuoteen 2022 mennessä, minkä jälkeen syksyn talousarviossa ehdotetaan tukea 700 MSEK vuosille 2023–2024. Hallitus ehdotti myös, että tukea tullaan jakamaan vuosittain vuoteen 2040 saakka.Ehdotettu tukimalli mahdollistaa biokaasumarkkinan kasvun Ruotsissa ja Ruotsin Arla on nyt yhdessä Gasumin kanssa päättänyt laajentaa nykyistä biokaasukumppanuuttaan. Yhteistyön avulla tullaan tuottamaan merkittävästi lisää lantapohjaista biokaasua liikenteeseen sekä kierrätyslannoitteita maatalouden ja
Huolehdimme biokaasulaitostemme korkeasta valmiustasosta. Laitoksemme ovat avoinna normaalisti myös koko juhannuksen. Tarvittaessa voitte sopia kuormien vastaanotosta laitospäällikön kanssa.Ota yhteyttä biokaasulaitoksellemme:
· Huittinen | Kimmo Routamaa p. 040 160 9740 · Honkajoki | Esa Eloranta p. 040 628 8210 · Kouvola | Mikael Siltaoja p. 040 169 2313 · Kuopio | Harri Manu p. 040 160 5801 · Lohja | Joonas Juura p. 040 162 2226 · Oulu | Steve Malinen p. 040 093 3821 · Riihimäki | Mika Rontti
Gasumin Lohjan biokaasulaitoksen avajaisia vietettiin tänään 2.6.2021 virtuaalisin menoin. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä avasi uuden laitoksen. Laitoksella pääkaupunkiseudun biohajoavista jätteistä tuotetaan uusiutuvan biokaasun lisäksi luomuviljelyyn soveltuvaa orgaanista kierrätyslannoitetta. Uusiutuvan biokaasun jatkuvasti kasvava kysyntä nostaa biokaasun raaka-aineeksi kelpaavien orgaanisien jätteiden tarvetta.Energiayhtiön Gasumin uusin biokaasulaitos Lohjan Munkkaalla avattiin virallisesti 2. kesäkuuta, 2021 virtuaalisella avajaistilaisuudella. Laitoksen avasi maa- ja
Tule mukaan kuulemaan, miten kiertotalous toteutuu Lohjalla. Pääkaupunkiseudun toimijoita ja yrityksiä palvelevalla Gasumin Lohjan biokaasulaitoksella syntyy uusiutuvaa biokaasua kierrätetyistä biohajoavista jätteistä teollisuuden ja liikenteen tarpeisin. Biokaasun tuotannon sivutuotteena syntyy myös luomuviljelyyn soveltuvia orgaanisia kierrätysravinteita.Meillä on ilo kutsua Sinut Lohjan biokaasulaitoksen avajaisiin 2.6.2021 keskiviikkona klo 10–11.
Ohjelma:Vierailu Lohjan biokaasulaitoksellaTilaisuuden avajaissanatJohanna Lamminen, toimitusjohtaja, GasumJari Leppä, maa- ja
Tule mukaan kuulemaan, miten kiertotalous toteutuu Lohjalla. Pääkaupunkiseudun toimijoita ja yrityksiä palvelevalla Gasumin Lohjan biokaasulaitoksella syntyy uusiutuvaa biokaasua kierrätetyistä biohajoavista jätteistä teollisuuden ja liikenteen tarpeisin. Biokaasun tuotannon sivutuotteena syntyy myös luomuviljelyyn soveltuvia orgaanisia kierrätysravinteita.Meillä on ilo kutsua Sinut Lohjan biokaasulaitoksen avajaisiin 2.6.2021 keskiviikkona klo 10–11.
Ohjelma:Vierailu Lohjan biokaasulaitoksellaTilaisuuden avajaissanatJohanna Lamminen, toimitusjohtaja, GasumJari Leppä, maa- ja
Gasum kehittää uusia konsepteja jätevesilietteiden ravinteiden talteenottoon ja kierrätykseen.Biokaasuteknologialla on keskeinen rooli sekä lietteiden ravinteiden kierrätyksessä että uusiutuvan liikennepolttoaineen tuotannossa osana energiatehokasta lietteidenkäsittelyä. Jätevesilietteiden käsittely ja ravinteiden talteenotto entistä jalostetummissa muodoissa on ollut viime vuosien aktiivinen tutkimusaihe niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Kehittyneet käsittelymenetelmät vaativat usein merkittäviä investointeja, jolloin keskitetty käsittely on perusteltua.
Ympäristöministeriön
Gasumin Suomen biokaasulaitokset ovat nyt sertifioitu ISO 9001, ISO 14001, ISO 45001 ja ISO 50001 vaatimusten mukaisesti. Laatua, ympäristöä, työturvallisuutta ja energiaa koskevat standardien mukainen toiminta parantaa Gasumin kilpailukykyä ja niiden hyödyt kertautuvat myös asiakkaille.Energiayhtiö Gasum on laajentanut johtamisjärjestelmän sertifiointia ISO 14001, ISO 45001 ja ISO 50001 järjestelmien osalta Suomen biokaasulaitoksilleen . Sertifiointi kattaa Honkajoen, Huittisten, Kuopion, Oulun, Riihimäen, Turun ja Vehmaan
Gasumin ja Stora Enson ainutlaatuisen yhteistyön tuloksena Ruotsin Nymöllaan avattu biokaasulaitos on malliesimerkki kiertotalouden hyödyntämisestä teollisessa mittakaavassa. Laitos toimii Stora Enson tehtaan yhteydessä, ja se tuottaa nesteytetty biokaasua tehtaan prosessivedestä.Gasum on avannut Ruotsin Nymöllaan Pohjoismaiden ensimmäisen biokaasulaitoksen, joka toimii suoraan laitoksen raaka-ainetta tuottavan Stora Enson sellu- ja paperitehtaan yhteydessä. Huhtikuussa 2021 avattu laitos tuottaa Stora Enson tehtaan prosessivedestä nesteytettyä biokaasua (LBG), jota voidaan käyttää
Gasum etenee kohti hiilineutraaliutta asettamalla uusia vastuullisuustavoitteita ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Yhtiö tavoittelee miljoonan tonnin kumulatiivista hiilidioksidipäästövähenemää lisäämällä biokaasun saatavuutta. Yhtiö aikoo tuoda vuoteen 2025 mennessä markkinoille 4 TWh biokaasua yhtiön omasta ja sertifioitujen eurooppalaisten kumppanien tuotannosta, vähentää omassa toiminnassaan nesteytetyn maakaasun (LNG) ja biokaasun tuotantoketjujen päästöjä ja toteuttaa energiatehokkuustoimia omissa toiminnoissaan.”Vastuullisuus on keskeinen osa Gasumin strategiaa. Kehitämme jatkuvasti
Vantaan Viinikkalassa, osoitteessa Varpukallionkuja 5–7 sijaitseva Gasumin biojätteen siirtokuormausasema on auennut. Siirtokuormausasemalla vastaanotetaan kiinteitä ja lietemäisiä biojätteitä vuodessa 34 000 tonnia vuodessa. Aseman avulla Gasum edistää kiertotalouden toteutumista pääkaupunkiseudulla yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa.Siirtokuormausaseman kiinteiden ja lietemäisten biojätteen vastaanottokapasiteetti on vuodessa 34 000 tonnia, josta jalostetaan Gasumin biokaasulaitoksilla biokaasua noin 2 000 kaasuauton
Pääkaupunkiseudun biojätteistä tehdään Gasumin Lohjan Munkkaan jätekeskuksen alueella sijaitsevalla biokaasulaitoksella uusiutuvaa biokaasua liikenteeseen sekä teollisuuteen ja luomulannoitteita maatalouteen. Laitos käsittelee 60 000 tonnia biohajoavia raaka-aineita, joista tuotetaan vuodessa 40 GWh biokaasua ja 50 000 tonnia luomulannoitteita. Biokaasu syötetään laitokselta suoraan kaasuverkostoon. Laitos aloitti kaupallisen käyttönsä suunnitelman mukaisesti tammikuussa 2021.Gasum pyrkii aktiivisesti lisäämään biokaasun tuotantokapasiteettia rakentamalla uusia biokaasulaitoksia ja
Gasumin Vantaan Viinikkalassa sijaitseva biojätteen siirtokuormausasema valmistuu joulukuun loppuun 2020 mennessä. Siirtokuormausaseman kiinteiden ja lietemäisten biojätteiden vastaanottokapasiteetti on vuodessa 34 000 tonnia, josta jalostetaan Gasumin biokaasulaitoksilla biokaasua noin 2 000 kaasuauton tankkiin sekä kierrätyslannoitteita maanviljelijöiden käyttöön. Siirtokuormausaseman avulla Gasum edistää kiertotalouden toteutumista pääkaupunkiseudulla yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa.Gasumin biojätteen siirtokuormausaseman valmistuminen Vantaalla
Gasum suunnittelee yhteistyössä HKScanin kanssa Huittisten biokaasulaitoksen syötteen vaihtamista lantapohjaiseksi. Laitos käyttäisi biokaasun tuotannon pääasiallisena raaka-aineena seudun sian- ja karjanlantaa. HKScanin sianlihan sopimustuottaja Emomylly Oy on myös sitoutunut mukaan hankkeeseen yhtenä monista HKScanin sopimuskumppaneista.Gasum ja HKScan suunnittelevat yhdessä Gasumin nykyisen Huittisten biokaasulaitoksen muuntamista teollisen mittakaavan kokoluokan lantalaitokseksi. Laitos olisi Suomen ensimmäinen teollisen kokoluokan lantaa pääasiallisena raaka-aineenaan käyttävä
Gasum Oy:n Kouvolan biokaasulaitoksen laajennushankkeeseen liittyen on laadittu ympäristövaikutusten arviointiselostus. YVA-selostuksessa on arvioitu hankkeen ympäristövaikutukset kolmella eri jätteenkäsittelykapasiteetilla; nykyinen 20 000 tn/a (VE0), 65 000 tn/a (VE1) sekä 195 000 tn/a (VE2).Biokaasulaitoksen laajentamisella halutaan turvata laitoksen taloudelliset toimintaedellytykset, kehittää ja modernisoida toimintaa, hallita ympäristöpäästöjä tehokkaammin, tehostaa ravinteiden kierrätystä ja lisätä sekä tarvittavaa biohajoavan jätteen laitosmaista käsittelyä että
Oulun Energia ja Gasum suunnittelevat yhteistyössä biokaasulaitoksen rakentamista Oulun Energian Laanilan ekovoimalaitoksen yhteyteen. Laitos käyttäisi raaka-aineena yhdyskuntien sekajätteen joukossa olevaa biohajoavaa materiaalia ja tuottaisi biokaasua liikenteen polttoaineeksi.Gasumin suunnitelmissa on rakentaa nesteytettyä biokaasua (LBG) tuottava biokaasulaitos Oulun Laanilaan. Laitos olisi Suomen toinen nesteytetyn biokaasun tuotantolaitos. Oulun Energia suunnittelee Laanilan biokaasulaitoksen yhteishankkeessa investointia jätteen käsittelylaitteistoon, jolla 130 000 tonnin vuotuisesta
Gasum pyrkii aktiivisesti lisäämään biokaasun tuotantokapasiteettia laajentamalla ja tehostamalla olemassa olevia biokaasulaitoksia sekä lisäämällä hankintaa. Turun biokaasulaitoksen avajaisia vietettiin tänään. Laitos on Suomen ensimmäinen biokaasulaitos, joka tuottaa nesteytettyä biokaasua liikenteen, teollisuuden ja meriliikenteen tarpeisiin.Suomen ensimmäisen nesteytettyä biokaasua tuottavan biokaasulaitoksen käyttö alkoiGasumin Turun Topinojalla sijaitsevan biokaasulaitoksen mittava laajennus- ja modernisointiprosessi on saatu päätökseen. Biokaasulaitoksen avajaisia vietettiin tänään