Gasumin kaasurahaston vuoden 2022 apurahat haettavissa
Gasum jakaa vuosittain apurahoja tutkijoille. Tutkimus, teknologia ja innovaatiot ovat keskeisessä roolissa matkalla kohti puhdasta ja kestävää pohjoismaista kaasuekosysteemiä. Kaasu- ja energia-alan edelläkävijänä Gasum panostaa uusien teknologioiden, konseptien ja energiajärjestelmien kehitykseen. Vuoden 2022 apurahojen hakuaika on auki tammikuun 11. päivänä ja päättyy helmikuun 10. päivänä 2022.Kaasurahaston tavoitteena on vastata yhteiskunnan muutoshaasteeseen kehittämällä kaasuun perustuvia energiaratkaisuja ja tuottamalla kaasualan kehitystä tukevaa tietoa siirtymässä kestävään
Energiayhtiö Gasum ja suomalainen Hycamite TCD Technologies alkavat tutkia maa- ja biokaasun vähähiilistämistä. Maa- ja biokaasu koostuvat suurimmaksi osaksi metaanista ja Hycamiten teknologian avulla kaasun metaanimolekyylit voidaan hajottaa päästöttömästi alkuaineikseen, eli vedyksi ja puhtaaksi, kiinteäksi hiileksi. Puhdas hiili soveltuu esimerkiksi sähköautojen akuissa käytettäväksi raaka-aineeksi, ja vetyä voidaan käyttää esimerkiksi puhtaassa energiatuotannossa ja teollisuuden raaka-aineena.Gasumin ja Hycamiten yhteistyön tavoitteena on tutkia maa- ja biokaasun vähähiilistämisen
Gasum on mukana Hydgoren and Carbon Value Chains in Green Electrification (HYGCEL) -tutkimus- ja konsortiohankkeen julkisessa tutkimusosassa. Hanke valmisteltiin CLIC Innovationin koordinoimana ja mukana olevat yliopistot ovat tutkimusosuutta vetävä LUT-yliopisto, sekä Tampereen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto. Koko konsortiohankkeessa on 19 osapuolta ja osalla yrityksistä on oma rinnakkaishanke. Konsortio sai lokakuussa Business Finlandilta 10 miljoonan euron rahoituspäätöksen.HYGCEL-hankkeen tavoitteena on vastata hiilivapaiden tuotteiden globaaliin kysyntään. LUTissa uskotaan, että
Gasum tukee kaasualan tutkimusta ja kehitystä kaasurahastonsa avulla. Tutkimus, teknologia ja innovaatiot ovat keskeisessä roolissa matkalla kohti puhdasta ja kestävää pohjoismaista kaasuekosysteemiä. Gasumin Kaasurahaston vuoden 2021 apurahoja myönnettiin Helsingissä kuudelle tutkijalleGasumin kaasurahaston tavoitteena on tukea päätoimista tutkimusta liittyen kaasuun perustuviin energiaratkaisuihin ja tuottaa kaasualan kehitystä tukevaa tietoa. Kaasurahasto on yksi Tekniikan edistämissäätiön (TES) erikoisrahastoista ja rahaston hoidosta sekä hallinnoinnista vastaa TES. Rahastosta on jaettu
Gasum kehittää uusia konsepteja jätevesilietteiden ravinteiden talteenottoon ja kierrätykseen.Biokaasuteknologialla on keskeinen rooli sekä lietteiden ravinteiden kierrätyksessä että uusiutuvan liikennepolttoaineen tuotannossa osana energiatehokasta lietteidenkäsittelyä. Jätevesilietteiden käsittely ja ravinteiden talteenotto entistä jalostetummissa muodoissa on ollut viime vuosien aktiivinen tutkimusaihe niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Kehittyneet käsittelymenetelmät vaativat usein merkittäviä investointeja, jolloin keskitetty käsittely on perusteltua.
Ympäristöministeriön