Raision Tutkimussäätiöltä apuraha 17 väitöstutkimukselle
Raisio Oyj Lehdistötiedote 13.12.2017 Raision Tutkimussäätiöltä apuraha 17 väitöstutkimukselle Apurahat kauran ja valkuaisraaka-aineiden tutkimukseen Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö myönsi vuodelle 2018 apurahoja yhteensä 200 000 euroa. Apurahan saivat 17 väitöstutkimukseen tähtäävää tutkijaa, jotka työskentelevät Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopistoissa, Ruotsin maatalousyliopistossa, Åbo Akademissa, Luonnonvarakeskuksessa ja VTT:ssä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana säätiö on jakanut apurahoja yhteensä 2,1 miljoonaa euroa. Vuodesta 2007 lähtien Raisio Oyj:n