UPM maksoi yhteisöveroa 134 miljoonaa euroa vuonna 2019
(UPM, Helsinki, 3.11.2020 klo 06:00 EET) UPM:n vuonna 2019 Suomessa maksama yhteisövero oli yhteensä 134 miljoonaa euroa. Summa muodostuu UPM-Kymmene Oyj:n ja sen Suomeen rekisteröityjen 18 tytäryhtiön maksamista yhteisöveroista. Yhteisöverot ovat yksi osa UPM:n taloudellista jalanjälkeä. Kaikkiaan yhtiön Suomen toiminnoista kertyi vuonna 2019 erilaisia veroja ja maksuja noin 530 miljoonaa euroa. Yhteisöveron lisäksi suuria eriä olivat ansiotuloverot ja sosiaaliturvamaksut, verot osingoista ja puunostoista sekä energia- ja polttoaineverot. Suomessa viime vuonna toimineet UPM:n 27