Itä-Suomen yliopiston ajankohtaisia väitöksiä pe, syys 09, 2022 10.52 CET Itä-Suomen yliopisto julkaisee tulevien väitöstilaisuuksien tiedotteet verkkosivuillaan www.uef.fi/vaitokset
Fortum yhdistää sähkönmyyntiyhtiönsä Suomessa – Kotimaan Energia ja Fortum Markets yhdistyvät 1.10.2022 alkaen pe, syys 09, 2022 10.00 CET FORTUM OYJ LIIKETOIMINTATIEDOTE 9.9.2022 klo 11 Fortum-konserniin kuuluvat sähkönmyyntiyhtiöt Kotimaan Energia Oy ja Fortum Markets Oy yhdistyvät ja jatkavat toimintaansa Fortum Markets Oy:nä 1.10.2022 alkaen. ”Tämä on hieno uutinen niin asiakkaillemme kuin muillekin sidosryhmille. Sähkön vähittäiskauppa saa uutta virtaa, kun kaksi vahvaa toimijaa yhdistää osaamisensa yhteisen Fortum-brändin alle. Tarjoamme palkitsevia etuja, entistäkin parempia palveluita ja ennen kaikkea kaksin verroin kokemusta ja asiantuntemusta”, sanoo Tomi Hänninen, joka vastaa Fortumin
Glaston Oyj Abp:n nimitystoimikunnan kokoonpano pe, syys 09, 2022 10.00 CET Glaston Oyj Abp Pörssitiedote 9.9.2022 klo 11.00Glaston Oyj Abp:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta koostuu neljästä jäsenestä, joista yhtiön neljä suurinta osakkeenomistajaa ovat kukin oikeutettuja nimeämään yhden jäsenen. Nimeämiseen oikeutetut yhtiön suurimmat osakkeenomistajat määräytyvät vuosittain Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon syyskuun ensimmäisenä arkipäivänä rekisteröityinä olevien omistustietojen perusteella. Yhtiön kulloinenkin hallituksen puheenjohtaja toimii toimikunnan asiantuntijajäsenenä.Nimitystoimikunnan jäseniksi on 1.9.
YIT ja Stockholm Parkeringin ovat allekirjoittaneet strategisen kumppanuussopimuksen Hjorthagsgaragetista pe, syys 09, 2022 09.30 CET YIT Oyj Lehdistötiedote 9.9.2022 klo 10.30Stockholm Parkering on valinnut YIT:n strategiseksi kumppaniksi Hjorthagsgaragetin pysäköintilaitoksen rakentamiseen Norra Djurgårdsstadeniin Tukholmaan. Hanke aloitetaan kehitysvaiheella, jossa varmistetaan maanalaisten tilojen kunto sekä tehdään suunnittelu- ja laskentatyöt. Tämän jälkeen on mahdollista siirtyä toteutusvaiheeseen, joka käsittää Hjorthagsgaragetin louhintatyöt. Sopimukseen sisältyy myös optio kolmeen maanalaiseen lisähankkeeseen. Stockholm Parkering rakentaa Hjorthagsgaragetiin noin 1300 pysäköintipaikkaa kahdeksaan
EcoUp Oyj - Johdon liiketoimet - Kaski pe, syys 09, 2022 09.00 CET Johdon liiketoimet | EcoUp Oyj 9.9.2022 klo 10.00____________________________________________ Ilmoitusvelvollinen Nimi: Matti Kaski Asema: Toimitusjohtaja Liikkeeseenlaskija: EcoUp Oyj LEI: 743700J7A9GOE99WWQ02 Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS Viitenumero: 19378/12/6 ____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2022-09-07 Kauppapaikka: FIRST NORTH GROWTH MARKET FINLAND (FSME) Instrumenttityyppi: OSAKE ISIN: FI4000511563 Liiketoimen luonne: HANKINTA Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot (1): Volyymi: 110
SRV Yhtiöt Oyj:n päävastuullinen tilintarkastaja vaihtuu pe, syys 09, 2022 09.00 CET SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.9.2022 KLO 10.00 SRV Yhtiöt Oyj:n päävastuullinen tilintarkastaja vaihtuu SRV Yhtiöt Oyj:n tilintarkastajana toimiva tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy on nimennyt KHT Markku Katajiston päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Enel Sintosen siirtyessä toisen työnantajan palvelukseen. Muutos tulee voimaan 1.10.2022. Lisätiedot: Saku Sipola, toimitusjohtaja, p. 040 551 5953, saku.sipola@srv.fiJarkko Rantala, talous- ja rahoitusjohtaja, p. 040 674 1949, jarkko.rantala@srv.fiMiia Eloranta, viestintä- ja
FOREO tuo markkinoille seuraavan sukupolven LUNA-malliston, joka esitellään eksklusiivisen NFT-sarjan avulla Metaversessä pe, syys 09, 2022 09.00 CET Don't miss out on FOREO's exclusive virtual launch event of the LUNA 4-serie in the Metaverse on September 19thFOREO is proud to finally present a brand new edition of the World's best-selling facial cleansing brush: LUNA 4 CollectionThe new collection with LUNA facial brushes provides even softer silicone touchpoints, deep and gentle cleansing modes with five different massages which boost circulation and improve natural collagen production. All of it instantly, with visible results. In addition, LUNA 4 devices have been updated in new vibrant colors and feature revitalizing NIR LED
Hotelliala kutsuu tuoreita tekijöitä: Scandicin uusi palkallinen koulutus työllistää ulkomaalaistaustaisia tulokkaita pe, syys 09, 2022 08.49 CET Scandic käynnistää syksyllä Scandic Academy -koulutusohjelman, jonka ensimmäisessä osiossa koulutetaan uusia ravintolatyöntekijöitä. Koulutus on siitä erityinen, että opiskelijat tekevät heti työsopimuksen Scandicin kanssa ja saavat koulutuksen aikana palkkaa. Koulutus on suunnattu Suomeen muuttaneille kansainvälisille osaajille, joilla ei ole alan koulutusta tai kokemusta alalta. Ravintola-alalla on kärsitty työntekijäpulasta, ja tilanne paheni entisestään koronapandemian myötä. Scandic haluaa tuoda uusia tekijöitä ravintolatyöhön ja on lanseerannut uudenlaisen koulutuksen. Restaurant
Kjell Westön romaaniin pohjaava Tritonus kantaesitetään Vallilan Kansallisteatterissa pe, syys 09, 2022 08.31 CET Kjell Westön Tritonus-romaaniin pohjaava näyttämöteos avaa Vallilan Kansallisteatterin ensi-iltakauden syyskuun 14. päivänä. Saaristoon sijoittuvan Tritonuksen teemoja ovat yksinäisyys, ystävyys ja yhteisöllisyys. Tritonus-näyttämöteos on Johanna Freundlichin ohjaama ja Michael Baranin dramatisoima. Pääosia näyttelevät Kansallisteatterin ensembleen kuuluvat Janne Reinikainen ja Timo Tuominen. Osa musiikintäyteisen esityksen musiikista kuullaan näyttelijöiden soittamana.Michael Baranin dramatisoima ja Johanna Freundlichin ohjaamaTritonus tuo Kjell Westön samannimisen romaanin (Otava, 2020)
Lappiin kolme uutta K-Lataus-asemaa sähköautoilijoille – jokaisella asemalla suurteholatauslaite pe, syys 09, 2022 08.30 CET K-Auton ylläpitämä K-Lataus-verkosto laajenee Lapissa kolmen uuden aseman voimin. Sodankylän K-Supermarket Pohjantähden ja Kemin K-Citymarketin K-Lataus-asemat ovat olleet sähköautoilijoiden käytössä tästä viikosta alkaen. K-Citymarket Keminmaan asema aukeaa hieman myöhemmin syyskuussa.K-Supermarket Pohjantähden asemalla on yksi 200 kW:n tehoinen suurteholatauslaite ja neljä peruslatauslaitetta. Alkuun suurteholatauslaitteella voi ladata samanaikaisesti kahta autoa, mutta myöhemmin latauspisteiden määrä lisätään neljään. Yhteensä asemalle tulee siis kahdeksan latauspistettä. Uusi asema on
Orthex Oyj: Johdon liiketoimet – Hans Cronquist pe, syys 09, 2022 08.30 CET Orthex Oyj, Johdon liiketoimet, 9.9.2022 klo 9.30_______________________________________IlmoitusvelvollinenNimi: Hans CronquistAsema: Muu ylin johtoLiikkeeseenlaskija: Orthex OyjLEI: 7437008RMK8BSWN39T09Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS_______________________________________Liiketoimen päivämäärä: 2022-09-08Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI Oy (XHEL)Instrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI4000480504Liiketoimen luonne: HANKINTALiiketoimien yksityiskohtaiset tiedot(1): Volyymi: 887 Yksikköhinta: 4,645 EUR(2): Volyymi: 713 Yksikköhinta: 4,645 EUR Liiketoimien
Merkittävä rahoitus paksuntavan sydänlihassairauden genetiikan tutkimukseen pe, syys 09, 2022 08.21 CET Bristol-Myers Squibb on myöntänyt 790,000 euron tutkimusapurahan Itä-Suomen yliopiston professori Johanna Kuusiston ja professori Pasi Tavin CardioPath-tutkimushankkeelle, jossa etsitään sydänlihasta paksuntavaa kardiomyopatiaa aiheuttavia uusia geenimutaatioita ja tutkitaan niihin liittyviä tautimekanismeja. Paksuntava sydänlihassairaus eli hypertrofinen kardiomyopatia on yleisin perinnöllinen sydänsairaus ja tavallisin sydänperäisen äkkikuoleman aiheuttaja nuorilla. 60 prosenttia tautitapauksista selittyy 23:lla tähän asti tunnistetulla geenimutaatiolla, mutta noin 40 prosentissa
K-Supermarket Eurajoen Portin kauppiaiksi Jarkko ja Emilia Kuikka pe, syys 09, 2022 08.00 CET K-RYHMÄ ALUETIEDOTE 9.9.2022 Jarkko ja Emilia Kuikka aloittavat kauppiasuransa lokakuun alussa K-Supermarket Eurajoen Portissa.K-Supermarket Eurajoen Portti rakentuu omien asiakkaiden tarpeiden ympärille Jarkko ja Emilia hehkuttavat, miten mahtavaa on päästä aloittamaan kauppiasura juuri Eurajoella. ”Kaupassa on viime vuosina toiminut useampia päteviä ja inspiroivia uransa aloittaneita kauppiaita. Koemme, että Eurajoen Portissa on paljon potentiaalia ja kylän palveluiden kehittäminen on tärkeää sen elinvoimaisuuden kannalta." "Jokainen K-kauppa rakentuu omien asiakkaidensa
Muutoksia Pihlajalinnan johtoryhmässä pe, syys 09, 2022 08.00 CET Pihlajalinna Oyj Pörssitiedote 9.9.2022 klo 9.00Muutoksia Pihlajalinnan johtoryhmässä Pihlajalinna Oyj vahvistaa johtoryhmän rakennetta vastaamaan yhtiön strategian mukaista kehitystä ja kasvua. Samalla nimitetään kaksi uutta johtoryhmän jäsentä, ja osa johtoryhmän vastuista jaetaan uudelleen. Pihlajalinnan lääkärikeskus- ja sairaalapalveluiden liiketoimintajohtajaksi on nimetty Timo Harju (KTM, s. 1976). Hän siirtyy Pihlajalinnaan If Vahinkovakuutuksen Suomen korvauskeskusten johtajan toimesta. Harju on työskennellyt vakuutusyhtiö If:n palveluksessa useissa eri
Muutos SRV Yhtiöt Oyj:n johtoryhmässä pe, syys 09, 2022 08.00 CET SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.9.2022 KLO 09.00 Muutos SRV Yhtiöt Oyj:n johtoryhmässä SRV Yhtiöt Oyj:n strategisen hankekehityksen johtaja, varatoimitusjohtaja Timo Nieminen jää eläkkeelle tammikuun 2023 loppuun mennessä. Nieminen on työskennellyt erilaisissa johtotehtävissä SRV:ssä yhtiön perustamisvuodesta 1987 saakka. ”Jatkamme Timon kanssa strategisten kehityshankkeidemme edistämistä aina hänen eläkkeelle jäämiseensä saakka. Kiitän jo tässä vaiheessa Timoa lämpimästi visionäärisestä työstä SRV:n kehityshankkeiden parissa sekä ainutlaatuisen
Optio-oikeuksien allokointi optio-ohjelmasta 2022 pe, syys 09, 2022 07.50 CET LeadDesk Oyj Yhtiötiedote 09.09.2022 kello 8.50LeadDesk Oyj:n hallitus on päättänyt allokoida optio-oikeuksia kannustaakseen yhtiön työntekijöitä ja hallituksen jäseniä sijoittamaan ja lisäämään omistusosuuttaan yhtiössä. Yhtiön hallituksen päätöksen mukaan työntekijät ja hallituksen jäsenet, jotka ostavat osakkeita tämän tiedotteen päivämäärän sekä 25.9.2022 välillä saavat ylimääräisenä kannustimena yhden (1) optio-oikeuden jokaista ostettua osaketta kohti. Optio-oikeuksia jaetaan tämän perusteella enintään 55 000 kappaletta. Optio-oikeuksia allokoidaan 4.5.2022 perustetusta 2022 optio-
Muutos optio-ohjelman 2022 ehtoihin pe, syys 09, 2022 07.45 CET LeadDesk Oyj Yhtiötiedote 09.09.2022 kello 8.45LeadDesk Oyj:n hallitus päätti optio-ohjelman perustamisesta 4.5.2022 (”Optio-ohjelma 2022”). Ohjelman optioita ei ole allokoitu. Yhtiön hallitus on päättänyt muuttaa osakkeiden osakekohtaisen merkintähinnan. Uusi osakekohtainen merkintähinta on 6,00 euroa. Ennen muutosta osakekohtainen merkintähinta oli 11,90 euroa. Muutos tehdään, jotta optio-ohjelman tarkoitus sitouttaa optionhaltijat yhtiön osakkeen arvon kehittämiseksi säilyy. Tällä tavalla yhtiön ja optionhaltijoiden välille voidaan luoda pitkäaikainen, yhtiötä sekä taloudellisesti
Taloustutkimus: Volvo on edelleen Suomen arvostetuin autobrändi pe, syys 09, 2022 07.00 CET Volvo jatkaa suomalaisten eniten arvostamana auto-alan brändinä Taloustutkimuksen ja Alma Median Brändien arvostus 2022 -tutkimuksen mukaan. Volvo oli arvostetuin auto-alan brändi tutkimuksessa myös edellisenä vuonna 2021. Brändien arvostus 2022 -tutkimuksessa selvitettiin kaikkiaan 67 tuoteryhmän ja 585 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa. Tutkimus toteutettiin touko-kesäkuussa 2022 nettikyselynä ja sen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset. Kuluttajat arvioivat Suomen tunnetuimpia tuotemerkkejä antamalla tuntemilleen brändeille arvosanan sen mukaan, kuinka paljon he
Vectra AI Strengthens Leadership Team with New Chief Marketing Officer pe, syys 09, 2022 07.00 CET Marketing expert Tommy Jenkins will drive company’s global brand awareness and grow market presence Vectra AI , a leader in threat detection and response, today announced the appointment of Tommy Jenkins as Chief Marketing Officer (CMO). With more than 20 years’ experience in technology, Jenkins has a proven track record of developing successful go-to-market strategies and scaling global demand generation engines. Jenkins joins Vectra following a period of exceptional growth and will play a pivotal role in continuing to
CapManin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano pe, syys 09, 2022 07.00 CET CapMan Oyj Pörssitiedote / Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot 9.9.2022 klo 8.00 CapManin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano CapManin osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan on valittu · Stefan Björkman, toimitusjohtaja, Föreningen Konstsamfundet r.f., Silvertärnan Ab:n edustaja, · Mikko Mursula, sijoitusjohtaja, Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, · Ari Tolppanen, Oy Inventiainvest Ab, sekä · Mikko Kalervo Laakkonen. Nimitystoimikuntaan valitaan neljä jäsentä, joista yhtiön neljä suurinta osakkeenomistajaa elokuun viimeisen päivän tilanteen
Kodin lämpötilan laskemiseen liittyy pahimmillaan riskejä – vältä nämä virheet pe, syys 09, 2022 06.30 CET Sähkön säästäminen ja vaihtoehtoiset lämmitysmuodot ovat ajankohtaisia asioita tänä syksynä lähes jokaisessa kotitaloudessa, mutta energiansäästöön liittyy riskejä, jotka voivat aiheuttaa suuria vahinkoja kotitalouksille. Pohjola Vakuutus muistuttaa, että käyttämättömänä ollut tulisija vaatii aina ammattilaisen suorittaman tarkastuksen.Energiansäästöön liittyvät toimet koskettavat nyt lähes jokaista kotitaloutta ja vaihtoehtoiset lämmityskeinot kiinnostavat yhä useampaa. Kodin lämpötilan laskeminen vähentää kustannuksia, mutta äärimmäisyyksiin viety sisälämpötilan lasku voi saada aikaan
Nordea Bank Oyj: Omien osakkeiden takaisinosto 08.09.2022 to, syys 08, 2022 21.30 CET Nordea Bank OyjPörssitiedote – Muutokset omien osakkeiden omistuksessa08.09.2022 klo 22.30 Suomen aikaa Nordea Bank Oyj (LEI: 529900ODI3047E2LIV03) on 08.09.2022 hankkinut omia osakkeitaan (ISIN: FI4000297767) omistukseensa seuraavasti: Markkinapaikka Osakkeiden Painotettu keskihinta Kulut yhteensä, euroa * ** (MIC-koodi) lukumäärä osakkeelta, euroa* **XHEL 300 000 9,29 2 788 230,00CEUX 250 000 9,30 2 325 220,05TQEX 51 627 9,30 480 274,43XSTO 300 000
Tecnotree Oyj - Johdon liiketoimet to, syys 08, 2022 19.00 CET Tecnotree Oyj Pörssitiedote 8.9.2022 klo 20.00IlmoitusvelvollinenNimi: Ramaseshan SubramanianAsema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Tecnotree OyjLEI: 743700MRPVYI7ASHCX38Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 19358/4/4____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2022-09-06Kauppapaikka ei sovelluInstrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI0009010227Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot(1): Volyymi: 73601 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot(1): Volyymi: 73601
Tecnotree Oyj - Johdon liiketoimet to, syys 08, 2022 19.00 CET Tecnotree Oyj Pörssitiedote 8.9.2022 klo 20.00IlmoitusvelvollinenNimi: Leena KoskelainenAsema: Muu ylin johto Liikkeeseenlaskija: Tecnotree OyjLEI: 743700MRPVYI7ASHCX38Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUSViitenumero: 19339/5/4____________________________________________ Liiketoimen päivämäärä: 2022-09-06Kauppapaikka ei sovelluInstrumenttityyppi: OSAKEISIN: FI0009010227Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot(1): Volyymi: 126492 Yksikköhinta: 0 EUR Liiketoimien yhdistetyt tiedot(1): Volyymi: 126492