NCC valittiin kumppaniksi Järvenpään Sävelpuiston alueen kehittämiseen
Järvenpään kaupunki on valinnut NCC:n Sävelpuiston alueen toteuttajaksi ja kumppanuuskaavoituksen osapuoleksi. NCC:n puurakentamiseen perustuva ehdotus Intro voitti alueen kehittämisestä ja kumppanin valinnasta loppuvuodesta 2020 järjestetyn suunnittelukilpailun. Kuva: Arkkitehdit Soini & Horto Oy
- NCC:n ehdotus Intro vastasi parhaiten kaupungin ennalta määrittämiin laatukriteereihin. Alueelle tulee rakentumaan korkeatasoinen ja laadukas neljän kerrostalon kokonaisuus sekä kaksi rivitalokohdetta, kertoo hankekehityspäällikkö Martina Jerima Järvenpään kaupungilta.
Sävelpuiston