Finpro vahvasti mukana suomalaisten hyvinvointipalvelujen kansainvälistämisessä
Finpro käynnistää ensimmäisen suomalaisen hyvinvointipalvelujen vientirenkaan elokuun alussa. Finpron Espanjassa toteuttaman sosiaali- ja terveysalan palveluyrityksille tarkoitetun Sunny Senior Service -kansainvälistymisohjelman pohjalta on perustettu vientirengas kohdemarkkinana Espanjan Aurinkorannikko.Vientirengas vie hyvinvointialan osaamista Espanjaan Espanjan Aurinkorannikon Fuengirola on suurin Suomen ulkopuolella oleva suomalaiskeskus ja alueella on myös eräs Euroopan suurimmista eläkeläisten keskittymistä. Alueella asuu paljon sekä paikallisia että mm. Pohjoismaista muuttaneita