Biolan, Gasum ja Pöytyän Maanparannus yhdistivät voimansa kierrätysravinteissa – Uusi Kiertoravinne Oy palvelee teollisuutta ja maataloutta koko Suomessa
Biolanin, Gasumin ja Pöytyän Maanparannuksen uusi yhteisyritys Kiertoravinne Oy toimittaa teollisuuden ja maatalouden tarpeisiin biokaasulaitosten mädätepohjaisia lannoitetuotteita ja kierrätysravinteita. Kierrätysravinteiden kysyntä on jatkuvassa kasvussa niiden hyvän saatavuuden ja peltomaan kasvukunnolle positiivisten vaikutusten vuoksi.Biolan, Gasum ja Pöytyän Maanparannus ovat yhdistäneet elokuun alussa voimansa yhteisyritys Kiertoravinne Oy:ssa. Kiertoravinne on alun perin Biolanin vuonna 2021 perustama, kierrätysravinteisiin keskittyvä yritys. Elokuun alusta sen omistuspohja laajeni,
Gasumin Lohjan biokaasulaitoksen avajaisia vietettiin tänään 2.6.2021 virtuaalisin menoin. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä avasi uuden laitoksen. Laitoksella pääkaupunkiseudun biohajoavista jätteistä tuotetaan uusiutuvan biokaasun lisäksi luomuviljelyyn soveltuvaa orgaanista kierrätyslannoitetta. Uusiutuvan biokaasun jatkuvasti kasvava kysyntä nostaa biokaasun raaka-aineeksi kelpaavien orgaanisien jätteiden tarvetta.Energiayhtiön Gasumin uusin biokaasulaitos Lohjan Munkkaalla avattiin virallisesti 2. kesäkuuta, 2021 virtuaalisella avajaistilaisuudella. Laitoksen avasi maa- ja
Aalto-yliopistossa kehitetyn menetelmän testaus Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla ja Ämmässuon kaatopaikalla onnistui hyvin. Hanke on toteutettu yhteistyössä ympäristöministeriön, Aalto-yliopiston, Teollisuuden Vesi, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY, Gasumin, Biolanin, Nordkalkin, Kemiran ja Outotecin kanssa.Jätevedet sisältävät suuria määriä typpeä ja fosforia, jotka ovat arvokkaita ravinteita. Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämän NPHarvest-prosessin avulla nämä ravinteet voidaan ottaa talteen siten, että syntyy lannoitteeksi soveltuvaa puhdasta ammoniumsulfaattiliuosta sekä
Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä julkaisi tänään kansallisen biokaasuohjelman, joka vahvistaa biokaasun roolia erityisesti liikenteen päästöjen vähentämisessä. Biokaasuohjelma listaa useita merkittäviä toimenpiteitä, joiden toteuttaminen nykyisen hallituskauden aikana parantaisi biokaasun kilpailukykyä jatkossa. Biokaasuohjelmaa oli koostamassa laaja joukko eri ministeriöitä ja asiantuntijoita. Gasum oli mukana työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa työryhmässä asiantuntijajäsenenä.Biokaasuohjelman toimeenpanosuunnitelmassa biokaasun rooli liikenteen päästöjen vähentämisessä
Kiertotalous ja biokaasun tuotanto ovat keinoja torjuja ilmastonmuutosta. Kiertotaloudessa on kyse luonnonvarojen kestävämmästä hyödyntämisestä, kierrätettävyydestä ja jätteiden vähentämisestä. Biokaasun tuotantoprosessi on hyvä esimerkki kiertotaloudesta. Lue lisää asiakas- ja sidosryhmälehdestämme 02/2019 kiertotaloudesta ja -kumppanuuksistamme.Lehdessämme käymme läpi kiertotalouden saumatonta ketjua kumppaneidemme kanssa. Gasumin biokaasun tuotannon tärkeimmät näkökulmat ovat tehokas biomassan käsittely,
Turun biokaasulaitokseen perustuvan kiertotalousratkaisun kehittäminen on yksi hallituksen kärkihankkeista. Hankkeen ensimmäinen osa liittyen ravinnekierrätykseen on valmistunut. Gasum käsittelee Turun seudun jätevesilietteet Topinojan biokaasulaitoksessa valmistaen niistä biokaasua ja kierrätysravinteita. Gasum on solminut uraauurtavan kierrätysravinneyhteistyön Algol Chemicalsin kanssa. Hanke jatkuu laitoksen laajentamisella ja biokaasun nesteytyslaitosinvestoinnilla ja se on määrä saada valmiiksi vuoden 2019 loppupuolella.Gasumin Topinojan biokaasulaitoksen modernisointi ja
Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoimassa tutkimuksessa selvitettiin jätevesilietefosforin pitkäkestoista lannoitusvaikutusta ohraan ja raiheinään sekä haitta-aineiden kulkeutumista kasveihin. Tutkimuksen mukaan jätevesilietteiden sisältämät haitta-aineet eivät siirtyneet maanpäällisiin kasvinosiin. Gasum käyttää jätevedenpuhdistamoiden lietettä noin 200 000 tonnia vuodessa biokaasun ja lannoitteiden tuotannossa. Yhtiö käsittelee koko Suomen yhdyskuntien puhdistamolietteistä tällä hetkellä noin neljänneksen.Gasum käsittelee koko Suomen yhdyskuntien jätevesipuhdistamolietteistä tällä