Pekka Pajuniemi Granlund Pohjanmaan toimitusjohtajaksi
Kari Rintamäki siirtyy konsernin liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtäväänPekka Pajuniemi on nimitetty Granlund Pohjanmaa Oy:n toimitusjohtajan tehtävään 1.1.2018 alkaen. Toimitusjohtaja Kari Rintamäki toimii jatkossa Granlund -konsernin liiketoiminnan kehitysjohtajana vastuualueenaan aluetoimistoverkoston kehittäminen. Hän jatkaa myös Granlund Pohjanmaa Oy:n hallituksessa ja talotekniikan pääsuunnittelijana. Pekka Pajuniemi, Ins. on toiminut Pohjanmaan tytäryhtiössä vuodesta 1997 alkaen LVI-suunnittelun eri tehtävissä. Vuonna 2012 hänet nimitettiin yhtiön varatoimitusjohtajaksi. ”Pekka