Luokkahuone näyttämönä – ja muita yhteisöllisesti suuntautuneen taiteen avauksia Kansallisteatterista
Vuoden 2023 alusta Kiertuenäyttämö, Nuorten Kansallisteatteri ja Kansallisteatterin yleisötyö ovat yhdistyneet uudeksi Yhteisöt ja osallisuus -osastoksi. Uusi osasto vahvistaa Kansallisteatterin yhteyttä yhteiskuntaan ja sen erilaisiin yhteisöihin, kuten kouluihin ja asumisyksiköihin. Tämän vuoden painopistealueina ovat nuoret ja yhteistyö koulujen kanssa.Teatteri käy koulussa ja koulu teatterissa
Yhteisöt ja osallisuus -osaston vuoden 2023 painopistealueena on nuoret ja yhteistyö koulujen kanssa. Teattereissa pohditaan, miten tavoittaa nuoret katsojat, ja siten yhteistyö koulujen kanssa
Kymmenminuuttisista radioteoksista koostuva sarja tuo eristyksissä olevat ihmiset ja heidän kokemuksensa kuuntelijoiden lähelle.Monet suomalaiset ovat viime aikoina joutuneet kokemaan, miltä tuntuu elää eristettynä neljän seinän sisällä. Joillekin ihmisille eristyksissä oleminen ja ulkopuolisuuden kokemus ovat pysyvä osa elämää. Vuonna 2020 YLE Radioteatteri ja Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö toteuttivat suuren suosion saavuttaneen ääniteossarjan Tuokiokuvia neljän seinän sisältä, jossa näyttelijä Jussi Lehtonen ja muusikko Mikko Perkola ottivat yhteyden pandemian takia eristyksissä
Teos saa nyt odotetun palvelutaloensi-iltansa Pakilassa 20. toukokuuta. Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama Diplomaatit on ilkikurisen valloittava, pieni komedia täydellisyyden tavoittelusta.Diplomaatit tuo eteemme kolme kukertavan täydellistä ihmisyksilöä, jotka laulavat, tanssivat ja porskuttavat vailla häpeää tai huolta huomisesta. Nämä eksoottiset elitistit kiekuvat meille ylimielisiä virsiään kuin tropiikin riikinkukot – kunnes tulee tosipaikka, ja tuo päätön riekkuminen saadaan vihdoinkin poikki, tylysti kuin kanan lento.
Kanneltaloon suunniteltu ensi-ilta nähdään ainutkertaisena virtuaalitapahtumana 24.3.2021 kello 19. Verkkoensi-illan yhteydessä yleisölle tarjoutuu myös mahdollisuus kuulla tekijöiden ajatuksia.
Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama Diplomaatit on ilkikurisen valloittava, pieni komedia täydellisyyden tavoittelusta. Teoksen oli määrä saada kantaesityksensä Kanneltalossa ja kiertää sen jälkeen vanhustyön yksiköissä. Palvelutaloensi-ilta järjestetään koronatilanteen salliessa keväällä.Diplomaatit tuo eteemme kolme kukertavan täydellistä
Koronarajoituksista ja toiminnan keskeytyksistä huolimatta Kansallisteatteri tavoitti yli 65 000 katsojakontaktia näytäntövuonna 2020. Teatterin omia ensi-iltoja ehdittiin järjestää kahdeksan. Merkittävän lisäponnistuksen kansallisteatterilaisille aiheuttivat muutto väistötiloihin peruskorjauksen tieltä sekä uuden toimitilan perustaminen. Poikkeusvuoden positiivisia avauksia olivat uudet digitaaliset toimintamuodot, kuten Äänikanava ja esitystaltioinnit.Vuosi 2020 oli Kansallisteatterille poikkeuksellinen. Koronaviruspandemian takia koko esitystoiminta jouduttiin keskeyttämään 13.3. lähtien
Lahjoitusvaroilla autetaan Kiertuenäyttämön ja nuorille suunnatun teatterin toimintaa
Suomen Kansallisteatterin Säätiö on käynnistänyt varainhankinnan. Lahjoitusvarojen avulla Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö voi viedä jatkossakin esityksiä terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja vankeinhoidon yksiköihin sekä edistää yhdenvertaisuutta, suvaitsevaisuutta ja osallisuutta. Toisena lahjoituskohteena ovat nuoret katsojat ja teatterintekijät sekä Kantti – Nuorten Kansallisteatteri.”Suomen Kansallisteatterin Säätiön tehtävänä on turvata Kansallisteatterin arvokkaan rakennuksen pysyminen
Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama Diplomaatit on ilkikurisen valloittava, pieni komedia täydellisyyden tavoittelusta.
Diplomaatit on Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön 10-vuotisjuhlateos, joka on tilattavissa vanhustyön yksiköihin. Kantaesityksensä teos saa Kanneltalossa 2. maaliskuuta.Koska väestömme keskuudesta on alkanut löytyä yhä kelvottomampaa ja surkeampaa ihmisainesta, olemme päättäneet korjata tilanteen konsultoimalla kolmea täydellistä henkilöä.
Nämä diplomaatit ovat saaneet tehtäväkseen mitata ja juhlamenoin kruunata
Kiertuenäyttämön teoksia on kymmenen vuoden ajan esitetty yli tuhat kertaa ympäri Suomea yli 44 000:lle katsojalle. Kiertuenäyttämö on tuottanut kiertueiden ohella lukuisia dokumenttiteatterihankkeita, joiden myötä muutoin marginaaliin jäävien ääni on tullut kuulluksi osana Kansallisteatterin repertuaaria. Kymmenvuotistaivalta juhlistaa Juha Mustanojan kirjoittama ja ohjaama Diplomaatit, joka saa ensi-iltansa Kanneltalossa maaliskuussa 2021.Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön perustamisen taustalla oli näyttelijä Jussi Lehtosen jo vuosia jatkunut laajamittainen taiteellinen työ laitoksissa.
Radioteatterin ja Kiertuenäyttämön yhteistyönä syntyneessä sarjassa Tuokiokuvia neljän seinän sisältä näyttelijä Jussi Lehtonen ja muusikko Mikko Perkola ottavat yhteyden viiteen koronan takia eristyksissä olevaan henkilöön. Kohtaamiset alkavat YLE Radio 1:ssä sunnuntaina 2. elokuuta.Kohtaamisista syntyy sarja radioteoksia, joiden keskiössä on ihminen ja hänen havaintonsa sekä sen innoittama runo tai tarina, sävellys tai laulu.
Kohtaamiset sunnuntaisin elokuussa Yle Radio 1:ssä klo 17.50.
2.8. Eläkkeellä oleva kuvaamataidonopettaja Maija-Liisa Lenkkeri ja osastonhoitaja Senja
Kalle Lehdon ja Kai Kuutamon ympäri maata suurta suosiota saavuttanut sirkusduo tuo uusimman ensi-iltansa Pakilakotiin 22. heinäkuuta. Sisäpihasirkus on tilattavissa esimerkiksi palvelutalojen pihapiireihin ja sitä voi halutessaan seurata myös omalla parvekkeellaan istuen tai ikkunan takaa.Tarunhohtoinen sirkuskaksikko Herttakuninkaat on täällä taas uuden esityksen kanssa.Sisäpihasirkus tuo sirkuksen pihaan temppuja säästelemättä!
Näe hiidenhyrräonkivapatemppu, palloratsastaja, jonglöörin vaatteenvaihto, super-pallotaituri ja monta muuta hämmästyttävää ohjelmanumeroa reippaan musiikin
Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö toteuttaa kesän 2020 aikana palvelutaloille ja seniorikeskuksille suunnattuja sisäpihaesityksiä.”Haluamme tuoda musiikkia ja teatteria koronaepidemian takia eristyksissä oleville ikäihmisille. Asukkaat voivat seurata esityksiä turvallisen välimatkan päässä omilta parvekkeiltaan tai mahdollisuuksien mukaan pihalta käsin”, Kiertuenäyttämön taiteellinen suunnittelija Jussi Lehtonen kuvailee.
Alkukesästä sisäpihaesityksinä on tilattavissa kaksi musiikillista kokonaisuutta.
Duo Ali Saad ja Sanna Salmenkallio
Kiertuenäyttämön Rikos ja rangaistus -teos nähdään Dostojevski-festivaalilla Veliky Novgorodissa 11. marraskuuta. Kolmen näyttelijän teatteriesitys tuo Fjodor Dostojevskin ajattoman romaaniklassikon kaikkine elämänkokoisine kysymyksineen lähelle katsojia. Johanna Freundlichin ohjaama selviytymistarina korostaa sovituksen ja kohtaamisen mahdollisuutta.Esitys vierailee Kulttuurikeskus Gorodissa kirjailijan syntymäpäivänä 11. marraskuuta. Teoksen on ohjannut Johanna Freundlich ja näyttelijät ovat Antti Lang, Matti Onnismaa ja Elina Reinikka. He ovat työskennelleet aiemmin yhdessä muiden muassa
Henri Tuulasjärven ohjaama teos saa kiertue-ensi-iltansa Helsingin seniorisäätiön Pakilakodissa 10. lokakuuta. Saman työryhmän Lokki-tulkinta kiersi palvelutaloja menestyksekkäästi 2017-2019.Hella Wuolijoen klassikkonäytelmä Niskavuoren Heta pesee lattiat herroilla ja rengeillä. Parrasvaloissa on naisen tarina. Suomalaisen yhteiskunnan pitkittäisleikkauksena toimiva näytelmä vie 1800-luvulta sotien väliseen aikaan. Esitys on näyttelijäntaiteen riemuvoitto ja puhenäytelmän ylistys.
Wuolijoen Niskavuori-näytelmäsarjaa pidetään suomalaisen identiteetin rakentajana. Mitä opimme
Olet lämpimästi tervetullut Kansallisteatterin syyskauden avajaisiin ja mediatilaisuuteen Suurelle näyttämölle keskiviikkona 14. elokuuta kello 11.00! Tilaisuudessa näet ja kuulet ensimmäisten joukossa lisää syksyn upeasta ohjelmistosta.Yuval Noah Hararin kansainväliseen menestysteokseen Sapiens – Ihmisen lyhyt historia pohjautuva näyttämötulkinta on tarina tarinoita kertovasta ihmislajista. Valloittavan luontodokumentin tavoin etenevän teoksen keskiössä on ihminen, ja sen toteutuksesta vastaavat palkittu W A U H A U S -
Kiertuenäyttämön Rikos ja rangaistus -teos nähdään kuudessa vankilassa ympäri Suomen toukokuun aikana. Kolmen näyttelijän teatteriesitys tuo Fjodor Dostojevskin ajattoman romaaniklassikon kaikkine elämänkokoisine kysymyksineen lähelle katsojia. Johanna Freundlichin ohjaama selviytymistarina korostaa sovituksen mahdollisuutta ja ihmiskontaktin tärkeyttä niin toiseen nuoreen kuin läsnä olevaan aikuiseen.Esitys vierailee toukokuussa 2019 Pyhäselän, Hämeenlinnan, Vantaan, Helsingin, Satakunnan ja Mikkelin vankiloissa. ”Kiertueen tarkoituksena on viedä vankiloihin korkeatasoista teatteria ja
Katsojakontaktien kokonaismäärä vuonna 2018 oli miltei 195 000. Kokonaiskäyttöprosentti oli 77%.Vuoden 2018 katsojien erityissuosikkeja olivat muiden muassa Suuren näyttämön Kolme sisarta , Pienen näyttämön Karamazovin veljekset , Willensaunan Kissani Jugoslavia sekä Omapohjan Homoäiti , jotka kaikki jatkavat ohjelmistossa kevätkaudella 2019.
Taitavasti kirjoitetut ja osuvan
Suomen Kansallisteatteri ja Suomen Lontoon instituutti järjestivät viisipäiväisen teatteri- ja sirkustyöpajan syyrialaisille pakolaislapsille Istanbulissa 3.–7. joulukuuta. Draamatyöpajan veti lontoolainen yhteisötaiteilija Arjunan Manuelpillai ja sirkustyöpajan suomalainen sirkustaiteilija Kalle Lehto.Työpajaan osallistui 9–12-vuotiaita lapsia, jotka tulivat mukaan Zad Al-Ghanaa -järjestön kautta. Järjestö jakaa ruoka- ja vaateapua ja antaa työelämävalmiuksia Istanbulin alueen syyrialaispakolaisille.
“Työpajalla oli suuri vaikutus. Äidit ovat tyytyväisiä, koska lapset ovat tyytyväisiä.
Nora Raikamon ja Tuomas Kesälän tähdittämä lauluesitys Unelmia Tuhlaa kantaesitetään osana Pro Lapinlahti -yhdistyksen 30-vuotisjuhlavuotta Lapinlahden Lähteellä 25. lokakuuta. Kantaesityksen jälkeen esitys on tilattavissa Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön kautta terveydenhuollon ja sosiaalitoimen yksiköihin.Unelmia tuhlaa pohjautuu saksalaisen Friedrich Hollaenderin lauluihin ja ohjaaja Vesa Tapio Valon käännöksiin. Hollaender (1896–1976) syntyi Lontoossa hänen isänsä toimiessa siellä sirkuksen kapellimestarina. Berliinissä hän aloitti uransa teatterimuusikkona ja loi 1920-luvulla satoja
Suomen Kansallisteatteri vietti Suomen valtiollisen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa ohjelmiston kautta. Eri esityksiä oli kuluneen vuoden aikana enemmän kuin koskaan Kansallisteatterin historiassa, käy ilmi juuri julkaistusta vuosikertomuksesta. Juhlavuosi 2017 oli niin taiteellisesti, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kuin myyntilukujenkin kannalta menestyksekäs.Kansallisteatterin ohjelmistossa oli ennätykselliset 72 eri esitystä, minkä lisäksi Lavaklubin ohjelmisto täydensi teatterin repertuaaria. Kaikkiaan 1279 tapahtumaa tavoitti yhteensä 213 274 katsojaa. ”Yhä useammat siis löysivät
Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö toteuttaa yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Valtion koulukotien kanssa Rikos ja Rangaistus -teatterihankkeen. Hankkeen aikana toteutetaan teatterityöpajajakso yhdessä koulukotiin sijoitettujen nuorten kanssa, valmistetaan uusi tulkinta Dostojevskin Rikos ja rangaistus -teoksesta sekä tutkitaan teatterityöpajoihin osallistumisen vaikutuksia nuoriin. Rikos ja rangaistus -esitys lähtee kiertueelle Valtion koulukoteihin ja nähdään myös Kansallisteatterin Omapohjassa toukokuussa.Raskolnikov ja Sonja ovat kaksi nuorta aikuista, joita
”Taidetta ei algoritmi voi korvata”, pääjohtaja Myllyaho toteaa kevätkauden avajaispuheessaan. Katso puhe kokonaisuudessaan täältä .Kansallisteatterin kevätkauden avajaisia vietettiin Suurella näyttämöllä tiistaina 9.1. Pääjohtaja Mika Myllyahon avaussanat johdattivat avajaisyleisön sadan vuoden takaisesta sisällissodan Suomesta ihmiskunnan tulevaisuuteen. Myllyaho ilmaisi huolensa kasvavasta eriarvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta sekä yksittäisille ihmisille kasautuvasta vallasta, jotka ovat aiemmin historiassa usein johtaneet konflikteihin. Myllyaho
Lämpimästi tervetuloa kuulemaan Kansallisteatterin kevätohjelmistosta Suurelle näyttämölle 9. tammikuuta kello 11.00!
Tilaisuudessa nähdään kohtauksia kevätkauden ensi-illoista ja kuullaan tekijöitä.William Shakespearen mestariteos Julia & Romeo on tragedia nuoruudesta, rakkaudesta ja kuolemasta vavahduttaa kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa. Jussi Nikkilän ohjaaman ja yhteistyössä Anna Viitalan kanssa sovittaman esityksen rooleissa nähdään kahden sukupolven teatterintekijöitä Suurella näyttämöllä.
Juha Hurmeen Finlandia-palkittuun romaaniin Niemi pohjautuva Lemminkäinen on ovela ja
Kansallisteatterin Omapohjassa järjestetään tiistaina 12. joulukuuta Toinen koti -esityksen yhteydessä ArtsEqual-hankkeen keskustelutilaisuus. Samalla julkistetaan hankkeen toimenpidesuositus Taiteilija turvapaikanhakijana ja kansainvälisen suojelun kohteena, joka on tehty yhteistyössä Kansallisteatterin Kiertuenäyttämön Toinen koti -projektin kanssa.Toimenpidesuositus on suunnattu viranomaisille, medialle sekä vainottuja taiteilijoita auttaville tahoille. Suosituksen kirjoittajien mukaan monet Maahanmuuttoviraston taiteilijoita koskevat turvapaikkapäätökset ovat olleet ristiriidassa