Jaa

Lainaukset

Monet palaneissa metsissä elävät lajit ovat taantuneet Suomessa metsäpalojen ja kulotuksen vähenemisen seurauksena. Niillä on kuitenkin hyvä leviämiskyky ja ne pystyvät löytämään uusille metsäpaloalueille pitkienkin matkojen päästä. Metsänhoidolliset kulotukset, erilaiset ennallistamispoltot sekä metsäpalot ovat elinehto tällaisten lajien säilymisen kannalta. Esimerkiksi aiemmin lähes koko Suomessa esiintyneet tuhkalatikka ja havuhuppukuoriainen näyttävät olevan runsastumassa ja palaamassa vähitellen takaisin vanhalle levinneisyysalueelleen Etelä-Suomeen.
Tutkija Petri Martikainen
Lajitieto ohjaa metsäpolitiikkaa, mutta muutoksia lajistossa voidaan selvittää luotettavasti vain tekemällä tämän tyyppisiä selvityksiä. Niiden avulla on havaittu esimerkiksi useiden paloriippuvaisten lajien runsastuminen polttojen seurauksena. Muissakin elinympäristöissä luonnonhoidolla saadaan aikaan vastaavantyyppisiä tuloksia, mutta tarvitaan pidempiä seurantajaksoja vaikutusten selvittämiseksi, sekä myös hieman kärsivällisyyttä.
Tornatorin ympäristöpäällikkö Heikki Myöhänen
Pitkään vireillä ollut asia saatiin päätökseen. Maanvaihdolla yhtiö toteuttaa arvojensa mukaista kokonaisvastuullisuutta mahdollistamalla kansallispuiston laajennuksen ja ylläpitämällä kestävän metsätalouden harjoittamista.
Tornatorin toimitusjohtaja Henrik Nieminen
Maanvaihto mahdollistaa Tiilikkajärven kansallispuiston kehittämisen pitkällä aikavälillä, edistää luonnonsuojelun tavoitteita sekä tukee Rautavaaran alueella kansallispuistoon kytkeytyvän matkailuelinkeinon kehittämistä. Uskon, että ratkaisu oli monia osapuolia tyydyttävä.
Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Ilona Latsa
Tornator on perustanut yksityisiä luonnonsuojelualueita kuluvana vuonna lähes 300 hehtaaria sekä myynyt alueita valtiolle luonnonsuojelu tarkoituksiin 350 hehtaaria. Yhtiön perustamisesta 20 vuotta sitten käynnistynyt suojeluperinne jatkui vahvana myös Tornatorin juhlavuonna.
ympäristöpäällikkö Heikki Myöhänen
Palkinto tuli erittäin ajankohtaisesta monimuotoisuusaiheesta ja kilpailu käytiin korkeatasoisessa seurassa. Tämä osoittaa, kuinka tärkeää on valita oman näköiset ja konkreettiset monimuotoisuustavoitteet, jolloin myös niiden raportointi on sujuvaa.
Ympäristöpäällikkö Heikki Myöhänen
Osoitimme jälleen, että kestävä metsätalous hyödyttää niin omistajia, yhteiskuntaa kuin luontoa. Metsäpalveluliiketoiminnan laajentaminen ja puukaupan vahva vire nostivat Tornatorin liikevaihdon uuteen ennätykseen.
Henrik Nieminen, toimitusjohtaja
Metsillä on paljon suurempi rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä kuin vain hiilivarastona toimiminen. Ilmaston kannalta olennaista on jatkuvan hiilivirran ylläpitäminen ja uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen. Käsittelemällä metsiämme kestävästi saamme ne tuottamaan mahdollisimman paljon hyvinvointia ja samalla myös mahdollisimman paljon positiivisia ilmastovaikutuksia.
Toimitusjohtaja Henrik Nieminen
Halusimme todentaa nämä asiat, sillä ulkomaisen työvoiman käyttö metsätaloudessa on lisääntymässä voimakkaasti. Sopimusyrittäjät ovat meille tärkeä sidosryhmä, ja edellytämme kaikilta kumppaneiltamme vastuullista toimintaa.
Tornatorin toimitusjohtaja Henrik Nieminen
Ennallistaminen tuottaa myös ilmastohyötyjä pysäyttämällä turpeen hiilivaraston hajoamisen. Samalla hiilen siirtyminen ilmakehästä suokasvillisuuden kautta turvekerroksen pysyvään hiilivarastoon kiihtyy.
FT Risto Sulkava
Tornatorille varma, tasainen kassavirta on erittäin tärkeä osa yhtiön strategiaa, ja uusittu sopimus luo turvallisen näkymän pitkälle tulevaisuuteen. Raamisopimus on osoittanut vahvuutensa historiassa, kun maailmantaloudessa on tapahtunut äkkikäänteitä.
Tornatorin toimitusjohtaja Henrik Nieminen
Tämän suokokonaisuuden myötä olemme suojelleet jo 3000 hehtaaria suota uudessa Helmi-ohjelmassa. Suot ovat yksi eniten heikentyneistä ja edelleen lajistoltaan köyhtyvistä elinympäristöistämme ja jopa puolet soiden luontotyypeistä on uhanalaisia koko maassa. Soidensuojelu on monimuotoisuuden vahvistamisen ohella myös ilmastoteko, sillä luonnontilaiset suot toimivat hiilinieluina ja -varastoina.
ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen
Tornatorin metsät tarjoavat kestävästi tuotettua raaka-ainetta, ne sitovat ja varastoivat hiilidioksidia ja toimivat merkittävinä hiilinieluina.
Tornatorin toimitusjohtaja Sixten Sunabacka