SOTKAMO SILVER TILASI RIKASTAMORAKENNUKSEN JA SEN RAKENTAMISEN RUUKKI CONSTRUCTIONILTA. INVESTOINTIEN SUURUUS ON NOIN 6,5 M€
Onnistuneen optio-oikeusannin jälkeen Sotkamo Silver jatkaa Hopeakaivoksen avaamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Yhtiö on päättänyt käynnistää Hopeakaivoksen rikastamon rakennuksen suunnittelun ja rakentamisen. Nyt päätettyjen investointien koko on noin 6,5 miljoonaa euroa. Urakoitsijaksi ja rakennuksen toimittajaksi on valittu Ruukki Construction Oy. Rakennuksen ja liittyvien investointien odotetaan valmistuvan kesäkuun 2018 loppuun mennessä. ”Olen tyytyväinen, että yhtiön hallitus päätti käynnistää rikastamorakennuksen rakentamisen yhtiön vahvan kassan turvin, vaikka neuvottelut