Nurminen Logistics on ostanut PFC Nordic Oy:n osakekannan
Nurminen Logistics Oyj Pörssitiedote: 2.8.2019 klo 12.00 Nurminen Logistics on ostanut PFC Nordicin Oy:n osakkeet ja liiketoiminnan TLP Holding AB:lta. PFC Nordic on kansainväliseen huolintaan erikoistunut korkean palvelutason yhtiö, joka toimii Helsingissä. Yhtiön on kasvanut voimakkaasti kahden viime vuoden aikana ja sen arvioitu liikevaihto tänä vuonna on kolme miljoonaa euroa. Ostolla Nurminen monipuolistaa jo ennestään korkeatasoista huolinta-alan osaamistaan ja parantaa kykyään palvella asiakaskuntaansa kokonaisvaltaisesti. PFC