Lainaukset

On hienoa, että saamme näin vahvaa sähkösuunnittelun osaamista Granlund-konserniin ja voimme vahvistaa talotekniikan toimijana markkina-asemaamme Keski-Suomen alueella.
Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy
Granlund on sähkösuunnittelun markkinajohtaja, joka panostaa erityisesti laatuun ja osaamiseen. Allekirjoitamme Easytecilla samat periaatteet. Yrityskaupan myötä pystymme myös laajentamaan pienen yrityksen toiminta-aluetta ja asemaa markkinoilla.
Heikki Leppisaari, toimitusjohtaja, Easytec Oy
Easytecin myötä saamme Jyväskylään vahvaa sähkösuunnitteluosaamista, joka täydentää loistavasti palveluvalikoimaamme.
Jari Manninen, toimitusjohtaja, Granlund Jyväskylä Oy
Uusiakin jättihankkeita on näköpiirissä, kun esimerkiksi Helsinki Gardenin hankesuunnittelu on käynnissä. Muitakin urheiluhankkeita on viritteillä ja pilvenpiirtäjiä kaavaillaan niin Helsinkiin kuin Espooseenkin.
Granlund Oy:n toimitusjohtaja Pekka Metsi
Jos tilauskanta kasvaa kymmeniä prosentteja, syntyy helposti osaamisvelkaa, kun asiantuntijoita tai päälliköitä ei saada rekrytoitua samaan tahtiin. Meilläkin tässä on ollut omia haasteita, mutta onneksi nuoret talenttimme ovat saaneet ja ottaneet hyvin vastuuta ja vanhemmat osaajat mentoroivat taustalla.
Granlund Oy:n toimitusjohtaja Pekka Metsi
Olemme löytäneet ylläpidosta sovelluskohteita tekoälylle mm. energiaan ja sisäilmaan liittyen, ja automatisoitu suunnittelu on myös vahvasti etenemässä. Ensimmäisenä näihin pohjautuvia liiketoimintoja näyttäisi kehittyvän Digitaalisissa kiinteistöpalveluissa. Data saadaan virtaamaan mm. tietomallien, pilvipalvelujen ja IoT:n avulla, ja olemme selvästi jonkinlaisen teknologisen murroksen kynnyksellä.
Granlundin innovaatio- ja kehitysjohtaja Tuomas Laine
Vaikka alalta löytyy myös paljon hienoja energiajohtamisen esimerkkejä, niin silti moni toimija keskittyy edelleen vain yksittäisiin energiansäästötoimenpiteisiin. Tuloksista herääkin se kysymys, onko energiajohtamisen tärkeys vielä monessa yrityksessä tunnistamatta tai energiajohtamista tehdään vain lisääntyneistä viranomaisvelvoitteista johtuen.
Ville Reinikainen, energian toimialajohtaja, Granlund Consulting Oy
Energialaitoksissa näyttää vallitsevan yhtenäinen näkemys siitä, että palvelutarjontaa tulee laajentaa asiakkaiden eli kiinteistönomistajien ja käyttäjien suuntaan. Osaamisen ja palvelujen kehittäminen aiotaan toteuttaa pääasiassa asiantuntijakumppanien kanssa yhteistyössä.
Ville Reinikainen, energian toimialajohtaja, Granlund Consulting Oy
LVI-Planor tuo vahvaa LVI-suunnittelun osaamista Granlund Kuopio Oy:lle sekä vahvistaa näin jalansijaamme alueen johtavana talotekniikan suunnittelijana, lisäksi saamme asuntosuunnitteluun kokemusta ja osaamista.
Granlund Kuopio Oy:n toimitusjohtaja Tommi Miettinen
Toiminnan kehittäminen on tärkeä asia yritystoiminnassa ja tämä yrityskauppa oli meille keino siihen.
LVI-Planor Oy:n toimitusjohtaja Jorma Kauppinen
Asiantuntijat tekevät Granlundin ja haluamme vuosittain palkita koko jengimme hienosta tuloksesta.
Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy
Vuosi 2017 oli rakennus- ja kiinteistöalan toimijoille erittäin hyvä. Allianssimallien variaatiot ja yhteistoiminnalliset projektinjohtourakat kasvattivat markkinaosuuttaan, ja digitaalisuus on tullut vahvasti alalle. Vuoden pääteemoja olivat tietojen avoimuus, tietomallien laaja hyödyntäminen ja tekoäly.
Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy
Granlund on perinteisesti lähestynyt muuttuvia energiaverkkoja ja kysyntäjoustoratkaisuja talopuolen näkökulmasta. Nyt tiimiimme tulee myös vahvaa kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen verkko-osaamista. Jatkossa voimme tarjota asiakkaillemme entistä laajempaa osaamista alueellisiin energiahankkeisiin.
Ville Reinikainen, Granlund Consulting Oy:n energiatoimialajohtaja.
Hajautettu energiantuotanto, energiaverkkojen kaksisuuntaisuus, uudet energiantuotantoteknologiat ja kysyntäjousto luovat uusia mahdollisuuksia muuttuvassa lämpö- ja jäähdytysmarkkinassa. Yhdistämällä osaamisemme meillä on erinomaiset edellytykset olla edelläkävijä ja johtava asiantuntija tässä markkinassa.
Jussi-Pekka Kuivala, Greenfield Consulting Oy:n toimitusjohtaja
Greenfield tukee kansainvälistymistavoitteitamme Euroopassa. Heti neuvotteluiden alusta lähtien on ollut selvää, että yhteistyössämme on selkeää synergiaa. Olemme hyvin samanhenkisiä toimijoita ja innolla käynnistämme yhdessä vuoden 2018.
Miia Anttila, Granlund Consulting Oy:n toimitusjohtaja
Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää näiden rakennustyyppien peruskorjausten suunnittelussa ja toteutuksessa. Peruskorjauskonsepteilla rakennusten käyttökustannuksia saadaan pienennettyä järkevällä takaisinmaksuajalla ja mahdollisimman hyvällä sijoitetun pääoman tuotolla.
Tuomo Niemelä, johtava asiantuntija, Granlund Consulting Oy
Sairaaloiden toiminnallisessa suunnittelussa on olennaista, että käyttäjät saadaan osallistettua suunnitteluprosessiin, ja siksi Lean-konsultilla on oltava laaja kokemus myös terveydenhuollosta.
Jori Reijula, Johtava asiantuntija, TkT, Granlund Consulting Oy
Oulu on Lean-ajattelun näkökulmasta kiinnostava kaupunki, ja yliopiston tuotantotalouden laitokselta löytyy vahvoja Lean-osaajia.
Jori Reijula, Johtava asiantuntija, TkT, Granlund Consulting Oy
Tavoitteenamme on tarjota taloyhtiöille kokonaisvaltaista palvelua, jossa yhdistyvät huipputason talotekniikka- ja energiaosaaminen sekä rakennuttaminen ja projektinjohto.
Tapani Muttonen, korjausrakentamisen osastonjohtaja, Granlund Oy
Taloyhtiöpalvelut tullaan paketoimaan selkeäksi kokonaisuudeksi asuntosektorille. Toimitilapuolella tulemme vahvistamaan korjausrakentamisen palveluitamme isännöinti- ja kiinteistöjohdon toimijoille.
Juhani Aalto, yksikönpäällikkö, taloyhtiö- ja toimitilapalvelut, Granlund Oy
Meidän tulee siirtyä eteenpäin järjestelmäajattelusta ja kehittää käyttäjiä paremmin palvelevia kiinteistöjä. Asiantuntijoillamme on tärkeä roolia, kun haluamme älykkäillä automaatioratkaisuilla parantaa kiinteistön olosuhteita, energiatehokkuutta sekä samalla ihmisten hyvinvointia.
Osastonjohtaja Jukka Karhu, rakennusautomaatio, Granlund Oy
”Tommi on viime vuosina vastannut useista tärkeistä asiakkuuksistamme sekä toiminut johtavana suunnittelijana puhdastilaprojekteissamme. Tommin johdolla Granlund Kuopio Oy vahvistaa asemaansa Itä-Suomen johtavana talotekniikkasuunnittelutoimistona sekä valtakunnallisena puhdastilaosaajana.
Varatoimitusjohtaja (1.4.2018) Jukka Vasara, Granlund Oy
Itä-Suomen alueella rakentaminen on vilkasta ja useita mielenkiintoisia hankkeita on tulossa. Meillä on paljon annettavaa asiakkaillemme myös jatkossa, varsinkin energiakonsultoinnissa on vielä valtavasti tekemistä ja siinä osaamistamme kaivataan. Henkilökuntamme on avainasemassa asiakastyytyväisyyden rakentamisessa ja osaamisemme onkin karttunut vahvaksi vaativissa hankkeissa. Meillä on laaja palveluvalikoima, jota tulemme kehittämään edelleen asiakkaidemme hyväksi.
Toimitusjohtaja (1.4.2018) Tommi Miettinen, Granlund Kuopio Oy
Suomen sairaalaverkostoa on viime vuosina uudistettu paljon ja sote–uudistus tuo osaltaan uusia tarpeita liittyen sairaalatiloihin. Granlundilla autamme näissä haasteissa entistä vahvemmalla panostuksella kehitykseen ja osaamisen jakamiseen. Suomeen tulee ensimmäistä kertaa sairaalailmanvaihtoa koskeva standardi. Osallistumiseni Suomen edustajana tässä standardointityössä on antanut laajaa perspektiiviä sairaalasuunnitteluun myös kansainvälisestä näkökulmasta. Tuon tätä osaamista kaikkiin Granlund-konsernin sairaalasuunnitteluprojekteihin.
Varatoimitusjohtaja (1.4.2018 alkaen) Jukka Vasara, Granlund Oy
Suunnittelun ja rakentamisen limittyminen päällekkäin aiheuttaa suunnittelutoimialalle suuria aikataulu- ja resurssihaasteita. Uudet rakentamisen toimintamallit, kuten allianssit, tuovat suunnitteluun mahdollisuuksia mutta myös haasteita. Kehitämme voimakkaasti suunnittelun yhteistyöprosesseja, jotta pystymme vastaamaan haasteisiin ja kehittämään toimintaamme.
varatoimitusjohtaja Jukka Tyni, Granlund Oy
Digitaalinen kaksonen on rakennuksen tietomalli steroideilla. Me luomme aivan uutta tietoa, kun yhdistämme rakennusten suunnittelutiedon ylläpitotietoon sekä tuomme vielä lisää dataa eri lähteistä, kuten rakennukseen asennetuista sensoreista sekä käyttäjäpalautteesta
Teknologiajohtaja Tero Järvinen, Granlund Oy
Digitaalisen kaksosen luominen kiinteistöjohtamisen käyttöön on tavoite, josta kaikki puhuvat ja jota on viety teoria- ja tutkimustasolla eteenpäin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Käytäntöön asti ei kukaan ole vielä päässyt. Moni kyllä puhuu tästä aiheesta, mutta me olemme ensimmäisiä, joilla on tarjota konkreettinen toiminnallisuus asiakkaidemme käyttöön Granlund Manager -ohjelmistossa
Ohjelmistoliiketoiminnan johtaja Jack Westrén-Doll
Inoroom-konseptissa teknologia, rakentaminen ja ihmisläheisyys yhdistyvät tilaan, jota käytetään ihmisen ollessa toisen ihmisen osaamisen varassa.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner
Inoroom-leikkaussalin suunnitteluperusteena on ollut tulevan sairaalailmanvaihtostandardin hygieniavaatimusten täyttäminen. Salin ilmanjako on toteutettu uudenlaisella laimennusperiaatteella ja ilmanvaihdon ohjauksessa käytetään henkilömäärään perustuvaa mitoitusta.
Toimitusjohtaja Jukka Vasara, Granlund Kuopio Oy
Pekka Pajuniemi on osaava ja jämäkkä talotekniikka-alan toimija, joka hallitsee erinomaisesti nykyaikaiset suunnittelumenetelmät ja hankemuodot. 20 vuotta kestänyt tuloksellinen yhteistyömme tulee jatkumaan tiiviinä vain muotoaan muuttaen.
Kari Rintamäki, Granlund Pohjanmaa Oy
Meidän tavoitteemme on jatkossakin taata hyvä taloteknisen rakentamisen laatu ja osaaminen paikallisissa hankkeissa.
Pekka Pajuniemi, Granlund Pohjanmaa Oy
Valotaide on loistava tapa herättää rakennukset eloon vuoden pimeimpään aikaan. Valotaiteen avulla voidaan parantaa hyvinvointia rakennetussa ympäristössä, ja haluamme osaltamme tukea tätä kehitystä.
Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy
Valotaide luo valtavasti hienoja käyttötarkoituksia rakennuksille. Pimeän aikaan sen avulla voitaisiin tuoda kiinteistöjä paremmin esiin ja parantaa rakennettua ympäristöä aivan uudenlaisella tavalla. Ennen kaikkea valotaide ilahduttaa tilojen käyttäjiä.
Ilkka Paloniemi, johtava asiantuntija, Granlund Oy
Granlund antaa uutta potkua asiantuntijuutemme kehittämiseen ja tuo mukanaan Suomen vahvimmat taustat erikoisosaamisessa. Saamme näin vaativiin projekteihin entistä paremmat lähtökohdat. Pidämme Granlundiin liittymistä hienona kehitysmahdollisuutena.
Toimitusjohtaja Tomi Pyyhtiä, Sähkösuunnittelu Lauri Pyyhtiä Oy
Tavoitteenamme on yhdistää kahden paikallisen toimijan osaaminen ja tätä kautta monipuolistaa yrityksemme palvelukenttää sekä ottaa entistä vahvempaa jalansijaa Varsinais-Suomen alueella.
Toimitusjohtaja Pekka Hjelm, Granlund Turku Oy
Valotaiteen avulla voidaan parantaa hyvinvointia rakennetussa ympäristössä, ja haluamme osaltamme tukea tätä kehitystä. Lux Helsingissä Light Pipes oli yksi suosituimpia teoksia, joka toi lämpöä Helsingin keskustaan vuoden pimeimpään aikaan. Nyt Loimu ilahduttaa pääkonttorillamme niin henkilöstöämme kuin asiakkaitamme.
Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy
Loimun suunnittelun lähtökohtana toimi ajatus takasta ja kakluunista, jotka muodostivat aiemmin rakennuksen sydämen ja lämmön lähteen. Granlund suunnittelee rakennuksiin järjestelmiä, jotka toimivat nykyaikaisen rakennuksen sydämenä. Loimu kuvastaa tätä ajatusta ja luo nyt portaikkoon vastaanottavan tunnelman.
Rölli Ridanpää, taideteoksen suunnittelija, Tricton
Pimeä vuodenaika on Suomessa pitkä ja valaistuksen tärkeys korostuu. Kiinteistöjen seinillä on jo nyt paljon valomainoksia, mutta valotaidetta on hyödynnetty vähemmän. Sen avulla voitaisiin tuoda kiinteistöjä esiin ja parantaa rakennettua ympäristöä aivan uudella kiinnostavalla tavalla.
Ilkka Paloniemi, johtava esitystekniikan asiantuntija, Granlund Oy
Uudistushankkeessa korostuu erityisesti potilaan näkökulma. Suunnittelu tehdään toiminnallisesta näkökulmasta, eli potilaan ja henkilökunnan tarpeet huomioidaan ensisijaisesti.
Jukka Vasara, Granlund Kuopio Oy:n toimitusjohtaja
Laskelmiemme ja analyysiemme mukaan tietokonesalien lämmöntalteenottohankkeet ovat lähtökohtaisesti aina kannattavia. Lämmöntalteenottoon panostaminen voi tuoda jopa miljoonien säästöt sekä konesalitoimijalle että energiayhtiöille.
Jari Innanen, osastojohtaja, Mission Critical, Granlund
Korjausrakentamisen tarve kasvaa koko ajan ja lähdemme nyt Granlundilla vastaamaan haasteeseen. Tavoitteena on kasvattaa korjausrakentamisen liiketoimintaa merkittävästi.
Tapani Muttonen, osastonjohtaja, korjausrakentaminen
Vahvaa osaamista löytyy talotekniikan suunnittelusta ja valvonnasta. Nyt tuomme mukaan myös rakennuttamisen ja projektinjohdon. Tähän pystytään lisäksi yhdistämään vahva kustannusohjauksen sekä energia- ja ympäristöosaamisen konsultointi.
Tapani Muttonen, osastonjohtaja, korjausrakentaminen
Tavoitteemme on tuoda korjauksen tarpeessa olevat kiinteistöt nykytasolle, jotta ne vastaisivat käyttäjien tarpeisiin.
Tapani Muttonen, osastonjohtaja, korjausrakentaminen
Vuosi 2016 oli Suomen rakennus- ja kiinteistömarkkinoilla poikkeuksellisen hyvä.
Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy
Tilauskannoissa saavutettiin suunnittelu- ja konsulttialoilla kaikkien aikojen huippulukema.
Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy
Kiinteistön käyttäjien positiivinen kokemus edistää keskittymistä ja sitä kautta työn tuottavuutta. Hyvinvointi vaikuttaa myös laajemmin positiiviseen yrityskuvaan, tila on houkutteleva niin käyttäjän kuin asiakkaan näkökulmasta.
Heli Kotilainen, ympäristötoimialajohtaja
Pandatalon talotekniikkasuunnittelussa korostuu ennen kaikkea eläinten viihtyvyys ja hyvinvointi. Tilat suunnitellaan energiatehokkaiksi ympäristöystävällisiä ratkaisuja käyttäen. Myös yleisö pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin.
Vikke Niskanen, projektipäällikkö, Granlund Oy
Kiinteistön käyttäjien hyvinvoinnilla tulee olemaan entistä suurempi merkitys kiinteistönomistajille, sillä sisätilojen viihtyisyys vaikuttaa yhä enemmän niiden houkuttelevuuteen,
Heli Kotilainen, toimialajohtaja, Granlund Consulting Oy
Rakennuksia arvioidaan sadalla kriteerillä ja tavoitteena on parantaa kiinteistön käyttäjien terveyttä, viihtyvyyttä ja sitä kautta myös suorituskykyä.
Robert McGrath, johtava asiantuntija, Granlund Consulting Oy
Haluamme, että meillä on viihtyisät puitteet työntekoon ja edistämme tätä hyvinvoinnin kautta toimivan talotekniikan ohella.
Pekka Metsi, toimitusjohtaja, Granlund Oy