OP: Sijoittaminen ulkomaisilla osakkeilla moninkertaistui muutamassa vuodessa – Etenkin nuoremmat sijoittajat käyvät kauppaa USA:n suuryhtiöillä
Kansainvälinen osakesijoittaminen on kasvattanut suosiotaan ja yhä useampi sijoittaja hajauttaa salkkunsa maailmanlaajuisesti. Erityisesti aiempaa nuoremmat sijoittajat valikoivat salkkuihinsa kansainvälisiä yhtiöitä, kuten Microsoftia, Teslaa ja Meta Platformsia.OP:n asiakasdatan mukaan suomalaissijoittajia kiinnostaa tällä hetkellä etenkin USA:n pörssi, jonka suosion kasvu on ollut hurjaa. Dollarimääräisesti tarkasteltuna OP:n henkilöasiakkaiden tekemä osakekauppa on viisinkertaistunut alkuvuodesta 2019 alkuvuoteen 2022. – Yhdysvaltalaiset yhtiöt dominoivat maailmalla, sillä niiden