Tuulettamismyytti elää sitkeässä – kaksi kolmesta suomalaisesta päästää ulkoilman epäpuhtaudet kotiinsa joka viikko
Tuore kyselytutkimus paljastaa, että suomalaiset huolehtivat sisäilman laadusta ahkerasti, mutta keinovalikoimaan kuuluu myös kyseenalaisia menetelmiä. Ongelmia liittyy esimerkiksi tuulettamiseen, joka on yksi suosituimmista kodinhoidon keinoista imuroinnin ja pölyjen pyyhkimisen ohella. Ikkunan avaaminen päästää raikkaan tuulahduksen mukana sisäilmaan myös kutsumattomia vieraita, kuten liikenteen päästöjä ja pienhiukkasia.Suomalaiset kokevat siivoamisen vaikuttavan sisäilman laatuun kaikkein eniten, selviää ruotsalaisen ilmanpuhdistusteknologiaan erikoistuneen Blueairin kyselytutkimuksesta.