Tämä yleinen joulunajan erehdys voi johtaa kymmenientuhansien eurojen vahinkoon
Putkistovuodot ja -tukkeumat ovat viime jouluina olleet kotitalouksien kukkarolle useimmiten kallein vahinkoilmiö, kertoo Pohjola Vakuutus. Jouluisin valmistettavan ruoan paistorasvat voivat pahimmillaan aiheuttaa viemäritukoksen, joka johtaa vesivahinkoon.Kotitalouksien suurimmat joulunajan vahingot ovat viime vuosien aikana olleet useimmiten putkistovuotoihin- ja tukkeumiin liittyviä. Pohjola Vakuutuksen vahinkodata vuosilta 2017–2021 kertoo, että euromääräisesti putkivuodoista maksetaan joka vuosi noin puolen miljoonan, jopa yli miljoonan euron korvaukset yksistään jouluisin. –