Kiristyvä rahapolitiikka, kauppasota ja Turkin valuuttakriisi koettelevat talousluottamusta
Kuluvan vuoden alkaessa talousodotukset olivat erittäin korkealla ja maailmantalouden vahvan kasvun jatkumiseen suhtauduttiin hyvin luottavaisesti. Sittemmin on käynyt selväksi, ettei talouden nousukausi enää etenekään aivan viime vuotisilla ”jengoilla”. Varsinkin Euroopassa alkuvuoden kehitys on ollut tahmeanpuoleista. Kasvun hidastumisen juuret ovat sinänsä varsin tyypillisissä korkeasuhdanteen ilmiöissä. Odotus nousevista koroista, osaavan työvoiman saatavuusongelmat sekä muut kapasiteettirajoitteet luovat kitkaa talouden rattaisiin. Nämä seikat ovat olleet jo pitkään tiedossa ja